asumisjärjestely

Vierailija

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa jo yli vuoden. Hän asuu alueella, josta ei kulje paljon busseja, pyörällä hän ei jaksa / viitsi kulkea eikä hänellä ole omaa autoa. Minulla on auto mutta ei aina bensaa edestakaisin ajeluun. Niinpä päädyimme seuraavaan lopputulokseen: asumme joka kuukausi pari viikkoa hänen luonaan, ja loppukuun minun perheeni kanssa. Haluaisimme kuitenkin muuttaa omaan asuntoon, mutta ei ole varaa.

Ongelma on tämä: kultani ei aina tule toimeen minun perheeni kanssa, mm. pikkuveljeni aiheuttaa häiriöitä. Minä taas ujostelen kultani perhettä niin, etten uskalla harrastaa joogaa, tanssia tai fitnessiä heidän luonaan. Toisekeen hän riitelee vanhempiensa kanssa ja varsin usein, ja se kyllästyttää minua, etenkin kun poikaystäväni ongelma on tietynlainen lapsellisuus riitelyn aikana (hän on 17, minä 18). Esim. huutaminen "Ole jo hiljaa" tai ovien paiskominen. (Hän on skorppiooni kuten veljenikin. -.- )

Mitä siis tekisin? Olemme yli vuoden olleet tiiviisti yhdessä, mutta koen harrastuksieni ja sitä kautta kuntoni kärsivän tästä asumisjärjestelystä. Olen jo miettinyt että siirtyisin asumaan vain kotona ja että viikonloput olisin poikaystäväni luona, mutta hän on helposti mustasukkainen ja varsin.. takertuva. (Ja vaikka hän joskus väitti ettei pärjää ilman minua, ihan hyvin tuo näyttää useimmiten sujuvan..) Etenkin nyt erossa eläminen- ehdotus ei luultavasti saisi hyvää vastaanottoa kun hän oli yhtenä aamuna herännyt siihen kun mutisin entisen ihastukseni nimeä unissani. (Asiaa setvittiin tunti jos toinenkin..)

Kommentit (5)

Vierailija

Käyttekö molemmat jotain koulua vai oletteko työttömiä? Hieman ihmettele tuota, ettei ole varaa vuokralle muuttaa? Sitten ymmärrän, jos ei saa minkäänlaista tukea (jos esim. on koulussa kirjoilla).

Mutta jos molemmat saatte työttömyystukea vast, niin tuon pitäisi helposti riittämään vuokralle muuttamiseen. Kun ottaa huomioon, että saatte asumistukea ja tietenkin toimeentuloa pitää myös hakea.

Ainakin meillä työttömyystuki, asumistuki ja sossusta saama raha riittää hyvin 440e/kk olevaan vuokraan + sitten vielä satunnaiset muutaman kympin laskut ja bensa.

Vierailija

Musta kuulostaa vähän oudolta, että muuttaa toisen kotiin, perheeseen. Mutta en sitten tiedä, voihan se joillain toimia:) Mutta kuulostaa vaan siltä, että hankalauuksia voi tulla.. Juuri jo siksikin, että ei uskalla olla täysin oma itsensä toisen luona ja tehdä kaikkea mitä oikeasti haluaisi.. Jos itse olisin teidän asemassa, yrittäisin ehkä asua erillään oman perheen kanssa niin kauan, kunnes yhteisen asunnon hankkiminen tulee mahdolliseksi:)

Vierailija

Molemmat olemme lukiossa; minä saan opintotukea n. 90€, olen töissä mutta palkka on vain 70-80€. Poikaystäväni ei saa opintotukea, hänen porukoillaan on niin hyvät tulot, mutta hänellä itsellään on varsin epäsäännöllinen työ. Katsoimme Kelasta niin asumistukea emme saisi kumpikaan juuri laisinkaan. :/

Vierailija

nougatte, olen aina silloin tällöin yrittänyt ehdottaa erillään asumista, mutta.. noh. kavereidenikin mielestäni järjestelymme on outo. poikaystäväni ei näe asiassa mitään ongelmaa. *olankohautus* ehkä kun hänen mielensä tyyntyy minun unihöpinöistäni niin otan asian uudelleen esille.. : )

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat