Haluaisin kysyä mielipidettänne erääseen tärkeään asiaan!

Seuraa 
Liittynyt30.6.2014

Olen 17 ja poikaystäväni on 18. Olemme seurustelleet noin puoli vuotta ja juttumme on vakava. Meille kuitenkin tuli eräs riidan aihe tuossa hetki takaisin ja se on edellee vaivannut. Poikaystävälläni on muutama läheinen tyttökaveri joita näkee silloin tällöin eikä se haittaa minua. Mutta erään kerran tämä toinen olisi ollut halukas jäämään yöksi poikaystävälleni ja vielä hänen viereensä syynä vain se että ei jaksa ajaa kotiin. kielsin tämän sillä minusta se ei ole reilua toista kohtaan ja muutenkaan seurustelun aikana sopivaa nukkua toisten vieressä vaikka olisikin vain kaveri. Poikaystäväni ja tämä tyttö haukkuivat minua mustasukkaiseksi ja rajoitan kuulemma liikaa hänen elämäänsä. Onko teistä väärin kieltää poikaystävän nukkua muiden naisten vieressä? 

Kommentit (5)

iipu
Seuraa 
Liittynyt30.6.2014

Herranjestas, eihän tuosta pitäisi olla edes tarvetta kysyä. Itse olen sitä mieltä, että silloin kun seurustelee, niin toisten tyttöjen kanssa ei mennä kahdestaan samaan sänkyyn, vaikka se olisikin vain nukkumista. Tai ei ainakaan silloin, jos oma tyttöystävä nimenomaan sanoo, ettei hyväksy sitä! Seurustelukumppania pitäisi kunnioittaa, eli poikaystäväsi pitäisi ymmärtää, ettet halua hänen nukkuvan toisen naisen vieressä. Mielestäni tuo on sellainen asia, missä tyttöystävällä on ikään kuin "oikeus" rajoittaa miehensä tekemisiä. Tuo mustasukkaiseksi haukkuminen on aika asiatonta heiltä, varsinkin kun kuulostaa siltä, että jotain aihettakin mustasukkaisuuteen saattaa olla. Miksi heidän pitäisi saada nukkua juuri vierekkäin, jos ovat vain kavereita?

Molly
Seuraa 
Liittynyt30.6.2014

No kun poikaystävälläni on iso sänky niin ei kuulemma olisi ollut tarvetta mennä edes toiseen sänkyyn vaan siihen mahtuu. Poikaystävä suostui myös sellasseeseen että olisi mennyt nukkumaan sohvalle samaan huoneeseen mutta silti jotenkin ärsyttävää ajatella sitä että hänellä on muita naisia yökylässä. Ja vielä kun olin seuraavana aamuna menossa sinne.

Hentuska
Seuraa 
Liittynyt13.3.2014

Kyllä minun mielestäni poikaystäväsi pitäisi kunnioittaa sinua, jos sanot ettei muita tyttöjä oteta sänkyyn. Sitäpaitsi kun tiedän miten itse mielelläni "halaan" toista unissani, niin ei tulisi mieleenkään ottaa ketään muuta kuin oma poikaystävä viereeni. Tai no siskoni tekevät poikkeuksen, mutta silloinkin harvoin kun yhteiseen petiin päädytään niin ei nukuta turhan lähekkäin :D 

Voithan pyytää poikaystävääsi miettimään, mitä hän itse ajattelisi jos sinä nukkuisit jonkun toisen miehen kanssa kahdestaan samassa sängyssä. Eri asia tietysti jos ollaan isommassa porukassa ja huoneessa nukkuu enemmänkin ihmisiä.

 

tapex
Seuraa 
Liittynyt19.10.2009

Minusta tuo ei ole oikein.. Miksi pitäisi nimenomaan päästä vierekkäin "nukkumaan", jos kerta sohvakin on olemassa..?  Haiskahtaa pahasti.. :/ Teeppäs silleen, että sanot että joku miespuolinen kaverisi on tulossa sinun viereesi yötä niin katsot miten hän reagoi..  Hänen pitäisi kuitenkin kunnioittaa sinua ja sinun päätöstäsi jos sanot että ei, niin se on silloin EI. 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat