Ajatuksia masennuksesta (paranneltu versio)

Vierailija

VAROITUS: Älä lue, jos tunnet jonkun henkilön, joka on tehnyt itsemurhan.

Olen törmännyt usein siihen, että kun kerron jollekin kärsiväni masennuksesta ja vielä vakavasta sellaisesta, niin sitä ei oikein noteerata. Yleensä verrataan siihen, että kuinka sillä toisella kaverilla on asiat niin huonosti, että viiltelee ja ajattelee jatkuvasti itsemurhaa. Ymmärrän toki, että muillakin voi olla vaikeaa. Todellisuudessa melko harva kuitenkaan pystyy pistämään enää pahemmaksi… Voi kunpa voisinkin luetella kaikki ne kaltoin kohtelut, mitä olen elämäni aikana kokenut. Yleensä kun yritän kertoa asiasta jollekin, niin aika pian mennään siihen, että ’’mutta oot niin fiksu ja kaunis ja blaablaablaa…’’ ENTÄ SITTEN?!
 
Ottaa päähän, että mediassakin aina korostetaan sitä, jos joku nätti ja suosittu ihminen on tehnyt itsemurhan tai kuollut onnettomuuden seurauksena. Pyydän syvästi anteeksi, jos jotakuta tämän tekstin lukijaa äskeinen lause kosketti läheisesti. Haluan vain tuoda esille sen, että mitä ulkonäkö, varakkuus, lahjakkuus, urheilullisuus, ystäväpiiri ym vaikuttaa siihen, ettei ihminen voisi kokea itseään silti yksinäiseksi, ahdistuneeksi, masentuneeksi jne.

’’Emmalla olisi ollut vielä niin hieno elämä edessä… Emma kun oli niin lahjakas, ahkera, kaunis ja aina ystävällinen. Hänellä olisi ollut niin paljon annettavaa.’’ Kukapa ajattelee, että Emman sisällä joku huusi apua, mutta kukaan ei kuullut, vaikka Emma kuinka yritti antaa pahasta olostaan merkkejä. Ja kaikki se, mitä Emma muuten yritti olla, oli vain ympäristön painostusta siitä, että millainen Emman tulisi olla. Entä jos Emma koki, ettei voinut olla muiden seurassa enää oma itsensä, koska muut eivät olisi kestäneet kuunnella niitä asioita, mistä hän kärsii. Hän tunsi, ettei ketään olisi oikeasti edes kiinnostanut, sillä Emmallahan kun kaikki oli niin _hyvin_.

En lisäksi tiedä kumpaa omien läheisten on helpompaa katsoa: hautakiveä vai elämässä syrjäytynyttä ihmistä, joka on menettänyt lähes kokonaan ihmisyyden tunteen ja otteen elämästään. Ihmistä, joka on yrittänyt pienestä pitäen tulla hyväksytyksi, mutta jostain syystä ei ole osannut olla muiden kanssa. Siitä huolimatta kyseinen ihminen on aina yrittänyt saada kavereita ja pärjätä sosiaalisissa tilanteissa, mutta ei ole vain osannut ja se on hänestä vienyt kerta toisensa jälkeen mehut.

Lukuisista yrityksistä ei ole lisäksi tullut kuin pääasiassa harmia. Nauramista selän takana, pahan puhumista, juttujen keksimistä/liioittelua toisen elämää koskien, haukkumista, päälle sylkemistä, potkimista, kampittelua, tavaroiden varastelua/tuhoamista, tappouhkauksia, jäällä/kivellä päähän heittämistä, kuulapyssyllä päin ampumista, puukon esittelyä naaman edessä, hiusten luvatta leikkaamista, purkan litistämistä hiuksiin bussissa ja lukuisia muita asioita, joita en halua avata edes itsellenikään. Ensiksi on esitetty ystävää, joskus jopa poikaystävää ja se onkin ollut vain suuri vitsi, jonka tarkoituksena on onkia toisesta tietoja ja saada toinen näyttämään entistä surkeammalta. Jotkut ihmiset ovat vielä niin ajattelemattomia, että jos itsellä on kurja olla, niin pitää etsiä joku, jolla on mahdollisesti vielä kurjempi olla, niin että voi kaiken purkaa häneen eri keinoin. Sitten kauhistellaan, jos joku oikeasti päättää lähteä oman käden kautta ja heti hänestä tuleekin niin mukava ja ihana ihminen kun hän on kuollut.

Tätä kaikkea ja paljon muuta olen saanut kärsiä koko elämäni ajan. Koulun vaihtoa, numeron vaihtoa, nimen vaihtoa, suruun syömistä, suruun syömättömyyttä ja kaikkea sellaista, mihin vaan jotenkin voi hetkeksi yrittää oloaan helpottaa ja paeta tosiasioita.

Ja nyt kysyn sulta, että mitä mä oon sulle tehnyt?

- Kun kaikki on kerta niin hyvin

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat