ero avoliitosta?

Vierailija

Te, ketkä olette asuneet yhdessä kumppaninne kanssa ja eronneet, miltä tuntui erota? Mitkä asiat johtivat eroon? Asuitteko pitkäänkin yhdessä eron jälkeen? Miltä tuntui jatkaa elämää yksin? Olisiko toinen halunnut vielä jatkaa suhdetta? Kuinka pitkä suhde ja kuinka kauan yhdessäasumista oli takana? Muuta mitä haluat jakaa?

Asun yhdessä poikaystäväni kanssa ja ero on pyörinyt päässäni melko paljon. Pari kertaa olen jopa yrittänyt jättää poikaystäväni, mutta jotenkin ollaan aina päädytty yrittämään. En tiedä tuleeko tästä enää mitään, mutta ero pelottaa, minkä vuoksi haluaisinkin kuulla vähän muiden kertomuksia.

Kommentit (3)

Lenune
Seuraa 
Liittynyt3.7.2011

Aika sekavaa aikaahan se ero oli ja tunteet ja ajatukset heitti sellaista kärrynpyörää, ettei aina itsekään tiennyt oliko lintu, kala vaiko kenties alien... Mä lopetin suhteen, koska mies valehteli, salaili, eikä mielestäni arvostanut ja kunnioittanut minua siten kuten tahdon tulla kunnioitetuksi ja arvostetuksi suhteessa ja joilla tavoin myös toista arvostan ja kunnioitan. Meille parisuhde tarkoitti ihan eri asioita ja se se pohjimmainen syy oli, ettei homma toiminut ja vuoroin loukkaannuttiin toistemme tekemisistä ja ajatuksista. 

Mulle oli sinänsä yllättävän helppoa jatkaa yksin, mutta eksä kyllä sekoitti vielä kuvioita vinkumalla ensin takaisin ja sitten kun aloin hieman tyhmyyksissäni uskomaan hänen muuttuneen/yrittävän muuttua, ei halunnutkaan. Sen jälkeen tosin oli vielä helpompi olla yksin. Jotenkin rakastin sitä aikaa, kun olin vapaa tekemään mitä lystäsi ja nauttimaan vain itsekseni olosta, uusista ihmisistä ja omasta ajasta. Olihan siinä kaikenlaista tunneaaltoilua, mutta pääsääntöisesti toi aika opetti mulle älyttömästi. Tiedän, että pystyisin käymään saman läpi uudestaan tarvittaessa, eikä enää eroamatta jättämisen syy olisi se, että pelkää, ettei enää kelpaa kellekään. Kun tietää, ettei tartte ees kelvata, kun yksinkin on välillä mahtavaa. 

Oltiin asuttu yhdessä reilu vuosi. Kämppä oli jo sitä ennen miehen nimissä, joten oli aika luonnollista, että minä muutan pois. Löysinkin kämpän, johon pääsin muuttamaan jo viikko eron jälkeen ja tuosta ajasta, joka asuttiin yhdessä eron jälkeen, minä vierailin muutaman päivän vanhemmillani ja exä oli muutaman päivän työmatkalla, joten arkea ei tarvinnut kamalasti enää jakaa. 

Jos nyt tulisi sama homma, niin varmaan kyllä kattosin kämpän valmiiks itelleni ja sitten jättäessä ilmoittaisin, että muutan pois huomenna/ylihuomenna tms. Tai menisin vähintään jollekin läheislle sukulaiselle/kaverille siksi aikaa, ettei tarttis olla toisen kanssa. Tuntuuhan se varmaan toisesta ilkeältä, että toinen on hautonut ja valmistellut eron selän takana, mutta tuskinpa nyt kukaan heti ensimmäisestä eroajatuksesta menee kumppanilleen sanomaan. 

Vierailija

Jos ero pyörii päässä niin kyllä sille tunteelle on jokin syy.

Itselläkin oli vaikeeta erota miehestä jonka kanssa asuin puoli vuotta (yhdessä olimme pari vuotta)... Vaikeaksi eron teki se, että olimme kihloissa ja miehellä oli hyvä suhde perheeseeni... Viimeinen este erossa olikin se, etten halunnut särkeä vanhempieni sydämiä. Ensimmäisen kerran puhuin tauosta marraskuussa, päätimme joulun jälkeen katsoa asiaa uudelleen... mies muutti luotani pois helmikuussa. Myönnän, että monta kertaa olen miettinyt "miksi en yrittänyt kovemmin", mutta nyt parin vuoden jälkeen tiedän että tein oikean ratkaisun. Suhteessamme oli niin paljon luottamuspulaa (kumpikaan ei kuitenka ainaka tietääkseni pettäny) ja sitten arki tuntui tosi pahalta yhdessä: tuntui että tein kaikki kotityöt, mies ei arvostanut minua tarpeeksi. Kumpikaan ei jaksanut panostaa suhteeseen...
Yksin asuminen oli kyllä aika vapauttavaa, sai mieli virkistyä :P nyt olen paljon paremmassa suhteessa kuin silloin olin.

Vierailija

Ollaan oltu yhessä reilu 3 vuotta, joista asuttu yhessä 2 vuotta. Vuosi sitten kesällä aloin jo miettiä, että ehkä mä haluan jotain muuta. Seksi ei kiinnostanut (eikä kiinnosta vieläkään) ja yleisesti ottaen tuntui, että mä olen muuttunut seurustelumme aikana paljon, kun taas poikaystäväni on jämähtänyt sille tasolle, jolla oli tavatessamme. Niin kliseisenä oon aina pitäny lausetta "kasvoimme erilleen", mutta ny musta tuntuu just siltä.

 

Noh viime syksynä jonkun keskustelun päätteeksi sanoin että mä en enää jaksa yrittää. Poikaystävä kuitenkin sai mut jotenkin vielä yrittämään ja senhän nyt kaikki tietää ettei siitä mitään tuu... jos toinen ei vaan enää jaksa (edes yrittää). Ja nyt oon jämähtänyt tähän ja voin sanoo, etttä aina menee vaan paskemmaks ja ärsyttää etten vaan oo jo lähtenyt. Ja sekin vielä, että menin tuossa joku aika sitten pettämään (vietin yhden illan baarissa miehen kanssa, ei siis seksiä).... ja siitä varsinkin tuli sellainen, että nyt ja vähän äkkiä ulos tästä asunnosta! 

 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat