* Autossasi pommi III

Vierailija

3239.Autossasi on POMMI I!
bom bom bom bom bom bom

mailisnuutinen
Ydinrikollisuuden kyvyt ja ennen kaikkea omavaltaiset oikeudet tehdä mielestään viranomaistoimiinsa mitä tahansa ydinetujensa varjeluun hakee vertaistaan. IAEA pyörittää globaalia ja kansainvälisesti kattavaa poliisien, armeijan ja valtiohallinnan kattavaa murhapooliaan. Kansalliset lait opin jo TVO:lla olevan pelkkää paperia, kun laittomia Pu- 239 myyntitalouksiaan suojaavat seurauksista piittaamatta.

"Wikipedia. Stefan Erik Wallin (s. 1. kesäkuuta 1967 Vaasa) on Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) entinen puheenjohtaja ja kansanedustaja vuodesta 2007. Wallin toimi Vanhasen I hallituksen ympäristöministerinä ja valittiin Vanhasen II hallituksen kulttuuri- ja urheiluministeriksi. Hän jatkoi tehtävässä Kiviniemen hallituksessa ja valittiin 2011 Jyrki Kataisen hallituksen puolustusministeriksi. Hänet erotettiin ennenaikaisesti hämärissä olosuhteissa puolustusministerin virastaan 22.6.2011 – 5.7.2012."

Muistan elävästi miten olin ollut Hämeenlinnan armeijan vaikutuspiirissä autoineni muutaman päivän ajan ennen näitä kohtalokkaimpia tapahtumia. Vierailupaikka naapurustossa tiesin majailleen poliisiviranomaisten. Pomminsa armeijan toimittamana autoon virittivät kyseiseen aikaan lopputalvella 2012. Muistan yhä hyvin, miten vastasatanut lumi peitti rikospaikat lähtiessäni sieltä talvipäivään kotia kohti. Suomen armeija toimitti SUPO:n kanssa miinoitteet autooni.

Poliisipioneerit toimitti tihutyönsä niin Hämeenlinnassa, kuin myöhemmät tuhot ja poltot vesivoimalaamme Raumalla, myös vappupäivänä 2012 reilu vuosi sitten. Toimet näihin organisoi USA:n maailman johtavin ydinturvaorgia IPPAS ydinturvaosastot. Valtion TEM suoritti voimalamme turvalaitteistojen ohittamisten esitarkastukset vain muutama viikko e n n e n kuin SUPO ja armeija tylysti saartoivat vesivoimalamme todistavalta yleisöltä edeltävänä vappuaattopäivänä. IPPAS oli käskyt annettuaan poistunut vain viikko ennen voimalamme tuhopolttoa iltayöllä 21:00 Suomen vierailuiltaan. Vierailen ylipäätään EU:ssa tuskin kerran 10 vuodessa. Takiani siis kahdesti ovat käyneet Euroopassa! Laskin vappuyönä SUPO:n Eurajoen Vuojoen erikoisosastolla toimineen ainakin 12kpl virkaatekeviä kovapalkkaisia murhapolttajiaan.
----------

"Autossasi on pommi II"
Bom Bom Bom Bom Bom

Niin Hämeenlinnasta lähdettyäni saavuin seuraavalla viikolla Helsinkiin. Muistan eläväisesti tulleeni Kehä I risteykseen. Eteeni kurvasi vielä silloin virassaan olleen Wallinin väen tumma Audi. Rekisterissä puolustusministeriön paljastavat valtion tunnukset ja kaiken kertova rekisterin numero A- 003. Navigaattorini kaukosammuttivat lennosta kokonaan. Tarkoituksena heillä oli saada aikaan hämminkiä kokemattomalle kuskille, ja peräänajokolarit. Kolhiminen olikin silloin todella lähellä kun suunnistukseni siirtyi äkkipakotettuna lähinnä käsikoppelotasolle oudoissa liikenneoloissa Helsingin iltaruuhkissa.

Eivät mokomat todella muuta edes hakeneet, kuin riittävää töytäisyä kahden autonsa prässäämänä. Turvatyynyn alle viritetty SA- POMMI olisi iskenyt niskani nurin ja kukaan ei olisi huomannut jälkeenpäin outoja! Kuin ihmeen kaupalla luiskahdin autojen prässistä henkeäni haukkoen ihmeekseni turvaan. SUURI suojelus salli elämäni jatkumisen. Kiihdyttelin pian auringosta suunistaen oudoilla sivuteillä turvaan Loviisan suuntaan. Tuona iltana sitten kuulin radiouutisen, Suomen puolustusministeri oli lempattu selittämättömästi virastaan. Koska päivemmällä epäonnistuivat aikeissaan.

Niin kerrotaan nyt, että vain muutamia kuukausia aiemmin samat murhaajaremmit olivat tappaneet Paavo Lipposen ydinsalaisuuksia laillani vuotaneen ja kuulleen ensimmäisen autokuskin kylmäverisesti. Vain viikkoluokkia tästä ja jälleen ydinturvaosastolaiset tappoivat myös Lipposen toisen mökilleen paenneen autokuskin. Ydinsalaisuuksista tietävän kakkoskuskin kolmoisteurastivat huvilaansa vaimoineen, koirineen todella raa' asti! Kuolema oli tuotu tavaksi ydinrikollisten, armeijan, SUPO- poliisien työkaluiksi todella vailla moraalin häivää! Ydinala maailmalla eliminoi ahkerasti myös Ruotsin Anna Lindistä, Puolan hallitukseen asti pitkin maailmaa.
-----------------

"Autossasi on pommi III"
Bom Bom Bom Bom Bom

Tämän kyseisen vaiheen CIA käynnisti 16.08.2013 illalla. Aktivistituttu Teemu Vehkala soitti kotiini miten hänen molemmat tietokoneensa oli USA:n Obaman ydinhallinto juuri rusikoinut. Puhelun aikana IAEA- poliisipatrolit iskivät myös minun tietokoneeseen palottaen kaiken. Etten voisi raportoida jatkoista minnekään. SUPO ja sisäministeri Anne Holmlund oli jo aiemmin sulkenut laittomasti kaikki yhteyteni niin EU:n neuvostoon, Helsingin valtion virastoihin. Kuin myös maamme muut korruptoiduimmat viranomaiset, kuten Oikeuskanslerit olivat kirjallisesti kieltäytyneet tutkimasta tulevia ydinvaltiorikollistensa toimia kohtaani! .. . Muutama päivä tästä ja syyt alkoivat selvitä. . .

"Arto Lauri. Espoo 20.08.2013 tiedonanto omistajalle. Autosi etumatkustajan turvatyynyn käyttölaite on määräysten vastainen. Aiheuttaen kohtuuttoman paineen täyttölaitteessa turvatyynyn lauetessa. Jolloin koko turvatyyny irtoaa kotelostaan. Tämä mekanismi vaikuttaa v a i n kuskin turvatyynyyn!(Täsmäisku siis!)

Pyydämme Teitä ottamaan viipymättä yhteyttä lähimpään jälleenmyyjään tarvittavia toimenpiteitä varten. Työt tehdään vain tätä näytettyä kirjettä vastaan. Jos yli 10vuotta vanha autonne ei enää ole teillä, ilmoittakaa viipymättä mahdollinen uusi omistaja meille. Pahoittelemme toimenpiteen aiheuttamaa vaivannäköä. Toivomme teidän ymmärtävän, että toimenpide on v ä l t t ä m ä t ö n !

Kiitämme yhteistyöstä ystävällisin terveisin
Erik F- D N. Norrddic Europe Oy"
-----------

"Autossasi on pommi IIII"
Bom Bom Bom Bom Bom

Eli kuten huomaatte m i t ä ä n eivät ammattirikolliset jättäneet puolitiehen. Vein tietokoneeni kolmatta viikkoa kestävään täyshuoltoon alkuviikosta 19.08.2013. Huollon p i t i kestää tunnin putsausajot. Mutta koska CIA himoitsi selvittää k o k o sähköpostiliikenteeni myös. Koneeni meni ensin Helsinkiin ja sieltä USA:han asti! Huollossa hämmästelivät, ettei koskaan aiemmin ole koneita tarvinnut kuljetella näin oudoissa merkeissä pitkin maailmaa viikkokausia!

No IAEA- ydinrikollisten toimenkuvat selkeästi vaativat, että k a i k k i tietokantani urkitaan, tuhottaisiin niin nettiliikenteistään kuin aina konettani myöten! Tietoni ydinrikollisten plutoniumasekaupoista, "levitronmetalleista" aina Hafnium-178, sotateollisuuden huippusalattuja sthealt- tekniikkoihin asti oli vakuuttavina otettu hetkessä tulilinjoille.

Jopa se, että kerroin peittelemättä s a l a t t u j e n USA liuskekaasunesteitten keskeiseksi tehtäväksi irrottaa tuhansien km2 kokoisista alueista himottuja URAANIRIKASTEITA. Koska uraanin louhinta muuntui energianegatiiviseksi MIT USA tiedoin JO 2008 uraania varastellaan valtioväkivalloin. Kaivuualat jopa Suomessa on muuttuneet alle 10km2 kokoluokista tuhansiksi neliökilometreiksi per uraanikaivos. Ja koko Maapallomme on muuttumassa ydintuhovoimin pelkäksi uraanikaivoshelveteiksi! . . Näytti olevan faktat hehkukekäleistä myrkkyä näille rikollisille IAEA johtoisille plutoniumpolttajatahoille!

Kirjoittelen tätä nyt 08.09.2013 kotonani. Tietokoneeni sain viimein vaikeuksien merien yli käyttöön edes tätä raporttiani varten. Auton olen viikon välein jo viemässä kolmatta kertaa pommipurkuun. Varmistivat, että tappava ON. Mutta vain pommin asentanut erikoispioneeri sen uskaltaa joskus tulevaisuudessa iltayötä vasten tyhjennetyssä hallissa "ehkä" viimein jopa purkaa! Jää sellaiset nähtäväksi.

Ajeluttavat siis hermojani kaikin keinoinsa raastaen viikosta toiseen. Pienikin virheliike ja pää lentää niskat silpoen 20cm päästä lauotulla Suomen armeijan pioneerilatauksilla. Juupa juu, tuttu ilmoitti myös menettäneensä tietokoneen samana viikonloppuna, kuin minä. Norttonilta olivat 3,5h tutkittuaan todenneet iskujen tekijäksi nimenomaan CIA- POLIISIVOIMAT! Aina sama totuus, armeija tappaa poliiseineen Y- rikossuojeluina!
----------

Helppoa kuin heinän teko.)
helppoo helpompaa helpointa.

Moi taas. Pitää kysyä sinulta kun tiedät. Kirjoitin kerran puolueihmiselle atomivoimasta kun en siitä pidä. Aiheena lahinnä terrorin tai muuten kaikkeen elämään kyllästyneen uhasta. Vastasi (jopa) että ne on kyllä huomioitu. Epäilen. Vaikka laitos tehtäisiin lentokoneen kestäväksi jää aukkoja. Julkisuudessa en minäkään ala keskustelemaan mahdollisuuksista.

Voisiko esim. hyökätä lauhdeveden kautta. Tukkiva panos tai palava nneste tai kaasu. Vaikeaa mutta mahdillista. Helpoimmin tuho kai tulisi sillä, että voimalinjat pamautetaan jossain kaikki alas. Miten reaktori reakoisi siihen että menovirrat ovat oikkarissa. Minusta jo nämäkin mahdollisuudet ovat liian isoja jotta voisin kannattaa ydinvoimaa. Enpä tiedä minne lähtisin jos olkiluoto posahtaisi. Pitäisi kai hankkia ase jotta lähtö helpottuisi kun säteilysairaus käy liian kovaksi kestää.

Arto Lauri
Perussa aikoinaan "Loistava polku solut" tuhosi nimenomaan voimalinjoja pitkin metsiä räjäytellen. Systeemi toimikin sielä niin HYVIN, ettei seudulle uskallettu tuoda ydintappajavoimaa. Italian mafiosot taas kaappasivat lunnaita vastaan jopa 5% uraaninkuljetusrekoista. Upottivat ne järveen piiloon. Ja vaativat mukavat lunnaat piilopaikan kertomisestaan. Italian ydinalalta tuhottiin näin 6kpl reaktoreita.

Espanjassa taas ETA kaappasi systemaattisesti ydinpomoja, perheitään, tappoi ja vaati lunnaita. Tulos oli, että Espanja sulki/sulkee 8kpl ydinvoimaloitaan. Kukaan kun ei u s k a l l a enää ydintöihin noissakaan maissa. Meille TVO:ssa opetettiin, että 2kpl hyvin asennettua käsikranaattia riittäisi. Esim Loviisan suojakatteet ei kestä juuri MIESTÄ ENEMPÄÄ! Puhumattakaan lentokoneista.

Vesijäähdytysten imukanavat On täysin varmistamatonta myös. Jopa suolileväkasat, öljyvahinko reaktorien edustalla riittävät uhaksi sulattaa reaktorit. Jotka kiinailmiöivät JO 30 SEKUNNIN ilman veijäähdytystä suoraan reaktoriin! . . . Pyörretuulet, jopa metsäpalot suistavat päälinjat oikosulkuun hiilestä hengenvaarallisin seurauksin. Koska ydinvoimalat eivät kestä tällaisia EDES kunnossa muuten ollessaan Fukushimasta oppien kuin 8h ilman sähköjä maksimissaan.

Olkiluodon reaktoreita on hätäseisokkiin ajettu metsäpaloista linjojen alla viitisen kertaa. Näitä EI uskallet puhua toki missään. Käytännössä tosiaan jopa syksyinen ukkonen reilu vuosi, pari sittten suisti KAIKKI Suomen 4kpl reaktoria "BLACKOUTTIIN KERTAISKUSTA!" Osuessaan suojaamattomiin 400kV ydinlijoihin Helsinkiseuduilla !! . .

Aurinkopurkauksen EI tarvitse tehdä reaktorien päämuuntajaan kuin muutaman AMPPEERIN tasavirrat ja kokonaan varmistamattomat päämuuntajat räjähtää. Näinkin on käynyt maailmalla kymmenille ydinvoimaloille!. . .

Hollannin poliiseilla on käytössä jopa tavallinen kineettinen kivääri, jolla voi ampua ydinvoimalan reaktorin l ä p i 2km päästä. Jolloin ei tarvitsisi edes päästä lähimaillekaan nitistettävää reaktoria. Jopa päälinjojen yli viskattu vaijerikin on ponteva pysäyttäjä. Turun seudulla kaatui 3 linjatolppaa reilu vuosi sitten suolle. Ja takana olivat kuluttajat ja voimalat yli kuukauden seisokissa sieläkin. Eli mahdollisuuksien kirjot ei hommaa toki rajoita.

Valitse hymiö
--
PS. Vihdoin ja viimdein sain sitten Rauman Palinilta ajan. 10.09.2013 klo 15:00 Uskaltautui ministeriön luvin erikoismies purkamaan SA-pommilataukseni pois autostani! Aikaa hommaan tärväytyi julkisella tasolla 60min pätkä. Hain autoni avaimet takaisin kello 16:00. .. ...
------------

Autossasi on pommi 09.2013 PURKU
ta bort ta bort ta bort ta bort

Tätä kirjoittaessani kalenteri näyttää 13.09.2013. Henkeäni uhannut ydinrikollisten asentama pommi on saamassa viimeisiä dokumentaatioitaan. Minulta on paljon kyselty alkuperäisiä proshyreja. Vaikeaahan ne oli saada kun CIA- POLIISIPASKAT tuhosivat niin tietokoneeni, skannerini kun himosivat vielä kovalevyt historiikkineen s-kannattavaksi USA:n CIAN ja NSA:n konttoreilleen. Viikko tämän aloitusiskuisen perjantain jälkeen sain siis tämän kotiini suoraan postista:

http://kuvaton.com/k/Y7In.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Y7In.jpg[/img]

Kävin seuraavan viikon maanantaina sitten ensimmäisen kerran näyttämässä autoani. Ja kuten tiedämme SA- tappopommi todettiin tunnin kestäneen tutkimuksen jälkeen. Koska tämä löydös oli ainoa. Minun kuulema pitäisi palata jälleen viikon päästä seuraavan viikon tiistaina. Tästä taas se dokumentointi:

http://kuvaton.com/k/Y7It.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Y7It.jpg[/img]

Vaikka puolustusministeriön tumma Audi A-003 parisen vuotta sitten jo yritti Helsingissä laukaista pommiaan silmilleni. Niin näin tässä nyt silti kävi. Pommi ihmeekseni poistettiin räjähtämättömänä. Nyt kiihkoraivoavat IAEA, CIA ja SUPO vaativat Suomen autoihin omat seurantalaitteensa.

Sakkoautomaatit, vakoilut sekä äänineen, että kuvineen kaikkineen. Ja valvontaviranomaisten urkintahimot ja nähdyt uhmat kaukotappaa vastustajiaan on suistamassa koko Suomen avoanarkiaan. Kertoo Robert Junkgin jo 1981 kirjassaan "Ydinvoiman armoilla". Plutoniumtalouden vaatimaan DDR- tyyliseen ydinvaltiorikollisuuksiin matkaamme nyt.. .
--

FB. 2013:
Anniina Jalonen Et kuitenkaan tainnut olla ihan ainut.
http://www.taloussanomat.fi/.../20135254/304
Turvatyynyvikoja? ? Toyota, Honda ja Nissan vetävät autoja takaisin

www.taloussanomat.fi
Virheet turvatyynyissä ovat saaneet Toyotan, Hondan ja Nissanin kutsumaan takaisin ainakin kolme miljoonaa autoa.
24 minuuttia sitten · Tykkää

Arto Lauri AnnikapOLIISI taas EI lue juttujani lainkaan. Vaan säveltelee SUPOsaastojaan. AUTOSSANI TODETTIIN täysin POIKEUKSELLISESTI AITO KUSKIN TAPPAVA POMMI. De facto ja minulla ON dokumentit esitää! Kuten kerroin suoraan Helsingissä puolustusministeriön A-003 Audi hurjasteli Helsingin ruuhkassa eteen.

Sammuttivat samalla myös navigaattorini aiheuttaakseen peräänajon jolloin SILLOIN PUOLUSTUSMINISTERIÖSSÄ TARKOIN TIEDETTY POMMI OLISI TAPPANUT MINUT JÄLKIÄ JÄTTÄMÄTTÄ!. . . Stefan Wallinin virkapäivät loppuivat kun hanke paljastui SAMANA PÄIVÄNÄ!.. Samat armeijan, IPPAS ja SUPO:n pommiryhmät iskivät myös vesivoimalamme vappuna 2012 polttaen kivijalkaan. Suomi ON YDINANARKIASSA jossa murhapoltot ja tapot loimuaa.

Kuten Paavo Lipposen niinikää yli 2 v takainen 2 kuskinsa ja 1 vaimon tapot ydinpaljastumisistaan kertovat. Sipilän, Räsäsen, ja kepun Saarisen saamat hyökkäykset. Samoin nykyisen NATO- vastaisen puolustusministerin attaktinaolo puhujakorokkeelta keväällä ambulanssiin. KAIKKI samaa ylikansallisen ydinrikollisuuden silmitöntä hyökkäilyä!
--

E. Tääkö oli kuudes koko maailmassa, eka ja ainoa Suomessa? Olisi melkein lottovoitto että kohdalle osuisi? Jotkut tahot voivat tietää eri automerkkien heikot kohdat ja vähän avittaa..
4 minuuttia sitten sovelluksesta mobile · En tykkääkään · 2

Arto Lauri CIA tietääkseni On murhannut näin USA:ssa aktivisteja. Lukuisia POLIISIN sielä tekemiä vastaavia murhia on Jo oikeudessakin. Snowdenin paljastuksestahan nää kirjeenikin lähti. Juu EP kuten huomaamme meikäläisen YDINPALJASTUKSET on luokiteltu KOKO MAAILMAN vaarallisimpaan puolitusinaan! Toisaalta tuskin kukaan juttujani lukenut yllättyy miten oikeassa olen alusta asti näissä kokoajan ollut.
--------------

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat