Liian erilaisia?

Vierailija

Haluaisin mielipiteitä tai miksei omiakin kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta kuin omani! Olen ihan umpirakastunut, mutta siitäkin huolimatta aina välillä alkaa huoli painaa enkä voi olla miettimättä, mitä tästä oikein tulee vai tuleeko mitään!

Takana vuosi seurustelua ja nopea yhteenmuutto.

Minä olen aina ollut "hyvä oppilas" ja nykyäänkin jokseenkin suorituskeskeinen, vaadin itseltäni paljon ja haluan menestyä. Minulla on myös pääpiirteittäin selvät sävelet tulevaisuuteni suhteen. Kumppanini sen sijaan lopetti lukion kesken (lakki olisi ollut vain muutaman suoritettavan kurssin päässä...) ja hengailee tällä hetkellä työttömänä, eikä muutoksesta ole juuri tietoa. Hänellä ei ole mitään hajua siitä, mitä hän rupeaisi tekemään seuraavaksi, enkä ole varma kiinnostaako sen pohtiminen häntä edes sen kummemmin. "Hengailu" tuntuu olevan liian helppoa ja mukavaa, tämä rassaa minua äärettömästi.

Lisäksi hän ei oikein tule toimeen perheeni kanssa, eikä kyllä yritäkään! Milloin milläkin verukkeella kieltäytyy tapaamasta perhettäni kanssani, saan aina mennä yksin. Itse pidän hänen perheestään ja eikä minulla ole mitään ongelmaa tavata heitä. Tuntuu todella hölmöltä, että vuoden seurustelun jälkeen perheeni ei oikein kunnolla edes TUNNE poikaystävääni.

Muutoin aivan ihana mies, ja olen siis aivan älyttömän kiintynyt häneen. En missään nimessä tahdo erota. Mietityttää vain, koska nämä ongelmat alkavat vaivata minua oikein toden teolla, voiko ihmistä muka saada muuttumaan näissä asioissa?

Huomaan yhä useammin miettiväni, kuinka eksästä olisi saanut hyvän miehen elättämään perheen kunniallisesti ja mielikuvia hänestä rassaamassa pihassa autoa isäni kanssa... KAMALAA! En halua ajatella tuollaisia!

Kertokaas nyt tekin siis vähän omia tarinoitanne :D Ja neuvojakin otetaan toki vastaan!

Kommentit (13)

Vierailija

Omasta kokemuksesta voin sanoa että vaikka elämänasenne ja arvomaailma olis samanlaisetkin ei se silti tarkoita että suhde toimisi. Itseänikin tosin ressaisi tuommonen rentun oloinen (sorry sanamuoto) mies ihan hirveesti, enkä jaksaisi katsella ketään joka ei jaksa tehdä mitään elämänsä kanssa. Ootko keskustellu kultas kanssa tästä? Sanoit että asutte yhdessä. Jos kultas vaan hengaa kotona tekemättä mitään niin miten teidän rahankäyttö jakaantuu? Toivottavasti poikaystävälläsi on sen verran järkeä päässä että ottaa sinuakin huomioon tässä tilanteessa.

Vierailija

No siis, renttuhan tuo vähän on omastakin mielestäni, ei siitä pääse yli eikä ympäri! Ei siis syytä pahoitella. Hän saa tällä hetkellä toimeentulotukea, ja talouden yhteiset kustannukset menevät puoliksi. Välillä joutuu lainaamaan rahaa minulta mutta karhuan sen kyllä aina takaisin kun hänellä vaan sitä taas on. En todellakaan tahdo elätellä toista euroilla joiden eteen itse olen paiskinut töitä... :D

En kuitenkaan tahtoisi uskoa että tämä tilanne jatkuisi ikuisuuksiin, kai hänkin nyt jossain vaiheessa kyllästyy ja keksii itsellensä jotain mielekästä... Asiasta on keskusteltu, hän on sanonut hakevansa aktiivisesti töitä mutta ei aina viitsi mainita minulle kaikista paikoista minne on hakemuksia laitellut koska häntä sitten kuulemma ärsyttää kun "töitä ei kumminkaan saa", ja jos minä vielä hössötän päälle. No onhan se totta että kouluttamattomalla nuorella ihmisellä ovat paikat vähän kiven alla juuri nyt... mutta hmmmh :/

TIEDÄN että hän on fiksu eikä mikään luuseri, kun nyt vaan itsekin keksisi jotain tavoiteltavaa ja oikeasti kiinnostavaa. Toivottavasti tätä ei vaan kauhean kauan tarvitsisi odotella. Ja tästäkin on siis keskusteltu, hän vaan tuntuu loukkaantuvan aivan hirveästi joka kerta kun otan asian esille...

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin? :D

Vierailija

Tuosta perheen tapaamisesta: seurustelin minäkin eksäni kanssa melkein puolitoista vuotta, eikä hän KOSKAAN tavannut perhettäni, enkä minä hänen (tosin me molemmat näimme toistemme äidit ohimennen, mutta hänen äitinsä oli kummallinen eikä edes tervehtinyt minua). Ehkäpä poikaystävääsi pelottaakin juuri se, mitä perheesi ajattelee työttömästä poikaystävästä?

Ymmärrän kyllä hyvin miten sinua ärsyttää ja vaivaa tuo tilanne, mutta enpä osaa neuvoa :/ Jos sinä joudut maksamaan suuremman osan talousmenoista, sinulla on kyllä oikeus huomauttaa hänelle asiasta. Oletteko ylipäätään puhuneet asiasta? Kyllä minuakin ärsyttäisi katsella vetelehtimistä, vaikka kuinka rakastaisinkin.

Vierailija

Äsh, ehditkin jo tossa toisessa viestissäsi kertomaan lisää :D Kurjaa kun joudut nalkuttamaan hänelle ja ottamaan sellaisen ikävän roolin :/ No, miehethän kypsyvät yleensä hiukan hitaammin, joten ehkä hän jossain vaiheessa keksii ihan itse ryhdistäytyä :)

Vierailija

Tätä todella toivon.

Ja toisaalta ymmärrän kyllä tuon poikaystäväni "kammon" perhettäni kohtaan, he nimittäin tahtovat olla juuri sellaisia jotka katselevat sitten nenänvarttaan pitkin tällaista menoa mitä meillä tällä hetkellä on. Eivät alun alkaenkaan pitäneet poikaystävästäni hirveästi, koska vaihdoin lähes lennossa eksästäni nykyiseen - heidän silmissään paremmasta huonompaan. Tiedän kuitenkin että heidän vieroksuntaansa auttaisi se että pääsisivät tutustumaan poikaystävääni paremmin, ja he itse haluavatkin tutustua, koska tahtovat luonnollisesti tuntea hyvin tyypin jonka kanssa sentään asun yhdessä :D Tahtoo vain olla niin, että tunnelma on hivenen kankea silloin kun joutuvat samaan tilaan, en ihmettele siis ettei poikaystäväni pidä näistä tilanteista.

Yritän kuitenkin aina maanitella häntä tulemaan tervehtimään, tulemaan ovelta sanomaan hei vaikka häipyisikin sitten omille teilleen. Hiljaa hyvä tulee, ei sitä nyt tarvitsekaan joka kerta istua kahvipöytään keskustelemaan, kunhan nyt näyttäisi joskus sitä naamaansa niin olisivat vanhempanikin tyytyväisempiä :D Hän kuitenkin kokee tällaiset nopeat pyrähdykset tarpeettomiksi, tyyliin "miksi tarvitsee tulla ollenkaan?"

Harmillista tämä. Mutta onneksi tässä nyt ei vielä sentään naimisiin olla menossa, siedätyshoidolle on siis aikaa! ;)

En aio luovuttaa, mutta välillä iskee taas sellainen olo että olenko aivan kamala ja sorran häntä kun yritän muokata häntä näiden asioiden suhteen...

Vierailija

Minusta ei kannata turhia stressata siitä tuleeko poikaystäväsi toimeen perheesi kanssa. Hän on sinun kanssa yhdessä ei perheesi. Kaikki ihmiset eivät tule toistensa kanssa toimeen, eikä heitä pitäisi pakottaa pitmään toisistaan.

Vierailija
Danni

Minusta ei kannata turhia stressata siitä tuleeko poikaystäväsi toimeen perheesi kanssa. Hän on sinun kanssa yhdessä ei perheesi. Kaikki ihmiset eivät tule toistensa kanssa toimeen, eikä heitä pitäisi pakottaa pitmään toisistaan.

Itselleni ainakin perhe on kaikki kaikessa ja jos poikaa ei kiinnostaisi tavata heitä tai hän inhoaisi tavata heitä, niin kyllä se poika lähtisi aika nopeasti pois kuvioista.

Ja sateenkuiskaus, tuo miehen "löhöloma" syö suhdettanne varmasti pitemmän päälle. Hänen pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä johonkin duuniin, eikä vain pyöriä kotona ja nostaa sossusta rahaa. Laiskuus ei ainakaan minusta ole ihailtava luonteenpiirre.

Vierailija

Äh, miksi viestiään ei voi jälkikäteen muokata :S Hirveä ajatuskatkoskin livahti sinne väliin...+

Lisäksi piti sanoa, ettei tuo perheesi karsastus välttämättä koskaan lopu, eli "siedätyshoito" ei tuota tulosta. Homma on sitä vaikeampaa kaikille osapuolille, mitä enempi kuluu aikaa ilman tapaamisia ja tutustumista.

Vierailija

Itse olin samanlasessa suhteessa, muutamia kuukausia sitten lopetin sen.
Poika ei myöskään halunnut tavata perhettäni, hänen mielestään me olimme kahdestaan tässä suhteessa ja muilla ei ollut väliä. Uskoin häntä.
Aloin riidellä perheeni kanssa ja välit tulehtuivat myös omien kavereideni kanssa kun en enää heitäkään nähnyt.
Oma vikani tottakai.
Mutta jotenkin, ollaan kumminkin vielä nuoria, ei vielä suhteen takia pitäisi olla travetta heivata kaikki muut pois. Omaa elämää, omaa perhettä ja omaa ystäviä, niitä tarvii aina ja ne on sellanen turvaverkko jota ei kannata heittää pois.

Ihan tajuton tunne oli sitä miestä kohtaan, olisin halunnut muuttaa omanitseni ja mun maailmani sen takia vaikken saanut itse siitä mitään takaisin.
Jossain vaiheessa sitten tajusin, että ei tästä tule mitään jos kummatkin kokoajan puhuu siitä kuinka toisen pitäisi jotain muuttaa itsessään. Ja siis aika isoja juttuja olis pitänyt muuttaa... Siinä vaiheessa menee jo ihan plörinäksi. Jos ei toimi sellasina kun ollaan niin ei siitä kannata itseään mennä muuttamaan liikaa, huijaa vaan itseään ja joutuu maksamaan siitä sit myöhemmin.

Vierailija

Eksäni ei tuntunut pitävän perheestäni. Hän ei halunnut melkeinpä koskaan käydä äitini luona kylässä, mutta hänen porukoillaan oli PAKKO käydä, muuten ukko suuttui. Erottiin sitten ties kuinka monta kertaa ja palattiin aina yhteen. Asuttiin jopa yhdesssä ja olimme kihloissakin. Eksä muuttui huomattavasti mukavasta ihmisestä oikeaksi kusipääksi ja rentuksi. Kaikki kaverini kaikkosivat, koska he eivät pitäneet silloisesta poikaystävästäni. Eksä rupesi ajan myötä väkivaltaisemmaksi ja joi enemmän viinaa. Olin todella idiootti kun palasin aina yhteen tuon ihmisen kanssa.

Pääsin onneksi tuosta tyypistä lopullisesti eroon. Kuulin, että nykyisin eksä harrastelee huumeidenkäyttöä ja hän sai uuden tyttöystävänsä raskaaksi kuukauden seurustelun jälkeen. Tyttö sai kuitenkin keskenmenon. Säälittää kyllä hieman sen tytön puolesta, kun on tuollaisen ihmisen kanssa.

Vierailija

Tohon perhe juttuun... Ollaan sellanen yli vuosi seurusteltu miehen kanssa ja jo melkein puolvuotta asuttu yhdessä. Mun äitiä vähän "häiritsi" jossain vaiheessa se ettei poikakaverini puhunut paljon kun käytiin meillä,mutta nyt sekin on muuttunut parempaan suuntaan. Mies on tehnyt vähän töitä porukoitten pelloilla ni nyt on myös juttu alkanut luistaa. Mutta mieheni ei kyllä tykkää yhtään meiän sukulaisista muuten. Siis meidän suvussa on ns. parempia ihmisiä (koulutettuja ja hyvä työ jne.). Miehellä ei itsellään ole paljoakaan sukulaisia ja hänellä on huonoja kokemuksia sukulaisista muutenkin. Joten kyllä ymmärrän että hän ei halua tulla esimerkiksi meille kun siellä on jotkut juhlat jossa on paljon sukulaisiani. Mutta silti hän tulee kun olen pyytäny :) Itsekkään en kauheasti tykkää kun tuntuu,että sukulaiseni odottavat hirveän paljon koulutukselta ja tulevaisuudeltani... Miehellä ei ole kuin peruskoulutus ja hän tekee raksahommia,joten varmaan tuntuu tosi kivalta kun joku lääkäri tulee kyselemään koulutuksesta ja töistä ja vastauksen saatuaan näyttää nyrpeää naamaa.
Mutta ei meillä mitään riitaa ole koskaan tästä tullut,koska ymmärrän miestäni oikein hyvin tässä asiassa. Tärkeämpää on se että hän tulee perheeni kanssa hyvin toimeen eikä perheeni arvostele häntä koulutuksen puutteesta tai muustakaan.

Vierailija

Ilmiselvä renttu.

Ajattele tulevaisuutta; jos teille tulee jotain vakavampaa (naimisiinmeno, lapset jne), ja sama meno jatkuu (mikä on todennäköistä), niin mitäs sitten tehdään?

Nyt voit vielä livetä kun pystyt. En tosin tiedä, kuinka vakavalla asenteella olette liikkeellä, mutta itse en tuollaista katselisi..

Mitä itse sanoisit itsellesi jos olisit joku toinen? Toivottavasti että "jätä se renttu" =)

Vierailija
frankie

Poika ei myöskään halunnut tavata perhettäni, hänen mielestään me olimme kahdestaan tässä suhteessa ja muilla ei ollut väliä. Uskoin häntä.

Ihan tajuton tunne oli sitä miestä kohtaan, olisin halunnut muuttaa omanitseni ja mun maailmani sen takia vaikken saanut itse siitä mitään takaisin.
Jossain vaiheessa sitten tajusin, että ei tästä tule mitään jos kummatkin kokoajan puhuu siitä kuinka toisen pitäisi jotain muuttaa itsessään. Ja siis aika isoja juttuja olis pitänyt muuttaa... Siinä vaiheessa menee jo ihan plörinäksi. Jos ei toimi sellasina kun ollaan niin ei siitä kannata itseään mennä muuttamaan liikaa, huijaa vaan itseään ja joutuu maksamaan siitä sit myöhemmin.

Ihan sama tilanne ku mikä meillä on nyt ton ukon kanssa. Muutettiin viikko sitten yhteen ja tuntuu että nää eroavaisuudet vaan kärjistyy nyt. Minä teen kaiken väärin, jopa riisikattilaan kurkistaminen ja hiusteni laittaminen haluamallani tavalla on väärin. Minun pitäisi tehdä kaikki kuten tuo mies haluaa. Enkä haluaisi välttämättä muuttaa itseäni kokonaan toiseksi ihmiseksi ja alistua kaikkeen mitä tuo sanoo ja käskee.

Kun nyt kuitenkin ehdittiin jo yhteenkin muuttaa yritän sinnitellä. Yritän saada jonkinlaisen kompromissin aikaiseksi. Mutta jossei mulle huutaminen pikkuasioista lopu pikkuhiljaa, en jaksa. Tiesin että näitä ongelmia on, jo ennen kun yhteen muutettiin, mutta muutin silti. Tiedä sitten oliko tyhmä veto vai ei.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat