En tunne itseäni seksikkääksi

Seuraa 
Liittynyt14.10.2014

 

Neuvoja kaivataan kipeästi..

 

Minulla on aina ollut huono itsetunto. Oikeastaan ainut poikkeus oli ennen nykyistä parisuhdettani, kun olin vajaan vuoden sinkkuna. Silloin itsetuntoni oli kohdillaan (miehet huomioivat yms.). Tuo on muutenkin erikoista, koska silloin olin huomattavasti tuhdimmassa kunnossa kuin nykyään! Nyt olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa noin neljä vuotta. Itsetuntoni on muuten ihan jees, mutta en tunne itseäni seksikkääksi - oikeastaan ikinä. En vaikka olisin laittautunut pitkään baari-iltaa varten. Koen itseni kauniiksi, mutta siihen se jääkin. Niin ja olen 24-vuotias.

 

Ongelma ei ole miehessäni, hän kyllä haluaa minua. Suhteemme alkuaikoina harrastimme seksiä aika usein, mutta nyt sekin on hiipunut. Kerran tai kaksi viikossa, yleensä. Ei useammin, joskus harvemmin. Olemme puhuneet asiasta ja yrittäneet ratkaista ongelmaa. Ja ongelma suureksi osaksi on se, että minä en pysty ajattelemaan itseäni seksikkäänä/haluttavana. Jostain syystä ei riitä, että mieheni ajattelee. Lisäksi seksin aikana on oltava valot pois päältä, enkä pysty pitämään silmiäni auki. Eikä puhettakaan, että tutustuisin itseeni masturboimalla. Ajatus on jostain syystä todella vastenmielinen.

 

Olisiko jollain vastaavanlaisia kokemuksia ja ennen kaikkea vinkkejä, miten tulla sujuiksi oman kroppansa kanssa? Lisäyksenä vielä, että toisinaan pelkään mieheni jättävän minut, koska makuuhuoneessa ei luista. Naimisiinhan tässä ollaan menossa, mutta entä jos..

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat