Niin tyhmä olo (sis. ulinaa) - Yleinen keskustelu

Tuhkimo II

Hei,

kirjoittelen tätä yleisen ihmettelyn ja närästävän itseinhon vallassa. Lyhykäisyydessään juttu on se, että olen aina ollut kohtalaisen menestyvä koulussa. Nyt, kun aloitin yliopisto-opinnot ja kaikki aika menee opiskeluun, minua on todella alkanut jurppimaan se, että tunnen olevani opiskelullisesti aivan täydellinen tampio. Ala, jota opiskelen, on sellainen joka minua aidosti kiinnostaa ja jossa vielä yo-keväänä tunsin (/tiesin?) olevani hyvä.

Mutta nyt, kun ensinnäkin tahkoan koulussa päivät pitkät ja iltaisin väännän kaiken maailman esseitä, minulla on aivan järkyttävän tyhmä olo. Tunnen itseni aivan totaalisen tunariksi. En menestykään samalla lailla kuin mitä olen menestynyt. Onko kaikki osaamiseni ollut lumetta? Mikä minussa on vikana?

Ja toinen asia, mikä kaihertaa, on se mistä Ylioppilas-lehdessäkin joku kolumnisti jotakin veisteli: kaikilla on nykyään aivan ultratrendikkäitä harrastuksia aina joogatunneista lumikenkäilyyn (kuten opiskelukavereillani), ja minä vain ihmettelen, kuinka he ehtivät harrastaa?

... Minä poden hirveää huonommuudentunnetta. "Kaikilla muilla" on jännittäviä harrastuksia, "kaikki muut" ovat hoikempia ja älykkäämpiä ja menestyvämpiä kuin minä, "kaikki muut"...

No niin, tämän sääli-itkuvinetyksen tarkoitus oli pohjustaa kysymystä, onko muilla (ollut) samanlaisia fiiliksiä? Että mitä ikinä teettekin, "kaikki muut" tekevät sen teitä paremmin?

Kommentit (7)

prisukka

On kyllä tuttu tunne. Itse paahtaa niska limassa, eikä silti tahdo ehtiä kaikkea ja sitten kaveri kyllä ehtii kaiken (ja vielä hyvällä menestyksellä) ja harrastaakin siinä sivussa kaikenlaista. :?

shazzer

Kyllä mullakin on samanlaisia tuntemuksia. Työttömänä varsinkin ollut joskus jopa yksinäinen olo ja rahahuolet painaneet ja kaverit seurustelevat jne. Ajatellut miksen saa mitään aikaiseksi, tässäkö tämä elämä menee hukkaan oman saamattomuuteni takia. Ja laihdutuskuurikin meni ihan pipariksi kun tuloksia en saanut millään vaikka todella asiaan kerrankin paneuduin. Peiliin katsoin, ajattelin kuinka hirveä läski ja ruma ihminen sitä on :?
Edellisessä työpaikassa kotiin saavuttuani ei sitä yksinkertaisesti jaksanut edes lenkkeilyäkään harrastaa. Monet työkaverit kävi salilla ja sulkapalloa pelaamassa sun muuta, ite suoraan töistä syömään ja nukkumaan.
Mutta kaikki menee ohi, kyllä ne asiat alkaa rullaamaan jossain vaiheessa :)

tata

Joo, tuttu tunne täälläkin aina välillä... Varsinki ku tahtoo onnistua ja esim. koulussa saada mahdollisimman hyviä arvosanoja ja silti harrastaa ja tehä muutaki, mut tuntuu et ei vaan jää pahemmin aikaa :?

~tulitikkutyttö~

Ensinnäkin, yliopisto-opiskelu on aivan erilaista kuin peruskoulussa tai lukiossa, ainakin mun kokemuksen mukaan. Kun sivuja on n.1000 yhteen tenttiin ja viikko aikaa lukea, vaaditaan opiskelutekniikkaan muutoksia. Myös esseiden kirjoittamiseen tarvitsee opetella tieteellisyyttä. Se ei ole välttämättä sen vaikeampaa, mutta se on erilaista. Kysele siis opettajilta vinkkejä ja vaatimuksia, tai käy vaikka opintopsykologilla juttelemassa opiskelutekniikasta.

Toisekseen, mitä harrastamiseen tulee, kyllä senkin ehtii, kun varaa vain aikaa. Jätä kouluhommat hetkeksi ja harrasta! Opiskelukin maistuu heti paremmin ja jaksat taas. Mukava harrastus nostaa itsetuntoa ja tuo hyvän mielen, sen varmasti ovat huomanneet ne "kaikki muut" ja siksi harrastavat. Elämässä pitää olla monimuotoisuutta, ei ihme jos kaikki ahdistaa jos kietoudut pelkkään opiskeluun eikä muuta "liikkumavaraa" elämässä ole.

Mirtelli

oi, niin tuttu tunne!!
Mustakin alkoi nyt kun aloin opiskella lukion jälkeen amkssa, että kaikki muut ovat paljon parempia koulussa ja etten itse mitään tiedä mistään.
En ole löytänyt(tai keksinyt) edes mitään mukavaa harrastusta. Olen kyllä niin paras, tässä itsesäälissä..
todellakin tässä tarvisi tehdä jotain, ettei elämä kulu käsistä, mutten tarkalleen ottaen tiedä, että mitä!!

k87

sama vika rahikaisella :roll: kuitenkin sitä tietää, että on ihan hyvä ja silti pitää tihrustaa itkua, kun ei ihan kaikkea tenttialueesta tiedä/ymmärrä. osittain sen takia mua pelottaa lähtee sit taas kouluun kun mulla on huono tapa vertailla itteeni muihin kun "tuokin" jaksaa tehä sitätätäjatuota, "tuokin" saa niinjaniin hyviä numeroita niinjaniin vähällä työllä, "tuokin" tajuaa kaiken heti eikä tartte lukea tenttiin :roll:

*WhiteAngel*

Tuttu, niin tuttu tunne tiälläkki.

Mutta toisaalta...voisiko olla niinkin, että me kaikki joskus ajattelemme näin?
Siis niin että kaikilla on jossain vaiheessa näitä ajatuksia ja tunteita? (toisilla enemmän, toisilla vähemmän)
Tarkoitan ehkä vain sitä että monesti emme julkisesti puhu toisille ihmisille sitä kuinka rankaa tai uuvuttavaa joskus voi olla ja harrastuksistammekin puhumme toisillemme pääasiassa positiiviseen sävyyn. Monesti yleisesti ihmisille kun puhutaan, ei viitsitä kauheasti valittaa eikä kertoa niistä negatiivisista asioista kuin vain ja ainoastaan niille todella läheisille ihmisille. Näin ollen yleiskuva jostakin ihmisestä voi olla toisille ihmisille sellainen että kaikki on suunilleen yhtä hymyä ja kaikki sujuu kuin vettä vain. Vaikka todellisuudessa ei ehkä kaikki asiat sillä "menestyvällä superihmisellä" olisikaan niin helppoa kuin miltä se saattaa näyttää.

Olen vain huomannut että monesti sellainenkin ihminen, kenestä olen luullut että "tuokin osaa ja onnistuu kyllä kaikessa niiiin hyvin" ja olen katsellut tätä henkilöä ihaillen ylöspäin...monesti olen saattanut yllättyä jos olenkin sitten kuullut ettei kaikki asiat ihan niin hyvin menekkään.

Tälläsiä pohdintoja. Toivottavasti ei ollut liian sekava sepustus. :oops:

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat