Pitkään kestänyt kuumeilu ja kurkkukipu - Terveys ja hyvä olo

Peanut

Minulla on nyt ollut joulusta lähtien (nyt on jo siis maaliskuu) ollut pientä kuumeilua ja kurkkukipua joka päivä. Alussa kuumeilu tuli vasta illalla mutta nyt muutaman viikon ajan on kuumeilu alkanut jo heti aamulla. Kuume nousee ja laskee edes takaisin. Korkealle se ei nouse, korkein lämpötila minkä olen mitannut on 37,5. Mutta silti tällainen alkaa ottaa jo kropan päälle ja väsyttää. Kurkku on ollut arka ja tähystyksissä punainen. Olen jo kolme erilaista antibiootti-kuuria syönyt laihoin tuloksin. Mukava on olla töissä puhelinasiakaspalvelussa, missä pitää puhua 8 h päivässä.. Teepä siinä töitä sitten kun tuntuu, ettei ääntä lähde ja että kurkussa on kaktus poikittain...

Lääkärissä olen nyt hypännyt monia kertoja mutta eipä nuo mitään oikein osaa siellä sanoa.. Kuitenkin epäilivät pienellä varauksella kilpirauhasen akuuttia tulehdusta.. Omasta mielestäni tämä voisi viitata kilpirauhasen vajaatoimintaan, kun olen ollut jo tätä ennen todella väsynyt, hiukset on ohentuneet silmissä, toinen silmäluomi on ollut turvoksissa jo pitkään, iho on muuttunut kasvoissa kuivaksi korpuksi, ääni on ollut käheä jo pitkään mutta nyt se on vaan pahentunut, hikoilen kuin pieni eläin jo pienenkin ponnistuksen takia, paino on noussut vaikken kyllä syö sen enempää kuin ennenkään (minkäänlainen liikunta ei ole auttanut tähän painonnousuun; olen yrittänyt) yms.. Minulta otettiin kilpirauhasarvot mutta ilmeisesti ne eivät olleet tarpeeksi huonot tai jotain..

No tänään menen taas sinne uudelleen niin katsotaan mitä sanovat..

Onko kellään ollut kokemuksia vastaavasta?

Kommentit (12)

Miffy

Mulla oli pitkään lämpöilyä ennen kuin sain lääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta en uskalla sanoa ton ja sen yhteydestä mitään.

Menet lääkärille ja vaadit selitystä - verikokeita nyt ainakin pitäis ottaa.

Peanut

Kuumeilu jatkuu edelleen ilman, että kukaan tietää mistä tämä johtuu. Maanantaina otetaan lisää verikokeita ja toivottavasti niistä selviäisi edes jotain. Kaikista pahinta on ettei tiedä ja totta kai sitä olettaa kaikkein pahinta vaikkei oireet kyllä välttämättä siihen viittaa.. Ihmismieli on kummallinen.. Mutta toivossa on hyvä elää... :roll:

Laura

Varaudu kuitenkin siihenkin mahdollisuuteen, ettei selittävää tekijää löydy. Mitä kokeita sulta on otettu/otetaan? Oletko pitänyt kuumepäiväkirjaa? Mä pidin sellasen vajaan kaks kuukautta ja siitä se lääkäri päätteli että mulla on se mikä on, jonka hienoa nimeä en muista.

Peanut

Kuumeilu ja kurkkukipu jatkuu edelleen.. Kilpirauhasen vasta-ainekokeet otettiin mutta kuljetuksessa meni jotain pieleen eikä niistä saatu tuloksia. Jouduin käymään niissä uudelleen ja tuloksia odotellaan edelleen.
Sain kuitenkin lääkäriltä tyroksiinia koelääkityksenä. Ja ainakin olo on nyt ollut pirteämpi, kun olen sitä muutaman päivän syönyt.
Kurkku on kuitenkin todella kipeä edelleen ja se on pahentunut. Kaulasta otetaan ultra mutta aika on vasta huhtikuussa. Joten vielä joutuu jännittämään, että onko tämä kilpirauhasen vajaatoimintaa vai jotain muuta... Mutta jospa tämä tästä...

SunLion
Miffy
Mut en kyl usko et Tyrot vaikuttais noin nopeesti :) Mut toivon todella et syy oireilulle löytyis!
Ai miksi ei vaikuttaisi? minuun ainakin vaikutti. Sehän menee heti verenkiertoon rasvaliukoisena hormonina ja sieltä kohdepaikkoihinsa. Ei se varastoidu käsittääkseni minnekkään. Toki on eroa kuinka pahaksi sairaus/hormonivaje olin päässyt, siihen miten nopeasti se vaikuttaa. Jos on kauan ollu vajaatoimintaa, vaikutusten näkyminen ja "normaaliksi palautuminen" elimistön(kudosten) uusiutumisen kautta toki vie aikaa.

Miffy

Noh, mulle sanoi lääkäri, että viikkoja ainakin menee ja niin menikin, myös pikaisen guuglausken perusteella epäilen, ettei se oikein voi tuntuvasti vaikuttaa noin nopeasti :) Mutta pääasia tietty on, miltä itestä tuntuu - hieno homma, jos vaikutti.

siku

Mäkin oon nyt ollu kipeenä kauan. Ennen joulua popsin ekan lääkekuurin. Aina ajoittain vähän kuumetta. Nyt ollu varmaan pari viikkoa silleen, että eka nousee reilu 39 kuume pariks päiväks ja sitte on heikkona monta päivää. Aluks ei ollu kurkku kipeenä ollenkaan, mutta nyt tuli. Angiinan lääkäri totes joten taas sitä kuuria vedellään. Nyt vasta katottiin ekaa kertaa veriarvot ja hemoglobiini oli huono. Samoin verenpaine vähän alhanen niin se selittää huimaamiset. Nyt on sit rautakuuriki menossa ja maha ei tykkää yhtään. Kunpa pääsis tästä kierteestä eroon:/

Essie

Täällä sama! jatkuvasti kuumeilua (37) tai siis lämpöilyä.. ja kurkku AINA kipeä.. väittävät johtuvan siitä että saan helposti tauteja koska olen hajusteallergikko.. nice.. en oikein usko? olen ollut koko vuoden JOKA kuukausi sairas.. :S

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat