Sössinyt, raskaana?

Seuraa 
Liittynyt21.7.2013

Olin pitkään erään kaveripoikani (joskus ollut jotain juttua, mutta ihan kavereita ollaan, hänellä on myös tyttöystävä) kanssa riidoissa ja alkuviikosta vain yhtäkkiä sovimme asian. Samana iltana sitten aloimme taas puhumaan kuinka mahtavaa olisi vihdoin harrastaa seksiä ja kuvia läheteltiin puolin ja toisin. Sovittiin, että harrastetaan nyt sitten ja torstaina se sitten tapahtui. Olimme kauppakeskuksen inva vessassa... Mitähän tässäkin ajattelin? Ennen seksiä mies käytti penistään emättimen suulla, ennen kumin laittamista. Seksi kesti 2 minuuttia ja en kerinnyt itse saamaan siitä irti yhtään mitään. Mies oli kuulemma odottanut sitä niin, ettei vaan pystynyt hillitä laukeamistaan. Seksin jälkeen hän sanoi alapäässäni olevan jotain valkoista. Ja meille molemmille tuli heti kauhea paniikki. Kummista ei kuitenkaan löytynyt reikää. Yritin vain halata häntä jotten lietsoisi enempää paniikkia, mutta sitten hänen tyttöystävänsä soitti. Hänelle tuli ihan kauhea morkkis ja mietti vain että mitä jos nyt olen raskana ja kaikkien meidän elämät menee ihan pilalle. Olemme siis tosi nuoria molemmat 16. Seuraavana päivänä aloimme kuitenkin miettimään että se valkoinen voi kyllä johtua ovulaatiostanikin. Tänään kuitenkin (siitä vain 2päivää) minulla on alavatsassa kummallinen tunne kokoajan ja välillä ihmeellisiä kramppeja. Olen myös ollut todella väsynyt. Voiko tämä tarkoittaa, että olen raskaana? Äidilläni nimittäin oksentelu oli kuulemma alkanut ho seuraavana aamuna minua odottaessaan. Kuukautiseni kuuluisivat siis alkaa n.puolentoista viikon päästä.

Kommentit (1)

Sunqueen
Seuraa 
Liittynyt11.10.2011

Eikös joka naisella tule valkovuotoa? Mitäs kummallista siinä on jos valkoista mömmöä näkyy alapäässä? Varsinkin seksin jälkeen.

Mutta sitten siitä raskauden pelosta: jos heti pelkäsitte sen mahdollisuutta, niin miksette ostaneet katumuspilleriä. Vieläpä kauppakeskuksessa olitte. Olisitte voineet hoitaa homman kuntoon heti. Nyt taitaa olla liian myöhäistä jos yhdynnästä on yli kolme vuorokautta.

En usko, että olet raskaana tämän kuvauksen perusteella, mutta kannattaa tehdä testi sitten jos kuukautiset ei tulekaan kun pitäisi. (Aikaisemmin ei kannata, koska niin aikaisessa vaiheessa testi ei ole luotettava.) Toivottavasti opit jotain...

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat