Miksi mä oon näin yksinäinen?

Vierailija

En oikein osannut valita hyvää otsikkoo, mutta toi kysymys on se mikä tällä hetkellä pyörii mun päässä jatkuvasti. Okei, mun elämäntilanne ei tue uusien ihmissuhteiden tai ainakaan läheisten kaverisuhteiden syntymistä, koska esim.työskentelen pienessä firmassa missä on vaan muutama muu työntekijä ja ikää on +30 vuotta muhun nähden. Mutta entä ne ihmiset keitä oon löytäny vaikkapa juurikin täältä netistä tai tuttujen kautta? Teenköhän jotain väärin tai onkohan mussa joku tosi ikävä piirre mitä en ite tiedosta (en siis kuvittele olevani täydellinen todellakaan, mutta koen ite silti olevani mukava, huumorintajuinen, empaattinen ja hyväsydäminen ihminen), koska ne ihmiset jää aina jotenkin etäisiks? Vai onko mun toisinaan mieleen tulevat hölmöt ajatukset siitä sittenkin totta, että en kelpaa, koska oon ylipainoinen enkä muutenkaan mikään kaunotar niinkuin monet "suositut"? Jotenkin vain tahtoisin ajatella, että tollaset jutut jää sinne peruskouluun eikä ulkokuori merkkaa aikuisille mitään ellei kyse oo parisuhteesta, jossa fyysinen vetovoima yms on tärkeetä? Mulla on siis tilanne, että mun elämässä on kyllä perheen lisäks jonkinverran ihmisiä, mutta suurinosa niistä on tuttavatasolla. Muutamaa voi kutsua kaveriks, mutta ystäväks ei juuri ketään eikä etenkään ketään kuka asuis lähellä mua (eli Tampereella tai sen lähistöllä). Tykkään näistä ihmisistä kovasti, mutta ei ne vaan silti riitä. Mä haluan elämääni ihmisiä, joilla on pelkän viestien lähettelyn sijasta aikaa/halua/mahdollisuuksia viettää mun kanssa aikaa ja tehdä kivoja juttuja useemmin kun 2-3 krt vuodessa. Mä haluan elämääni ihmisiä, joiden kanssa voidaan molemminpuolin jakaa kaikki ilot ja surut toisillemme. Mä haluan elämääni ihmisiä, joihin rakentuu kunnon luottamus ja joiden seurassa voi olla täysin vapautuneesti sitä mitä on.

 

En vaan suostu uskomaan, että mun pitää nyt 24-vuotiaana luopua toivosta kokonaan ja viettää loppuikäni näissä yhtä yksinäisissä fiiliksissä mitkä on jo liian pitkään mua vaivannu. Ei se voi mennä niin! Onko täällä ketään kuka olis ollu samassa tilanteessa ja osais kertoo miten siitä pääsee pois? Mistä niitä tosiystäviä tai hyviä kavereita löytää tällä iällä? Kaikki neuvot ja tsempit olis nyt tarpeen, tää mun tilanne oikeesti suorastaan itkettää mua! Mä uskon olevani paljon onnellisempi jos saan tän asian elämässäni muuttumaan, mutta jotenkin turhauttaa yrittää, kun aina on se edellämainittu lopputulos siitä jämähtämisestä tuttavatasolle.

Kommentit (4)

Vierailija

Heipsan! En varmaan osaa oikeasti auttaa, mutta itse kamppailin samojen ongelmien kanssa monta vuotta. Vinkkini on että jätä turha nöyristely pois, vika ei ole sinussa, vaan niissä jotka eivät huomaa mahtavuuttasi.

Ja ystävän voi löytää mistä vain, missä on muitakin ihmisiä. Vapaaehtoistyö ja ryhmäharrastukset ovat hyviä, koska niissä joutuu pakostakin juttelemaan toisten kans

Vierailija

Moikka! Vaatii rohkeutta kirjoittaa yksityisasioitaan ja tunteistaan julkisesti, pointsit siitä! Olet hieno ihminen ja samaistun tunteisiisi täysin, olen itsekin tuntenut täysin samoin ja olen 32-vuotias ja edelleen törmään samaan ilmiöön. Tuuristahan se on aika lailla kiinni tuo ystävien löytäminen. Kannattaa uskoa vain itseensä ja hyvään energiaansa, niin kyllä ennen pitkää löytyy :)

Vierailija

Hei! Nuo sun tunteet on niin tuttuja mulle! Mua kiusattiin rankasti kouluaikoina, josta johtuen olin jotain 10 vuotta ilman ystäviä. Vasta yliopistossa oon saanut uuden kaveripiirin, mutta kyllä niiden suhteiden kanssa, ja omien ajatusten kanssa, joutuu kamppailemaan edelleen joka päivä. Kaverisuhteet on hankalia, koska molemmat ei oo ihan samoilla motiiveilla liikkeellä. Yks minkä mä oon huomannu hyväksi keinoksi on,että menee paikkoihin, on iloinen, ja ottaa kontaktia muihin. Tiedän, että monet sanoo ettei enää aikuisena voi saada ystäviä, mutta en jaksa uskoa noin synkkään tulevaisuudenkuvaan; löydetäänhän yleensä vasta aikuisena se elämänkumppanikin! Eikä kauneus ja laihuus ole ystävyyden kriteereinä, tai jos on, niin semmoisia ihmisiä ei kannata edes haluta lähelleen! Mä tunnen monta ei-ihan-niin-missitasoa olevaa ihmistä, jotka on silti todella suosittuja ja huippuja tyyppejä.Totta kai, jos on huono fiilis niin se voi heijastua esim. siihen miten hyvin pitää huolta itsestään ja se voi ihmisiä karkottaa (olen kokenut tämän). Jos tilanne ahdistaa, niin suosittelen esim. psykologille juttelemista (se auttaa TODELLA paljon) ja löytyyhän niitä yksinäisten ryhmiä. Kannaattaa hankkia harrastuksia, joiden kautta voi löytää jotain ihmisiä esim. musiikki on hyvä tai taiteet, näytteleminen, kaikki semmoinen missä tulee juteltua ihmisten kanssa. Yleensä se kun on yksi yhdistävä tekijä takaa jo hieman kestävämmän suhteen :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat