Pistävä/Nipistävä vatsakipu - Terveys ja hyvä olo

Janetten

Minulla on kesän alusta asti ollut jatkuvasti jotakin alavatsakipuja. Ensimmäisellä (ja toisella sekä kolmannella kerralla aluksi) hoidettiin virtsatieinfektiona, sitten kävin gynellä ja gyne sanoi minulla olevan emätintulehdus. No se hoidettiin ,mutta nyt kivut jatkuvat ehkä pahempina kuin aikaisemmin. Alavatsassa kipua, nipistävää tai aaltomaista, samoin (ehkä) samanlaista kipua munasarjojen kohdalla. Minun kohdallani se ei ole ainakaan ovulaatiosta johtuvaa, kun käytän pillereitä. Äidilleni kerroin ja hän alkoi epäillä endometrioosia... (Vaikka hän itse kertoikin vasta parin kuukauden voivottelun jälkeen, että hänellä itsellään oli monta vuotta (20-v eteenpäin) samantyyppisiä vatsakipuja mutta mitään ei löydetty. Jokunen vuosi sitten häneltä poistettiin munasarjat eikä enää ole ollut mitään kipuja.)

Sivut

Kommentit (25)

olivia p

Ei tosiaan kellään kokemusta munasarjatulehduksesta..? Itellä nimittäin kamalat kivut ovulaation aikaan.. ei pysty väliin edes kävellä suorassa. Ja kummallista paksua limasta vuotoa, välillä hiukan ruskeaakin. Viime tohtorillakäynnillä määrättiin bakteeritulehukseen voide, vaan ei auttanut näihin. Onneksi sukupuolitautien riskiä ei ole olemassa! Emätintulehdusta ite epäilin sillon, vaan testit negatiivisia. Pelottaa vaan kamalasti että josko vaikuttaa jotenkin lapsiensaantikykyyn.. onneksi ensi viikolla aika tohtorille taas. Nyt pistän sen koville, saa luvan selvitä mikä tuolla tekee tuhojaan! :x

heksu

itselläni on tällä hetkellä vähän samantapainen ongelma... Alavatsaan, tai pikemminkin johonkin lantiolle pistää ja sattuu aiika ajoin, etenkin virtsatessa. "oireet" laantuvat heti kun olen virtsannut ? Voisikohan tämä olla kenties joku tulehdus? Koska olen huomannut että virtsaamistarvekin on lisääntynyt.... Lääkäriin?

kis22

Itse menin noiden takia gynelle. Ekaksi epäili että olen raskaana, sen jälkeen kyseli klamydiasta. (hänen mielestään se olisi klamydiaa)

Papaan ei kuulemma ole aiheellista mennä. (en kyllä mene tuolle lääkärille enään)

Pitääpä varata uudelleen aika jollekkin muulle ja pyytää päästä papaan.

Ruukkukaktus

Mulla on ollut samaa tässä viimeiset pari kuukautta.. suunnilleen pari kertaa päivässä vihlaisee alavatsasta ja sitten taas ei mitään. Pitää siis varata aikaa gynelle, ajattelin ensin sinnitellä vuoden loppuun, kunnes pitäisi mennä vuositarkastukseen, mutta pakko varmaan mennä jo nyt.

Rasberry

Mulla lähti aikoinaan noista vihlasuista liikkeelle parin kuukauden alavasta kivut. Sellaista kuukautiskivun tyylistä tunnetta oli alavatsassa aina ajoittain, ja vuositarkastuksen papassa tulikin sitten selville että tulehdushan siellä. :o oireeton hiiva oli aiheuttanut sinne jonkun pienen tulehduksen poikasen, jonka sitten hoidin viikon ajan emätinvoiteella: kipu katosi! Kannattaa kyllä varata aika gynelle ja papaan :)

pikku-elena

Minulla on nyt jonkun aikaa ollut omituista vatsakipua, nimenomaan alavatsan alueella, navan alapuolella sekä oikealla, että vasemmalla puolella (munasarjoissa?!). Kipu on pistävää ja tulee aaltoina, ei siis satu koko aikaa. Osaisiko joku avittaa, mitähän tämä mahtaa olla? Olen jo selannut läpi kaikki endometrioosista klamydiaan (klamydiatestiin menossa lähiaikoina). Kellään muulla ollut vastaavaa?
Kiitos jo etukäteen.

kis22

Tulehduksen riski kannattaa myös käydä tarkistuttamassa. Ite kävin verikokeissa eikä löytynyt mitään. Lääkäri sanoi että nuorilla naisilla ja tytöillä (alle 30) saattaa esiintyä tuollaista kipua ilman mitään syytä ja ettei se ole vakavaa. Kysta voi myös ehkä olla syynä...

h3nnA^^

mäkin kirjotan tänne, ku mulla on tällä hetkellä samanlaisia oireita.. paitsi et mä syön pillereitä ja ei tosiaankaan pitäs olla vielä kuukautiset, niiin nyt sitten sunnuntai iltana mulla alko tulla verta, eikä loppua vielä näy.. ja sitä tulee aina yleensä aamusin ihan sillee "lorona". eipäilin et ooon raskaana, mut tein sellasen kotitestin ni sen mukaan en ainakaan ole.
Ja sitten välil sattuu alavatsaan ja munasarjojen kohille.. onks muilla tullut verta? onko tää normaalia..

Rasberry

Mulla on varmaan puolen vuoden ajan ollut satunnaista alavatsakipua, aivan kuin menkkakipuja! Viiltelevää ja pistävää kipua, välillä vain ajoittaista särkyä. Papa otettu, ei tulehduksia tms. Oon seuraillut kiertoa nyt viimeisten kuukausien aikana, eikä ole mitään säännöllistä aikaa koska sitä esiintyisi. Siis aivan satunnaista, ei mitenkään niin häiritsevää, mutta ärsyttävää. Varsinkin kun ei tiedä mistä kummasta se johtuisi :-k muuta vaivaa kun ei siellä suunnalla ole ollenkaan!
18.12 ois gynekologinen tutkimus lääkärillä, sitten ollaan taas ehkä vähän viisaampia :)

brazen

Minulla on ollut "normaaleja" kuukautiskipuja jo ennen kuukautisten alkamistakaan, mutta välillä (ehkä noin kerran kolmessa kuukaudessa, viimeksi viikko sitten eli viikko ennen menkkojen alkua) oli taas mystistä alavatsakipua. Tuntuu, ettei voi hengittää ollenkaan sisäänpäin, kun tuntuu todella pistävälle ja ilkelle. Pikkuisen kumarassa ja ikään kuin "ulospäin koko ajan hengittäen" (eli hengittäen todella pinnallisesti sisäänpäin ja pingottaen mahaa ulospäin) pitää olla, niin on siedettävämpi olo. Ensin luulin, että olisi jotain ilmavaivoja, mutta kun kipu laantui buranalla, niin viittaisi tulehdukseen. Pillereitä syön kuukautiskipuihin, mutta tämä ongelma on ollut jo aikaa sitten (unohtuu vain välillä, kun harvon on kuitenkin). Sisätutkimusta mulle ei oo koskaan tehty, kun olen neitsyt vielä. Se lienee viimeistään edessä keväällä, kun tulee pillereistä vuosi täyteen.

dee

Mulla on nyt ollu yli viikon ajan sellasta jännää, vihlovaa pientä kipuilua. Ei sileen normaalioloissa häiritse, mut esim. kävelylenkillä tai keittiöllä työskentelyssä (tai muuta rankkaa touhua) niin vilhaisee välillä ilkeemminki. Menkkojen olis pitäny alkaa n. 3-7 päivää sit. Raskaustestinkin olen tehnyt (nega). Voisko joku tulhdus aiheuttaa menkkojen myöhästymisen? Nimittäin mulla ei ole _ikinä_ menkat myöhässä. Siis muistaakseni kerran jäivät pois joskus seiskaluokalla kun laihdutin liikaa, mut siis se taitaa olla ainoa kerta.

Papaan olen saanut lähetteen, mutta käskivät mennä sinne, kun menkat ovat menneet ohi :D Pitänee käydä siellä vaikka viikon päästä, jos mitään ei kuulu...

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat