Itsekäs?

Vierailija

Olemme seurustelleet mieheni kanssa 3,5vuotta. Kumpikaan ei ole koskaan asunut yksin joten välillä tuntuu, että olemme toistemme kanssa vain seuran vuoksi. Mieheni sanoo rakastavansa minua, MUTTA ei näytä sitä. Emme käy yhdessä missään, emme julkisesti kävele käsikädessä..ulkopuolisen silmin näytämme varmasti vain ystäviltä. Mieheni tekee pitkiä työpäiviä vapaaehtoisesti, viikonloppuisin istuu iltaa omien kavereidensa kanssa paikallisen pubin terassilla. Minua ei koskaan pyydetä mukaan, yhteisiä kavereita meillä ei ole. Tunnen hänen ystäviään mutta hän ei minun. Minun ystäväni käyvät meillä kahvilla ja istumassa iltaa, silloin mieheni karkaa kotoa, vanhempiensa luokse ym..Nyt olemme tulleet siihen pisteeseen että olen täysin onneton. Kaipaan tekemistä, seikkailuja, irtiottoja, olen nuori, vasta 19. Kysyinpä mieheltäni kerran että jos haluan lähteä vaikkapa extempore helsinkiin asumaan vuodeksi, lähteekö hän mukaan!? No ei todellakaan. Enkä tietenkään voi pakottaa. Kärsin paniikkihäiriöstä ja kun olen suhteessa onneton, ahdistun henkisesti ja saan kohtauksia, varsinkin öisin. En voi sille mitään. Lisäksi paha mieleni heijastuu siten, että olen täysin haluton sängyssä. Sitä mieheni ei ymmärrä että ulkoiset asiat voivat vaikuttaa siihen, mutta tiedän sen johtuvan siitä. En voi pakottaa toista ymmärtämään. Eilen keskustelimme ja hän sanoi heittävänsä pallon minulle. Jos olen onneton suhteessa, hän haluaa että lähden. Hän ei voi/pysty muuttumaan sellaiseksi kuin haluan. Hän kuitenkin rakastaa minua ja haluaa että olen ONNELLINEN. Tuntuu hirveältä lähteä suhteesta vaikka molemmat rakastamme toisiamme. Enkä osaa olla yksin..kai!? Teenkö väärin, jätänkö mieheni ihan typerästä syystä!? Hankalaa ajatella itseään ja omaa hyvinvointia. Niin monet itkut olen itkenyt tuon miehen vuoksi ja ainoat onnenitkut taisi tulla silloin kun hän kaksi vuotta sitten pääsi armeijasta...

Kommentit (5)

Vierailija

Omasta mielestäni et todellakaan ole itsekäs. Aina se rakkauden sanominen ei merkitse vain, vaan myös se rakkaus pitää jollain tavalla näyttää. Ja vielä jos kärsit paniikkihäiriöstä, niin minun mielestäni sinun kannattaa jättää miehesi. Vaikka kumpikin rakastaisitte toisianne, niin se ei aina riitä.

Vierailija

Minunki mielestä et todellakaan ole itsekäs! Tottakai sun pitää ensiksi ajatella omaa hyvin vointiasi, et sinä voi laittaa muita edellesi jos itselläsi on huono olla.

Oletko muuten varma että sinä vielä rakastat miestäsi? Tai voiko olla että olet vaan riippuvainen/kiintynyt hänestä, koska olette olleet jo aika kauan yhdessä...?

Vierailija

Ööh... et todellakaan ole. Oireesi koko jutun suhteen ovat aika vakavat, mies sanoo rakastavansa muttei vaikuta kovin innokkaalta tekemään mtn mikä tekisi sinut onnelliseksi, taidatte olla aika erilaisia (haluat kokeilla ja kokea, hän ei). Sanoin itse; olet onneton Lisäksi tuo onnenkyynel juttu on aika paha...

Vierailija

kiitos vastauksista, samoja asioita pyörittelen päässäni joka päivä ja kokoajan, silti jollainlailla päädyn siihen että olen itse väärässä..tiedän että olen liikaa kiintynyt, lähteminen tulee olemaan todella rankkaa mutta aion tehdä sen, ihan itseni takia. Mun on pakko pystyä siihen, tietääkseni siihen ei kuole..Maanantaina ensimmäistä asuntoa katsomaan. Kauan pyörittelin puhelinta ennenkuin sain soitettua esittelyajasta, mutta sain kuin sainkin soitettua! Ystäväni lupasi luojan kiitos tulla mukaan katsomaan kämppää. Kyllä tästä selvitään.

Vierailija

Mulla oli samanlainen suhde vuosi sitten. Annoin kaiken pojalle ja poika ei tuntunut antavan minulle mitään.
Hengasin joskus hänen kavereidensa kanssa, mutta jos he alkoivat kinaamaan kanssani poikaystäväni vain nauroi vieressä ja sanoi, että se on heidän huumoriansa. Itse en koskaan oppinut nauttimaan toisen kanssa kinaamisesta ja haukkumisesta ja sitten sen päälle nauramisesta olematta varma tarkoittiko toinen sitä vai ei. Jätin omat kaverini ja perheeni huomioimatta koska poikaystävä ei halunnut olla heidän kanssa "meidän suhde on vain meitä kahta varten, mihin me muita tarvitaan?" oli hänen vastauksensa.
Olin todella kiinni hänessä ja itkin monesti, koitin jättää hänet kolmesti ennen kuin pystyin lähteä lopullisesti.
Itken vieläkin, olen vieläkin hänessä kiinni ja pidän hänestä vieläkin. Tekisin lähes mitä vain jos saisin hänet vielä elämääni, mutta en enää ikinä halua seurustella hänen kanssaan. Musta on tullut liian itsekäs, että antaisin itseni enää elää tuollaisessa suhteessa.
Yksi yö heräsin hänen luotaan ja mietin, että oloni oli kuin 40 vuotiaalla naisella joka on kyllästynyt elämäänsä, huonoon suhteeseensa ja joka ei enää usko saavansa elämältänsä mitään. silloin heräsin, että olen vielä nuori ja minun pitää olla itsekäs, nauttia elämästäni enkä minä vielä ole vastuussa kenenkään muun elämästä enempää kuin omastani.

Uskon, että jos olette kokeilleet jo pelastaa suhteenne sinulle tulee jossain vaiheessa seinä vastaan. Sitten kun uskoo, että kaikki kortit on jo vedetty eikä mikään enää auta on helpottava tunne kun voi sanoa, että nyt lähden.
Ei sitä mielestäni sitä ennen kannata tehdä.
Ja se tulee varmasti olemaan hankalaa, mutta niin se usein onkin. Mutta ei se tapa, se saattaa vain vammauttaa hetkeksi.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat