Ensimmäiset treffit, apuva. - Deittailu ja yöelämä

CookedChick

Ikinä en ennen ole varsinaisesti treffeillä kenenkään kanssa käynyt. Aiemmat tapaukset ovat olleet lähinnä jo niin tuttuja, ettei ole tällaista "treffitilannetta" edes päässyt syntymään. Vaan nyt olisi sitten edessä ne ensimmäiset treffit lähestulkoon tuntemattoman partnerin kanssa.

Tilanne on siis tämä: Huvikseni kirjoittelin erään foorumin sinkkupalstalle. Tämä eräs miespuolinen sitten laittoi minulle mailia ja muutaman mailin jälkeen vaihdettiin myös messengerosoitteita. Nyt ollaankin sitten lähes päivittäin messengerin kautta yhteyksissä.

Meillä olisi ollut mahdollisuus nähdä jo viikko sitten yhteisen harrastuksen parissa kummallekkin vieraalla paikkakunnalla, vaan en sitten viitsinytkään lähteä sille reissulle. Nyt sitten viikonlopuksi olemme sopineet tapaavamme tämän yhteisen harrastuksen merkeissä kotipaikkakunnallani. Lisäksi olemme hieman suunnitelleet, että sitten illalla näyttäisin hänelle paikkakuntani yöelämää ja siis majoittaisin tämä miehen asuntooni yhdeksi yöksi.

Nyt jo jännittää sitten ihan kamalasti, vaikkei kaikki vielä ihan varmaa olekaan. Siinä mielessä tuntuu mukavalta tavata harrastuksen parissa, koska siellä on paljon muitakin, että jos ei synkkaa niin ei tarvitse pakosta olla ihan kahdestaan vain jossain. Toisaalta myös kiva, että tavataan jo päivällä jossain, että jos ei tosiaankaan kiinnosta toisen seura, niin voi perua iltamenot.

Mutta mistä tämmöisillä treffeillä yleensä keskustellaan? Miten kohdata toinen? Siis pitäskö esitellä itsensä kätellen, vai mennä vaan toisen luo moikaten? Olen ihan ummikko tämmöisten treffien suhteen. APUVA! :shock:

Kommentit (4)

Abigail

Jos et kerran ole kertaakaan vielä tavannut miestä oikeassa elämässä, niin en suosittele, että viet hänet heti ensimmäisillä treffeillä kotiisi yöksi. Netissä tutuksi tulleet ihmiset saattavat oikeasti olla ihan toista kuin mitä ovat antaneet ymmärtää koneen välityksellä.

Minusta kättely on ihan mukava tapa tehdä tuttavuutta ensimmäisen kerran. Koska ette tunne paljoakaan toisianne, niin luulisi, että juttuakin riittää, kun keskustelette omista elämistänne. Se yhteinen harrastuskin on varmasti ihan hyvä jäänrikkoja. Jos teillä synkkaa, niin varmasti juttukin alkaa luistamaan ihan luonnostaan.

Kovasti onnea treffeillesi ja toivottavasti sinulla on mukavaa.

P.S. Muista vain varovaisuus aluksi.

sopuli

Mä oon kyl vieny kotiini yöks aika tuntemattomiakin miehiä joskus sinkkuaikoinani ja koskaan ei ole mitään sattunut (tai no on, mut sen miehen olin tuntenut jo puoli vuotta...). Jotenkin on vaan ihmisiin luotettava, eihän elämästä tuu muuten mitään... Tapaatte jo päivällä ja jos tyyppi on ok, niinkun varmaan on, kun ootte mesessä jo tutustuneet, niin tuskin se kauheen vaarallinen ihminen on.

Kierrelkää kaupungilla, käykää syömässä, menkää jätskille johonkin tms ja jutelkaa ihan tavallisista asioista, niinkun mesessäkin. Ei kai siinä sen kummempaa ole :)

CookedChick

Minua itseänikin oikeastaan vähän hirvittää tuo, että mies tulisi sitten yöksi tänne luokseni. Toisaalta jos meillä ei synkkaa, niin mies oletettavasti lähtee kotiinsa jo päivällä. Jos taasen juttu luistaa ja kumpikin ovat kiinnostuneita illanviettoonkin, niin mikäs siinä sitten on toista majoittaa. Kyllä sitä varmaan jo päivän aikana huomaa, mikäli toinen on ihan "psykopaatti". Kuitenkin tämän harrastuksen parissa aikaa tulee vierähtämään vähintäänkin se 3 tuntia. Ja onneksi mulla on vuodesohva, niin ei välttämättä tarvi samassa sängyssä nukkua. :wink:

clochette

Kuulostaa oikein hyvältä tuo, että teillä on päivällä kuitenkin aikaa tutustua ennen kuin lähdet ko. tyyppiä mihinkään majoittamaan. Kyllä minun mielestäni jo muutamassa tunnissa saa jonkinlaisen käsityksen siitä, onko kaverilla mahdollisesti jotain taka-ajatuksia vai onko liikkeellä ihan vilpittömin mielin. Eipä sitä baareissakaan niitä yhdenillanjuttuja kovin tarkaan ehdi kuulustella ja kuulostella eli varsin arpapeliä koko touhu.

Sanoisinkin, että pidä hauskaa ja nauti treffeistä. Jos kemiat ei kohtaa tai tyypin piuhat eivät siellä päässä yhdistä niin hankkiudut sitten vain kundista eroon.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat