Gamma huume ja raiskaukset

Vierailija

Mun mielestä tää asia ei suorastaan kuulu tähän palstalle, mutta tänne sen kuitenkin laitan. Olen itse nuori tyttö alle 20 vuotias vielä ja miksi musta tuntuu, että nykyään raiskaaminen on, kuin jokin paha bakteeri tai virus, joka leviää? Nykyään maailma on täynnä sekopäitä, joilla on todellakin vääristynyt seksuaalisuus. Lapsena saanut pahasti selkäänsä, isä tai äiti raiskannut tai käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen, miksi muuten näin ihmiset käyttäytyisivät. Jostain se tulee, ettei ymmärrä sitä, kuinka tyhmää on rikkoa toisen omaan yksityisyyttä. 

Hermoissaan olen, tietysti näitä on tapahatunut ihan aina, mutta oikeasti, yli puolet raiskauksista jää esimerkiksi poliisin ulkopuolelle. Olen nyt tässä noin yli vuoden aikana seurannut, kuinka moni OMA kaveri on raiskattu ja kerran vielä omissa silmissä. Nykyään porukoissa, kuten bileissä, jatkoilla tai muualla klubeilla, varsinkin helsingissä käytetään gamma nimistä huumetta. Jos käytät tätä muutaman millin liikaa, nukahdat, sammut, tai ainakin olet puoliksi tajuttomana, tai oireilet ihmeellisesti, esimerkiksi silmien tai huulten vääntelynä. Monet kaverit tai tutut ovat tätä testanneet ja suurin osa tietämistä ihmisistä käyttää tätä lähes joka viikonloppu ja on tottunut siis aineeseen, eli ei ''öyskää'' niin helposti, mutta tämä aine tuottaa siis todella hyvän olon ja monelle myös todella seksuaalisen olon, eli varsinkin miehillä alkaa '' seisomaan ''. Monet jotka on tässä gamma - puhekielessä '' shotti '' , '' lakka '' tai '' korkki '' päissään, on sanonut, että voi kun panettaa. Mun mielestä tän vaikutuksen alaisia on todella vaikea kattoa. Jotkut ovat ihan ns. normaaleja eli puhuu nopeesti, tai on muuten vaan tosi '' kännisen '' olosia. No netistä näkee enemmän tuon aineen asioista, mutta toi ainekkin on aika uusi, josta ei paljoa edes tiedetä. Tietysti nämä myös käyttävät yleensä muitakin bilehuumeita tai ainakin alkoholia.

Mut joka tapauksessa, mullekkin on kerran yritetty laittaa tota ainetta juomaani bileissä. Juomaa en juonut vaan heitin sen lavuaariin ja sen jälkeen yks mies seurasi mun liikkeitä kokoajan ja ihmetteli joinko juoman vai en. Sairasta!
Ja oon myös kuullut satoja tarinoita kun '' Niina '' oli jossain sekasin ''shotista'' ja sammui ja joku oli hänet raiskannut tai tämä tyttö itse kertoi havahtuneensa, että jokin pani häntä, eikä tämä tyttö pystynyt liikkumaan. Johtuen tästä huumeesta.
Oman kaverini tapauksen muistan kun olimme _TUTTUJEN_ luona juomassa ja kello oli todella paljon, kaverini meni nukkumaan. Ja myöhemmin kun etsin häntä huoneesta, joku oli hänen päällään. Herätin kaverin ja tämä rupesi itkemään. Muistan sen illan kuin eilisen ja sydän alkaa vieläkin hakkaamaan lujaa, kun edes ajattelen sitä. Kaverillani ei ollut housuja jalassa ja tämä mies joka hänelle teki näin jäi vain sinne huoneeseen '' nukkumaan '' ja myöhemmin ihmetteli miksi tämä tyttö itkee. Tämä asia ei nyt koske tohon gamma juttuun mitenkään, mutta kuitenkin, tälläistä tapahtuu nykyään joka viikonloppu. Eräs miestuttuni myös on raiskannut todella monta tyttöä, niin että on laittanut tätä gammaa heidän juomaansa, joko niin, ettei ne tiedä, tai niin, että joku tyttö sitä haluaa ja laittanut aivan liikaan. Jopa oman ystävänsä tyttöystävän on raiskannut. En enään ymmärrä tätä. Oon keskustelut kaverieni kanssa, tai mieheni kanssa, että miksi tätä tulee kokoajan?! Ei olis yhtään kuukautta, kun ei tulis tietoon jotain tämmöistä`? Ja mitäs vielä ne jutut kun ei tule tietoon? Nämä naiset ei ainakaan kukaan tietämistäni ole pistänyt asiaa eteenpäin. Ehkä kertonut tutuilleen tai kaverille korkeintaan. Tämä asia pitäisi saada pysäytettyä. Kyllä raiskauksia tapahtuu muutenki ja muilla keinoilla, mutta näin sitä tulee kokoajan.

Itse myös olen ollut ihan pienestä asti varovainen tälläisten asioiden kanssa. Esimerkiksi, että ei ota toisen juomasta tai toisen antamasta. Mutta siltikin mietin, että ihme ettei mulle ole tapahtunut mitään. En ole ikinä jäänyt nukkumaan vieraiden tai tuttujen luokse tai mitään muuta, varsinkinkaan kännipäissään. Itse en tuota ainetta myöskään, koskaan ole kokenut, enkä todellakaan halua. Se ei sovi varsinkaan naisille. Mutta en ymmärrä et miksi jokainen nykyään tekee tuommoista, mitä heidän päässään liikkuu??? Miksi pitää mennä rikkomaan toisen yksityisyyttä. Kuullut olen myös ihan tarinoita, että jokin tuntematon kadulta raiskannut tai jotain, mutta en ole ikinä todistanut raiskauksia, tai kuullut läheisiltä paljon tarinoita tms.....Ja vielä näin paljon, että alkaa jo ahdistamaan, kuinka nuoret vielä raiskaavat nykyään? :( Tietävätkö lehdet tai poliisit kuinka paljon esimerkiksi tuota gamma huumetta liikkuu kaduilla?!! Sitä saa tehtyä kotona itse kuka vaan, sehän on ns. PUHDISTUSAINE. Haluan tuoda tätä huumetta kaikille esille, eihän tähän huumeeseen liity kaikki raiskaukset, mutta halusin tässä yhteydessä kertoa kokemukseni, mutta enemmänkin haluan, että luetta tästä huumeesta, että tiedätte mitä se on ja mitä se tekee. Jos tiedätte jo tästä huumeesta, niin hyvä juttu, älkää ikinä kokeilko.

Kommentit (5)

Vierailija

Aloittajan kaveripiiri on todella vääristynyt ja sairas huumeporukka... Tunnen vain pari naista, jotka on mun tietääkseni raiskattu ja nekin on ollut vuosia sitten. En halua kyllä muuttaa hesaan. Ap:lle suosittelen ilmoittamaan poliisille asiasta. Ainakin tuosta sun raiskaajamieskaverista. Jos pystyt niin juttele raiskatuille kavereillä, heillä on täysi oikeus ja mielestäni myös velvollisuus tehdä rikosilmoitus. Muuten sama toiminta jatkuu ja lukuisia muitakin naisia tullaan raiskaamaan.

ikävä luonto

"Lapsena saanut pahasti selkäänsä, isä tai äiti raiskannut tai käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen, miksi muuten näin ihmiset käyttäytyisivät."

Ihminen raiskaa, koska se on ollut ja on yhä yksi tapa jatkaa sukuaan. Tuntuu hyvältä uroksesta eikä sillä ole usein hänelle seurauksia.

Tuskin loppuu lähivuosisatoina. Olet vain kasvanut aikuiseksi ja huomannut miten raadollinen ja epätasa-arvoinen maailma on.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat