Kumpikin luulee olevansa liian huono

Seuraa 
Liittynyt14.7.2014

En oikeen tiedä, mitä pitäisi tehdä tai ajatella. Olen seurustellut nyt n. 5kk poikaystäväni kanssa, ja olen äärimmäisen onnellinen. Poikaystäväni on auttanut minua syömishäiriöni sekä huonon itsetuntoni kanssa äärettömän paljon, enemmän kuin voisin ikinä pyytää. Kumpikin meistä tietää kyllä, miten tärkeänä toinen toista pitää, mutta samalla kumpikin tuntuu pelkäävän ettei ole tarpeeksi hyvä.

 

Eilen illalla asia alkoi oikeasti vaivata minua, kun poikaystäväni pahoitti mieleni. Uskon kyllä ettei hän tarkoittanut pahaa, mutta pari väärää sanaa väärässä paikassa tuntuivat tosi pahalta. Asia ei ollut iso, mutta sen seuraukset jäivät pelottamaan. Poikaystäväni nimittäin alkoi puhumaan, kuinka ei kestä katsoa kun hänen sanomisensa satuttaa minua, ja puhui jopa erosta, että "sulla olis parempi ilman mua". Tiedän että hän rakastaa minua eikä haluaisi erota, enkä usko että ero on edes kysymyksessä, mutta asia vaivaa minua, sillä pelkään ettei hän ymmärrä miten paljon hän on parantanut elämääni, vaikka sitä hänelle lähes joka päivä yritän kertoa. En myöskään voi ymmärtää, miksi hän edes ihastui minuun, koska en itse tunne itseäni hänen arvoisekseen. 

 

En tiedä mitä tehdä, sillä asia jäi vaivaamaan pahasti, vaikka puhuimmekin illalla ja vielä aamulla. Pelkään vain koko ajan enemmän, että joudun luopumaan hänestä. En voisi enää kuvitellakaan elämääni ilman häntä, sillä tuntuu että tässä suhteessa on kaikki hyvä mitä minusta on jäljellä.

Kommentit (5)

Mellyaww
Seuraa 
Liittynyt11.8.2009

Parisuhteen toinen osapuoli ei koskaa nsaa olla mikään parannuskapseli toiselle. Eikä osapuolten fyysinen eikä psyykkinen hyvinvointi saa olla lähtöisin/ sidoksissa toiseen osapuoleen. Sinä, et ole teidän suhde. Jo pelkästään tuo asenne on tuhoisa mille tahansa parisuhteelle. Mikäli parisuhde perustuu siihen, että ei voi elää toista, on kyse jo vakavemmista ongelmista. parisuhde muodostuu kahden ihmisen, joilla on omat elämänsä, välille. Vain sitten, kun hyväksyt itsesi ja pystyt elämään yksin ja tulla toimeen yksin, olet kykenevä tarveeseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen. 

5 kk ei oel pitkä aika seurustella, siinä ajassa oppii tuntemaan toisen pintapuolisesti. Onhan teillä aikaa tutustua, mutta henkilökohtaisesti en alkaisi tässä vaiheessa tekemään mitään ratkaisevia päätöksiä. Sinä selviät, vaikka suhde ei kestäisikään. Rehellisesti sanottuna tuosta tekstistä ei ilmene mitään varsinaista ongelmaa. Ainoastaan se, että olette tarpeen vaatiessa kykeneviä keskustelemaan kohtaamistanne ongelmista.

Parisuhteissa aina tulee välillä sanottua vääriä asioita ja välillä tehtyä vääri valintoja, mutta se kuuluu elämään. Se, miten niistä selvitään pariskuntana, määrittelee suhteen tulevaisuuden. 

reflection
Seuraa 
Liittynyt14.7.2014

Kiitos kommentistasi Mellyaww! Juurikin tätä olen itsekin ajatellut, että en voi pitää parisuhdetta koko elämänäni. Toki tiedän, että 5kk on lyhyt aika, ja osa tätä tunnetta on varmasti vielä alkuhuumaakin, mutta ongelma on siinä, että pelkään suhteen kaatuvan juuri tähän molempien kiinnittyvyyteen (jos ilmaisin asian nyt oikein). Vaikka kaikki on nyt käytännössä hyvin, en voi mitään ajatukselle, että joskus poikaystäväni vain saa taas päähänsä, että minulla olisi helpompaa ilman häntä. 

 

Itse pelkään myös koko ajan, että omat ongelmani käyvät raskaaksi poikaystävälleni. En haluaisi kaataa huoliani hänen niskaansa, mutta toisaalta minusta on ihanaa, kun voimme puhua toisillemme estoitta mistä tahansa.

 

En vain tiedä, voiko asialle tehdä mitään. Kumpikin huolehtii toisesta liikaa, onko se väistämättä huono asia? Tiedän vain, että olen hänen kanssaan onnellisempi kuin vuosiin, ja uskallan myös väittää hänen todella välittävän minusta. Teenkö nyt vain kärpäsestä härkäsen?

Mellyaww
Seuraa 
Liittynyt11.8.2009

Mikälil koet, että sinun huolesi ovat liian raskaita sinun kantaa ja saattavat ajaa miehesi pois, suosittelen muutamia käyntejä vaikkapa psykiatrin tai vastaavan juttusilla. Pelkästään se, että pääset puhumaan täysin ulkopuoliselle omista hupolistasi ja murheistasi, saattaa avata silmäsi, helpottaa huomattavasti oloasi ja näin vapauttaa myös miehesi ottamasta vastuuta sinun ongelmistasi.

Tottahan se on, että parisuhde on kahden kauppa ja toista kuuluu tukea ja ymmärtää myös vaikeina hetkinä. Mutta jso tuo tukeminen ja toisen pystyssä pitäminen on 24/7 työtä, on se liian raskasta kenellekään. Säästäkäämme ne siihen, että olemme joskus vanhempia ja vastuussa toisen ihmisen elämästä.

Ehkä yritän tässä sanoa, että voisit rasittaa miestäsi huolillasi vähemmän, jos sinulla olisi toinen keino purkaa oloasi, kuitenkaan unohtamatta teidän kahden keskistä kommunikaatiota. Etenkin, jos huomaat noiden teidän keskustelujen (mitkä tulevat sinun ongelmiisi) toistuvat aina samojen asioiden ympärillä, on se metrkki siitä, että asiat eivät ole muuttuneet eikä edenneet. Tällöin ulkopuolinen "apu" on suotavaa. 

Omaa onnea ei kannata pilata turhalla huolehtimisella ja murehtimisella. Se itsestään lannistaa tietentahtoen omaa mielialaa. Saa ja pitääkin olla huolissaan omasta parisuhteestaan, mutta liika analysointi synnyttää vaan lisää murhetta. 

Oletko yrittänyt puhua miehesi kanssa siitä, miten asian voisi saada paremmaksi/toimivammaksi?

reflection
Seuraa 
Liittynyt14.7.2014

Tosiaan, minulle tehdään parhaillaan hoitosuunnitelmaa, ja omaa psykologia etsitään. Toivon kovasti, että tämä auttaisi. Poikaystävänikin on muutamaan kertaan maininnut, että olisiko joku ulkopuolinen apu mielestäni kokeilemisen arvoinen. Ja kyllä tämä tästä, olin vain niin kovin järkyttynyt noista "sulla ois parempi ilman mua" -puheista, että tarvitsin paikan minne purkaa oloa heti. Vähän on jo rauhoittunut mieliala muutenkin, kiitoksia kovasti vastauksistasi :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat