sitoutumis kammo

Vierailija

löytyykö täältä muita sitoutumiskammoisia? olisi kiva kuulla hieman kokemuksia. en ole varma olenko sitoutumiskammoinen, mutta ainaki siltä tuntuu. viime syksynä itse aloitin pienen pelin yhden jätkän kanssa, mutta kun homma alkoi mennä liian vakavaksi, lopetin touhun selittelemättä mitään. sitten tuli toinen miekkonen, ja hänen kanssaan flirttasin ja nautin tilanteesta. kun hän pyysi minua ulos, kieltäydyin. kolmannen miehen kanssa sama juttu. eli tuntuu kuin haluaisin vain saalistaa miehen itselleni, mutta heti kun saan, niin hylkään miehen heti. onko kyseessä vain itsekkään pelinaisen temput vai todellista sitoutumiskammoa? nyt olen ihastunut yhteen 4 vuotta vanhempaan, ja saan todella tehdä töitä että jätkä huomaisi minut. mutta entäpä jos huomaa kunnolla jossain vaiheessa ja vaikka pyytäisikin jonnekkin, jätänkö hänet taas? Tällä menolla kyllä pakko sanoa, että mä kävelen vielä onneni ohi, ellen oo jo kävellyt..

Kommentit (12)

Vierailija

Sama. Siis minäkin olen aina torjunut kaikki jätkät. Rehellisesti kaikki. Suurin osahan näistä on ollut ääliötä joista en ole ikinä ollut kiinnostunut, sitten on niitä joiden kaveri olen ollut, mutta jotka yhtäkkiä osoittavat jotain muuta kiinnostuksen merkkejä tai ilmoittavast vain suoraan halunsa olla kanssani (onneksi näitä ei ole ollut kuin muutama) ja lisäksi vielä se tärkein ryhmä; miehet jotka ovat kiinnostuneet minusta ja joista minä olen kiinnostunut. Ja olen torjunut heistä joka ikisen! KAIKKI! En tajua mikä kumma minua vaivaa sitten tein jonkin tyhmän facebook testin ja tulos oli: sitoutumiskammoinen (Joo en siis todellakaan usko mihinkään facebook testeihin ne on vedetty hatusta, mutta..) ja lisäksi siinä luki pieni teksti ja rehellisesti sanottuna minä olin juuri sellainen. Testin jälkeen vasta kunnolla aloin miettimään, että hei minä ihan oikeasti taidan olla sitoutumiskammoinen ja nuorena aina ajattelin mitä vanhemmat sanovat joten torjuin kaikki jätkät. Se tässä ärsyttää eniten, että jos en olisi torjunut edes puoliakaan (voi luoja en edes tiedä kuinka hiton monta olen torjunut, mutta monta) minulla olisi ollut monia poikaystäviä, ainakin kymmenen, vaikka en edes nuorena (lue alaikäisenä) käynyt koskaan missään nyhjäsin vain kotona (pari kertaa vuodessa kävin jossain) ja tämän lisäksi minulla olisi ollut kasapäin muita suhteita. Varsinkin baareissa muutama poikkeusta lukkuunottamatta lähes aina joku/jotkut pyytävät jatkoille, tanssimaan ja tulevat juttelemaan Mutta ei niin ei. Kiitos ujouteni ja torjumiseni minulla ei ole ollut yhtään poikaystävää. Minua ei ihan oikeasti haittaa noista kymmenistä (en usko että olisin torjunut sataa miestä ainakaan toivottavasti) torjumisistani kuin ne muutamat ihanat tärkeät. Ne kenestä olin kiinnostunut ja jotka olivat minusta kiinnostuneet ja minä ääliö menin torjumaan nekin. Ja nyt ajattelen juuri tälläistä viimeksi torjumaan, koska minä ihan oikeasti olisin halunnut olla hänen kanssaan ja tutustua häneen. Itsehän en siis koskaan tee aloitetta, koska pelkään tulevani torjutuksi. Toivon ettei miehille ole jäänyt pahaa mieltä torjumisistani. Niin siis koska itse en tee mitään aloitetta niin olen taivaissa kun ihana mies tekee se johon haluan tutustua, mutta sitten minä teen sen sanon ei. Ja kaduttaa niin hitosti. Luulisi että olisin ottanut opikseni, mutta jokin saa minut yhtäkkiä torjumaan tyypin.

Vierailija

Hmm olipas paljon kirjoitusvirheitä. esimerkiksi tuossa lopussa lauseen pitäisi mennä näin:

Niin siis koska itse en tee mitään aloitetta niin olen taivaissa, kun joku ihana mies, johon haluan tutustua tekee sen. mutta sitten minä jotenkin pelästyn ja sanon ei. Ja kaduttaa niin hitosti. Luulisi että olisin ottanut opikseni, mutta jokin saa minut yhtäkkiä aina torjumaan tyypin.

Vierailija

joo kyllä sama homma. mulla on ollut jotakin peliä joidenkin jätkien kans, yleensä tapahtunu ko kännissä ollu, noni sitte aamullahan on ollu semmonen morkkis ja ahistus että jos se ottaa yhteyttä tai jotain, noni sitten kerranhan se otti ja halus nähä uudelleen ja halus varmastikkin että meile kehittyy jotain, mutta sitten tuli se ahistus siitä ja täyty sanoa jätkälle että sori.
Ja mullaki sitte ollu että tehä jotai sen eteen kenestä ois kiinnostunu että huomais mut, ja sittenkun se on huomannu ja osottanu kiinnostusta ja sellasta nii sitte on taas menny lukkoon ja tullu kauhee ahistus ja semmonen olo joka on aivan järkyttävä:D
tää on mullaki jotaki sitoutumiskammoa tai jotain muuta en tiä mitä.

Mutta sitte taas haaveilen kaikesta ja elän pitkälle siinä haavemaailmassa mutta sitte tämä tulee taas tää kammo ja sillee.

Oon huomanu että ite oon tässä aika monesti ihastunu kusipäihin,ja sitte haukkunu niitä. mutta tuntuu että nii samanlainenhan minäki oon.

oon varmasti kävely myös onneni ohi, miten tän asian saa korjattuu oon halukas siihen!

Vierailija

Tämä kaava, jossa tutustutaan vähän ja sitten siirrytään seuraavan on aika normaalia. Ethän sinä etukäteen voi tietää onko tyyppi juuri sellainen, jonka kanssa haluat sitoutua. Siksi toisiin tutustutaan ja ehkä tehdään läheisempääkin tuttavuutta, mutta jos homma ei vaan iske tarpeeksi (että haluaisit vakavampaa suhdetta) siirrytään tutustumaan toiseen henkilöön. Henkilö ei ehkä ole oikea tai tilanne ei vaan ole sopiva (haluat ehkä nauttia sinkkuilusta). Tälläinen käytös ei vielä tee kenestäkään sitoutumiskammoista.

Saalistaminenkaan ei ole sama asia kuin sitoutumiskammo. Monet naiset ja miehet nauttivat haasteista ja toiset kokevat ihmissuhteet tälläisinä. Huomataan kiinnostava henkilö ja omaksi tavoitteeksi asetetaan toisen kiinnostuminen, kun tavoite on sitten saavutettu (toinen osoittaa selkeästi kiinnostuksensa) ei kohteella ole enää mitään virkaa. Saalistaminen taustalla saattaa myös olla tarve oman itsetunnon pönkittämiseen tai ihan vaan hauskanpito. Ikävä kyllä tämä ei ole yleensä ole mukavaa toisesta osapuolesta.

Luulen että et(aloitusviestin kirjoittaja siis) vain ole tavannut oikeaa henkilöä oikeaan aikaan. Kirjoituksesta päätellen haluat pitää hauskaa, kokeilla mihin pystyt ja nauttia miesten huomiosta. Ei vaikuta siltä että olisit itse tuntenut suurempia tunteita noita miehiä kohtaan. Eli ennemminkin sanoisin ettet vain ole halunnut tai ollut valmis vakavaan suhteeseen, eivätkä miehet ole olleet sellaisia joihin olisit ihastunut syvemmin tai rakastunut. Se ettei halua suhdetta, ei mielestäni tarkoita että olisi sitoutumiskammoinen.

Sitoutumiskammon koen enemminkin niin, että vaikka välittää toisesta paljon ja haluaa olla hänen kanssaan, toisen ottaminen omaan elämäänsä, päästäminen lähelle(oman itsensä paljastaminen) ja itse jonkun kumppaniksi alkaminen ahdistavat suuressa määrin. Sitoutumiskammoinen siis nimenomaan kammoaan sitä vakavaan suhteeseen lähtemistä, sitoutumista. Käsittääkseni jonkinasteinne sitoutumiskammo on yleisempää niillä ihmisillä, joilla on takana huonoja ihmissuhteita. Pelätään että uudesta suhteesta tulee samanlainen ja siksi ajatus seurustelusta ahdistaa.

Itse en sitoutumiskammoiseksi ihan menisi itseäni sanomaan, mutta pelkään aivan tolkuttomasti toisiin kiintymistä. Kun alan tuntea lämpimämpiä tunteita toista kohtaan tai kaverista tulee ystävä, alkaa minun päässäni soimaan kello, joka varoittaa välittämästä liikaa.
Tällä hetkellä elän suhteessa, mutta minulle on alusta asti ollut vaikea (ja edelleen on) lähteä kunnolla mukaan juttuun. Välitän paljon, mutta olen huomannut pyrkiväni vähättelemään tunteitani sekä minulle että hänelle. Pidättelen itseäni, etten antaisi itsestäni liikaa, etten rakastaisi liikaa, koska tiedän että mitä enemmän annan, sitä kovemmin sattuu kun sen menetän. Olen mustasukkainen, vaikka useimmiten peitänkin sen aika hyvin. Pelkään että sillä hetkellä kun annan itselleni luvan kiintyä kunnolla ja olla täysin oma itseni, mies lähtee lätkimään. Tiedostan että tällä voin itse ajaa miehen pois, mutta pelon voittaminen ei käy ihan helposti.

Vierailija

Sitoutumiskammoisia ihmisiä on paljon, mutta sekin vaan pitää opetella alusta loppuun saakka prosessina. Olin itse yhden miehen kanssa puolitoista vuotta sitten ja pidin hänestä todella sitten hän alkoi puhua vakavasta suhteesta ja aloin heti vilkuilla muualle ja lopulta jätin hänet. Mies pysyi rinnallani silti pitkään ja tein itse mitä huvitti, pientä juttua ja flirttiä koko ajan, sitten kun tajusin että miehelläni on uusi nainen sekosin ja kaduin sitä etten silloin ottanutkaan häntä. Sitten pari kuukautta sitten minun oli sanottava kaikki tuo hänelle suoraan ja lähetin hänelle pitkän tekstiviestin koska en uskaltanut soittaa hänelle tyttöystävänsä takia, ja sain kuulla että mieheni jätti naisen ja nyt olemme taas yhdessä.! ja kyllä olen päässyt sitoutumiskammostani sen kokemuksen myötä, vaikka edelleen mietin paljon mitä muut ajattelevat siitä että seurustelen vakavasti, ja joskus pidän sen salassa koska en uskalla myöntää sitoutumistani koska muuten tuntuu että muuta elämää ei jää kuin parisuhde. Mutta tarttukaa vaan tuumasta toimeen ja antakaa mennä! kyllä se kammo sieltä katoaa kun tarpeeksi kiintyy:)

Vierailija
Avalanche

Sitoutumiskammon koen enemminkin niin, että vaikka välittää toisesta paljon ja haluaa olla hänen kanssaan, toisen ottaminen omaan elämäänsä, päästäminen lähelle(oman itsensä paljastaminen) ja itse jonkun kumppaniksi alkaminen ahdistavat suuressa määrin. Sitoutumiskammoinen siis nimenomaan kammoaan sitä vakavaan suhteeseen lähtemistä, sitoutumista. Käsittääkseni jonkinasteinne sitoutumiskammo on yleisempää niillä ihmisillä, joilla on takana huonoja ihmissuhteita. Pelätään että uudesta suhteesta tulee samanlainen ja siksi ajatus seurustelusta ahdistaa.

ei hitto tunnistin tän niin omaksi tilanteeksi!
kaikkia näitä jotain säätöjä lukuunottamatta on ollu kuitenki yks todella tärkeä ihminen, kenestä välittäny ihan hulluna,mut sen päästäminen lähelle, et siit tulis enemmän ku kaveri on sitte ahistanu ihan hulluna, semmonen paha olo siitä iskeny! Mutta sitten kun meidän jutun jälkeen sillä oli uus tyttöystävä niin sitte oli vielä pahempi olo kun tuo ahistus, että annoin sen vaan mennä :s mutta ei sille voi jälkeenpäin mitään tehdä. sitä vaan katuu, mutta se ahistus on vaan niin kova että sitä ei kestä!

Vierailija

Niin, no mulla taas on ensi kuussa vuoden ollut juttua sitoutumiskammoisen miehen kanssa, monet kerrat on itketty,ja yritetty lopettaa, mutta mies ei vain halua päästää irti. Ja huonointa tässä on se, että on ehtinyt rakastua kyseiseen mieheen tässä kuukausien aikana, ja en tiedä todellakaan kauan tilanne jatkuu samana ja tuleeko koskaan muuttumaan. Mies on uskaltautunut puhua minulle entisestä suhteestaan, ja se olikin miehen ensirakkaus joka petti tämän pahemman kerran, niin että jätti kovat arvet. Sittemmin ei ole miehen viralliset suhteet toimineet kuukautta kauempaa, ja luottamus kaikkiin naisiin on kuulemma mennyt.
Mies ei kuitenkaan kiellä minua, meillä on yhteinen kaveripiiri, ja jokainen heistä tietää meidän tilanteen. On mahdollista että se vielä pahentaa tilannetta, kun miehen paremmat ystävät pitävät minusta kovasti ja välillä painostavat miestä tekemään jotain.
Asia etenee näin, että jonkun aikaa ollaan yhdessä, mutta heti kun juttu alkaa tuntua liikaa parisuhteelta niin mies vetäytyy kuoreensa, ja tulee takaisin viikon-parin kuluttua.
Se tässä on varmaan eniten hermoja raastanut.

Eli, tässä sitä sitten ollaan.

Annie28
Seuraa 
Liittynyt29.12.2009
Avalanche

Itse en sitoutumiskammoiseksi ihan menisi itseäni sanomaan, mutta pelkään aivan tolkuttomasti toisiin kiintymistä. Kun alan tuntea lämpimämpiä tunteita toista kohtaan tai kaverista tulee ystävä, alkaa minun päässäni soimaan kello, joka varoittaa välittämästä liikaa.
Tällä hetkellä elän suhteessa, mutta minulle on alusta asti ollut vaikea (ja edelleen on) lähteä kunnolla mukaan juttuun. Välitän paljon, mutta olen huomannut pyrkiväni vähättelemään tunteitani sekä minulle että hänelle. Pidättelen itseäni, etten antaisi itsestäni liikaa, etten rakastaisi liikaa, koska tiedän että mitä enemmän annan, sitä kovemmin sattuu kun sen menetän. Olen mustasukkainen, vaikka useimmiten peitänkin sen aika hyvin. Pelkään että sillä hetkellä kun annan itselleni luvan kiintyä kunnolla ja olla täysin oma itseni, mies lähtee lätkimään. Tiedostan että tällä voin itse ajaa miehen pois, mutta pelon voittaminen ei käy ihan helposti.

Tuo on kuin minä. Seurustelin erään pojan kanssa muutaman kuukauden ja olin alussa todella ahdistunut kun poika otti yhteyttä ja kertoi ikävästään, itse yritin pidätellä itseäni ettei taas sattuisi. Ja juuri kun annoin itselleni luvan vähän luottaa "meihin", kävikin huonosti. Ei enää tälläistä.

Vierailija
Avalanche

Itse en sitoutumiskammoiseksi ihan menisi itseäni sanomaan, mutta pelkään aivan tolkuttomasti toisiin kiintymistä. Kun alan tuntea lämpimämpiä tunteita toista kohtaan tai kaverista tulee ystävä, alkaa minun päässäni soimaan kello, joka varoittaa välittämästä liikaa.
Tällä hetkellä elän suhteessa, mutta minulle on alusta asti ollut vaikea (ja edelleen on) lähteä kunnolla mukaan juttuun. Välitän paljon, mutta olen huomannut pyrkiväni vähättelemään tunteitani sekä minulle että hänelle. Pidättelen itseäni, etten antaisi itsestäni liikaa, etten rakastaisi liikaa, koska tiedän että mitä enemmän annan, sitä kovemmin sattuu kun sen menetän. Olen mustasukkainen, vaikka useimmiten peitänkin sen aika hyvin. Pelkään että sillä hetkellä kun annan itselleni luvan kiintyä kunnolla ja olla täysin oma itseni, mies lähtee lätkimään. Tiedostan että tällä voin itse ajaa miehen pois, mutta pelon voittaminen ei käy ihan helposti.

Pakko oli munkin lainata tämä pätkä. Mulla on nykyään joku vakava trust issue, en pysty luottamaan miehiin ja ajattelen niiden haluavan loppupeleissä aina vaan seksiä. Tää johtuu varmasti pitkälti siitä, että sain siipeeni yhdeltä todelliselta playerimieheltä melkein vuosi sitten, joka leperteli mulle niin kauniita sanoja ja teki kauniita asioita, ja lopuksi sain kuulla olevani yksi niistä kymmenistä, joita pyöritti yhtä aikaa. Ja mä olin muka hälle niin SPECIAL... Toinen syy tähän on luultavasti se, että en ole tämän jälkeen tuntenut mitään syvempää yhtään miestä kohtaan. Mulla on ollut tänä aikana vain yhden illan juttuja toisensa perään ja muutamia seksisuhteita, jotka ovat saaneet mut uskomaan, että ainoa, mikä miehillä on mielessä, on seksi ja that's it.

Nyt kun mulla olis kerrankin käsillä aivan ihana poika, teen juuri noin niinkuin Avalanche kirjoitti: pidättelen itseäni, etten antaisi itsestäni liikaa ja pettyisi taas. Tyyppi vaikuttaa oikeasti kiinnostuneelta musta, mutta jännitän 90% siitä ajasta, mitä ollaan yhdessä. Minkälaisen kuvan annan itsestäni, jättääkö tää mut tienposkeen jos sanon ääneen olevani tosi kiinnostunut vai pitäiskö mun sittenkin sanoa se, ettei se lähde pois sen takia, etten vaikuta kiinnostuneelta jne. Vielä kun tyyppi on niin itsevarma luonnostaan ja saisi ainakin ulkoisilla avuillaan kenet tahansa. Sain nyt illalla aivan ihanan viestin tältä pojalta, mutta jostain syystä en vaan voi luottaa niihin kauniisiin sanoihin, mitä sen suusta tulee, vaikka kuinka haluaisin :( Äh, ihan itkettää, kun teen asioista näin hankalia... Pitäis antaa mennä vaan, kerranhan tässä vain eletään...

Edit: Sitä piti vielä lisätä, että tässä on vielä se, että olen niiiiiin mieletön kontrollifriikki, täydellisyyden tavoittelija ja suunnittelen vapaa-ajan viikko-ohjelmatkin aina etukäteen, että mun on vaikea sulattaa sitä, että yhtäkkiä tässä oliskin joku sekottamassa pakkaa (ja päätä ;)). Haluan viettää kyseisen tyypin kanssa aikaa ja uhrata sitä aikaa myös omilta menoilta, mutta haluan silti säilyttää sen kontrollin tunteen. Yhtäkkiä aikaa lipsuu kotitöiltä (kämppä järkyttävässä kunnossa), liikunnasta (kohta myös minä järkyttävässä kunnossa), opiskelusta (en pääse ikinä yliopistoon) jne, kun ajatukset ja tekemiset alkaa pyöriä jonkun muun ympärillä. Vielä kun kyseinen poika on ite niin poikamainen take it easy -tyyppinen ihminen. Kuinka paljon helpompaa oliskin elää aina yksin, järjestellä oma elämä täydelliseksi eikä antaa päättömien ihastuksen tunteiden mennä järjen edelle... Jostain sitoutumiskammosta tässä vois varmaan mun kohdalla olla jo kyse... :/

Vierailija

Mulla on kanssa ihan sama juttu. Tykkään ensin jätkästä, ja kun hän osoittaa kiinnostusta, menen paniikkiin. Lisäksi rupean etsimään kaikenlaisia vikoja ja ärsyttäviä asioita heissä, vaikka todellisuudessa heissä ei ole mitään vikaa. Kaikista eniten harmittaa se, että nämä kenen kanssa näin on käynyt, ovat täydellisen mukavia ja kilttejä ihmisiä, ja sitten loukkaan heitä tahtomattani... Tälläkin hetkellä pientä paniikkia ilmassa, mutta nyt yritän päästä sen yli ja katsoa mitä tapahtuu sen jälkeen.

Vierailija

En varsinaisesti tiedä olenko ihmissuhdekammoinen.Yksi ainut vakava suhde on ollut, suhde johon olin todella sitoutunut. Suhteeseen tuli kuitenkin parisuhdeväkivaltaa (ja muita ongelmia), kaikesta huolimatta miehen menettäessäni tuntui siltä, kuin olisin menettänyt kaiken. Sen jälkeen en ole pystynyt uusiin suhteisiin, vaikka tapahtuneesta on jo vuosia (ikää tällähetkellä 21v.)

Fyysiset jutut kyllä onnistuvat, erityisesti yhdenyönjutut. Kaikki tapahtuneet humalassa ja seuraavana päivänä on taas yksi naama lisää morkkislistassa. Yksi yhdenyönjuttu muodostui seksisuhteeksi, välitin miehestä oikeasti, mutta koin saavani täydellisen riittävästi kaikkea, vaikka harrastimme seksiä n. 1-2 kertaa viikossa noin vuoden ajan. En halua enempää, koska olisi niin hankalaa kertoa kaikki tapahtunut ja tutustua ihmiseen oikeasti. Joskus mietin, että olisihan se mukava, jos olisi joku, joku jonka kanssa jakaa asioita.. mutta jos jätkä on esim. pyytänyt leffaan, en voi edes kuvitella lähteväni, vaikka oltaisiinkin oltu jo sängyssä.

Tämä alkaa olemaan jo itsellekkin "ongelma" ja jokaisen jutun jälkeen olo on aina vain likaisempi. Mietin, että koska ja kuinka voisin uskaltaa oikeaan suhteeseen ja myöntäisin, että ihminen kait tarvitsee ihmissuhteista muutakin kuin seksiä. Pelkään vain sen kaiken muun sattuvan.

Vierailija

Seurustelin kaksi vuotta sitten parin kuukauden ajan silloisen työkaverini kanssa.Huomasin,että pojalla oli voimakkaampia tunteita minua kohtaan kuin minulla häneen. Minua ahdisti aina välillä,kun hän sanoi 'on niin kova ikävä' ja 'minä rakastan sinua',kun en tuntenut samoin...noh,erohan siinä lopulta tuli. Plus poika elätteli jopa toivoa yhteenmuuttamisesta...Viime kesänä,kun olin ollut jo melkein vuoden sinkkuna,tutustuin taas kivaan poikaan,joka vaikutti olevansa kiinnostunut minusta. Vaikka vain juttelin hänen kanssaan,silti rupesin automaattisesti päässäni kelaamaan,että mitä jos me päädymmekin seurustelemaan! Sitten laitoin homman poikki.Lisäsin hänet jopa aluksi Facebookissa,mutta poistin myöhemmin hänet.

Nyt onneksi seurustelen ihanan pojan kanssa ja olemme tutustuneet yhteisen kaveriporukan kautta ja vieläpä ihan rauhalliseen tahtiin. Minulla on hyvä olla hänen kanssaan ja on jopa mukavaa,ettei hän ole semmoinen 'liimautuja' joka on koko ajan hokemassa kuin ihana olen ja kuinka paljon hän tykkää minusta. Pitkään luulin,ettei minua ole vain tarkoitettu kenenkään tyttöystäväksi,mutta tässä sitä nyt kuitekin ollaan =)

Älä turhaan murehdi Jutta!Siinä menee vain aikaa,että se oikea kävelee kohdallesi.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat