Ikisinkku :(

Vierailija

Tuntuu etten koskaan saa poikaystävää (tai tyttöystävää, sellainenkin minulle kelpaisi). Omassa tapauksessani kyse ei ole siitä, etten kelpaisi muille, vaan siitä, että muut eivät kelpaa minulle. Nyt tietysti ihmiset ajattelevat, että olen jotenkin koppava tai että minulla ei ole "oikeita" murheita ja niinpä valitan täällä pienistä murheista, mutta minkä sille voin, että vaikka monet kivannäköiset, fiksut, kiltit ja kohteliaat miehet ovat osoittaneet kiinnostusta, he eivät ole herättäneet minkäänlaisia tunteita? Ja mitä järkeä olisi ryhtyä tapailemaan jotakuta, jota kohtaan en tunne mitään?

Sanotaan, että nykyään ihmiset etsivät liikaa elämyksiä. Että he eivät oikeasti osaa rakastaa, koska he haluavat vain KOKEA rakkauden eivätkä rakastaa TOISTA. Omasta mielestäni minun tapauksessani ei ole kyse siitä, että haluaisin vain kokea rakkauden. Haluaisin rakastaa toista, vaikka niin paljon, että hän olisi tärkein asia maailmassani, mutta en kykene siihen. Kukaan ihminen ei herätä minussa niin suurta empatiaa. Kukaan ihminen, joka on ollut kiinnostunut minusta, ei ole herättänyt minussa melkein minkäänlaista empatiaa.

Olen yksinäinen ja haluaisin, että joku ymmärtäisi ja välittäisi ja kysyisi oikeat kysymykset ja sanoisi oikeat sanat ja olisi vahva ja tukisi minua ja voisin rakastua, mutta näen kaikki ihmiset niin pieninä ja heikkoina ja tarvitsevina, että miten he voisivat minua auttaa? Minä voin kyllä auttaa heitä, mutta ilman todellista empatiaani, joka on niukassa, apuni ei ole sitä mitä he tarvitsevat.

Onx muita, joilla on samanlaisia tuntoja? Muita, jotka pelkäävät jäävänsä elämässä yksin? Syyn ei tarvitse olla samanlainen tunteettomuus ja empatianpuute kuin minun tapauksessani, valittamaan saa silti tulla.

Kommentit (9)

Vierailija

Mustakin tuntuu että olen ikisinkku :( ei muhun varmaan tule kukaan koskaan rakastumaan, joskus nettideittailua oon kokeillut ja aina kun ovat kuvani nähneet niin se on siinä sitten :( itse olen ollut vaikka kehen ihastunut...mutta toivottavasti se oikea vielä jostain tulisi kummallekkin vastaan

Vierailija

muut eivät kelpaa minulle -- eivät ole herättäneet minkäänlaisia tunteita -- Kukaan ihminen ei herätä minussa niin suurta empatiaa -- melkein minkäänlaista empatiaa -- näen kaikki ihmiset niin pieninä ja heikkoina ja tarvitsevina -- miten he voisivat minua auttaa -- Minä voin kyllä auttaa heitä

:O
Kirjoituksesi antaa minulle sellaisen käsityksen että korotat itsesi kokonaan muiden ihmisten yläpuolelle. Yleistät muut ihmiset "pieniksi ja heikoiksi ja tarvitseviksi". Mikä tietyllä tavalla onkin totta, me olemme pieniä, heikkoja ja tarvitsevia. Tarvitsemme toisten ihmisten seuraa ja hellyyttä elämäämme, tarvitsemme kaikenlaista ollaksemme tyytyväisiä ja edes kykeneviä elämään. Mutta se miten sinä esität asian..

Sinäkin kuulut ryhmään "kaikki ihmiset", olet yksi meidän muiden joukossa. Sinähän osoitat heikkouttasi ja tarvitsevaisuuttasi kaipaamalla rakkautta elämääsi. Millaista apua oikein tarvitset ja millaista apua olisit tarjoamassa? Miksei pieni, heikko ja tarvitseva ihminen pysty helpottamaan yksinäisyyttäsi? Miksei hän voisi välittää ja tukea, miksei häneen voisi rakastua? Millainen toisen ihmisen tulisi olla jotta voisit hänestä välittää? Mitä tarkoitat sillä että sinä voisit auttaa heitä?

Ja mitä järkeä olisi ryhtyä tapailemaan jotakuta, jota kohtaan en tunne mitään?

Etkö tunne ketään kohtaan yhtään mitään? Tapaillaksesi jotakuta sinun ei tarvitse välittää suuresti tai rakastaa, tapaillessa toista kiinnostus voi syventyä näiksi edellä mainituiksi tunteiksi.
Jotenkin kirjoituksellasi rakkaudesta saat minut tuntemaan, että olet myös nostanut rakkauden jotenkin yliluonnolliseksi asiaksi. Sellaiseksi jota tavalliset ihmiset eivät koe. Tuntuu että odotat, että sinun tulisi rakastua toiseen niin täydellisesti ettei millään muulla olisi väliä. Että rakkaus on todellista vasta kun sen vuoksi kuollaan.

Kuitenkin me kaikki olemme epätäydellisiä ihmisiä ja suhteen syveneminen rakkaudeksi ei useimmiten tapahdu ihan hetkessä, jos on edes tapahtuakseen.

En tunne sinua ja niin edelleen, mutta tekstisi perusteella kyllä herää kysymys kärsitkö isoistakin tunne-elämän ongelmista. Empatianpuute, tunteettomuus, jotenkin itsesi erottaminen muista ihmisistä ja sitten muiden väheksyminen mielestäni kielivät että jotain on kyllä vähän kummallisesti sinun elämässäsi. Enkä tarkoita tätä mitenkään hyökkäyksenä sinua vastaan, mutta ehkä ajattelemalla näitä asioita (tarvittaessa puhumalla niistä vaikka ammattilaiselle) voisit helpottaa omaa oloasi ja yksinäisyyttäsi.

Mustakin tuntuu että olen ikisinkku ei muhun varmaan tule kukaan koskaan rakastumaan

Uskallan kyllä sanoa että tuskin näin pääsee käymään. Pidän enemminkin erittäin todennäköisenä että jonain päivänä tapaat jonkun josta sinä pidät ja joka pitää sinusta. Se päivä ei välttämättä ole vielä vähään aikaan ja ennen sitä päivää voi edessä olla paljonkin pettymyksiä, mutta toivosta ei kannata luopua.
Toisiin ihmisiin rohkeasti tutustuminen omana iloisena itsenään ei ainakaan pahenna mahdollisuuksia :)

Vierailija

itse olen ikisinkku ja vieläpä suhteellisen tyytyväinen tilanteeseeni. Tai no kyllähän sitä välillä on ottajia ja joskus toimii, joskus ei, mutta en jaksa ressata siitä.

Hieman samaa "vikaa" etten kelpuuta helposti muita ihmisiä lähelleni. Syynä ennemminkin introverttisuus kuin ylimielisyys (vaikka siihenkin on joskus taipumusta)

Pelkäänkö jääväni yksin? Välillä kyllä. Joskus tulee mietittyä miksi en kelpaa? Miksi miehet heti minun jälkeeni löytävät elämän kumppaninsa? Enkö saa pidettyä miehiä itselläni? Annanko heille liikaa liekaa ja olen liian itsenäinen?

Vierailija

Minä todella pelkään jääväni yksin, enkä siis ole koskaan edes seurustellut vaikka kahtakymppiä lähestytään. Todella tulee tunne, että jokin minussa on vikana ja olisi mahdotonta että joku saattaisi minua rakastaa, saati sitten perustaa kanssani perheen ja kiikkua keinutuolissa eläkepäivinä. Se kun olisi unelmani. Tiedän olevani ujo ja odotan aina miehen tekevän aloitteen, itse en uskaltaisi ellen olisi todella jurrissa. :D Ystäväni ,myös miespuoliset, ihmettelevät sinkkuuttani ja vakuuttavat että minulle olisi kyllä miehiä jonossa, mutta ovatko miehet eksyneet väärään jonoon vai miksi en heitä nää?! Olen kuitenkin pikkuhiljaa rakentamassa toivoani uudestaan ja uskon että joskus joku kaltaiseni tulee vastaan. En vain jaksaisi odottaa...Rakkauden kohtaa kun sitä vähiten odottaa vai miten se nyt meni. Ehkäpä minun pitäisi siirtää mieleni johonkin täysin muuhun.

Vierailija

Minulla on aika samantapainen tunne jollain tapaa, etten löydä ketään tai että komeat mieshenkilöt joita olen tavannut, eivät osoita minkäänlaisia tuntemuksia minua kohtaan.
Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei koskaan kannata luovuttaa!
Oikean etsiminen on vaikeaa, mutta joskus senkin elämässään löytää!

Vierailija
Tihh

Minulla on aika samantapainen tunne jollain tapaa, etten löydä ketään tai että komeat mieshenkilöt joita olen tavannut, eivät osoita minkäänlaisia tuntemuksia minua kohtaan.
Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei koskaan kannata luovuttaa!
Oikean etsiminen on vaikeaa, mutta joskus senkin elämässään löytää!

Entäs jos jokaiselle meille ei käy noin hyvä tuuri? Jossain vaiheessa se usko loppuu, eikä enää jaksa.

Vierailija

Mulla oli tosi pitkään tuo sama tilanne; ennen kahtakymppiä en ollut ikinä edes seurustellut, ja pelotti ja hävettikin, että jään ikuisesti vanhaksipiiaksi... Kaverit ympärillä olivat seurustelleet jo useita vuosia, ja mä en voinut muuta kuin kateellisena seurata vierestä heidän onneaan, jota kaipasin myös itselleni. Ystäväni olivat aidosti ihmeissään miksei minulla ole ketään, mutta itse aloin yhä enemmän ja enemmän epäillä että minussa täytyy olla jokin vika kun en "kelpaa". Sitten,itse asiassa päivää ennen 20-synttäreitä, satuin ryntäämään Kampin ovesta sisään samaan aikaan kun mies oli tulossa ulos. Kirjaimellisesti siis törmäsin komeaan mieheen! Hän pahoitteli kovasti ja alkoi jutella (itsehän en sen suurempaa keskustelua olisi uskaltanut aloittaa..). Lopulta sovimme tapaavamme myöhemmin illalla, ja siitä yhteinen taipaleemme alkoi. Nykyisin emme seurustele enää, mutta tapaaminen ja siitä kehkeytynyt suhde auttoi kohottamaan itseluottamustani siinä määrin, että nykyisin minulla ei ole mitään ongelmaa tavata uusia mukavia miehiä. Eli tsemppiä kaikille "ikisinkuille", sitä ei näköjään voi koskaan tietää milloin onni kääntyy!

Vierailija

Itsekin olin joskus hyvin ujo ja toisaalta vaatimukset seurustelukumppanille korkeat, liian korkeat. Joku kutsui tätä ikisinkkunaisten ongelmaa disney-syndroomaksi, eli odotukset omasta uljaasta prinssistä eivät kohtaa reaalimaailman tarjontaa. Ja pitää todeta että kun sitten tajusin etten ehkä tule koskaan seurustelemaan playboy malli-miljonääri naisen kanssa ja koitin tavallisia naisia unelmien tilalle niin hyvään alkuun päästiin. Muutaman harhalaukauksen jälkeen sitten vierelle on löytynyt mukava neiti jonka kanssa synkkaa hyvin. playboy tuskin hänestä koskaan kiinnostuu mutta ihmisiten pitäisikin oppia katsomaan pinnan alle.

Itse myös koen vaikeana rakastamisen, joita on kirjallisuudessa kuvattu kauniisti. En koe että minun pitäisi olla päivittäin tyttöystäväni kanssa ja heti tulisi ikävä jos emme viikkoon tai pariin tapaisi. Mutta toisaalta, minun on hyvä olla hänen seurassa ja se on minulle riittävä tila - en kait vain osaa sitten rakastaa niinkuin elokuvien mukaan pitäisi.

Vierailija

Voin sanoa, että olin samassa tilanteessa jokin aika sitten.

Oli niitä säätöjä jos kenen kanssa, mutta ei kukaan herättänyt sellasta tunnetta, että rakastaisin juuri häntä. Rakastin sitä mitä meillä oli, mutta ihmistä.. en ehkä niinkään. Olin vieläpä niin sitoutumiskammoinen, etten ehkä sen takia uskaltanutkaan antaa sydämeni mennä kenenkään ihmisen haltuun. Jotenki ajatus siitäkin, että satutan itteäni ko. ihmisen kanssa pelotti.
Nyt kuitenkin seurustelen todella ihanan miehen kanssa. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että juuri mun kohalle tulee joku noin huomaavainen, hellä ja ihana ihminen :) En ole kuitenkaan voinut vielä päästää sydäntäni täysin hänen armoilleen. Oon niin varautunut vieläkin, mutta kuitenkin välitän hänestä to-del-la paljon :) En voi edes ajatella miltä se tulee tuntumaan, jos erosta joskus puhutaan. Kyllä mä uskon, että annan sydämen vielä rakastaa tuota ihmistä kokonaan, mutta juuri nyt se vasta alkaa täyttymään pikkuhiljaa <3

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat