2vuotta aivan turhaanko... Help me?

Vierailija

Auttakaa.. Ajatukseni ovat niin sekaisin eteen tiedä mitä pitäisi ajatella tästä kaikesta. Tapasin kaksi vuotta sitten aivan ihanan miehen alun olemme siis molemmat 18 vuotiaita. Emme seurustelleet kuin puolivuotta kun itse menin tyrimään suhteen yhdellä suudelmalla.. Silti jatkoimme tapailua ja nukuttiin öitä yhdessä, seksikin kuului vielä. Lopulta meidän tiet hieman erkaantuivat ja molemmilla oli uusia ns. Suhteita. Nyt on kulunut puoltoista vuotta siitä ja tapasimme uudestaan, molemmat rakastetaan toisiamme vieläkin ylikaiken. Tästä ei ole edes kauaa parikuukautta kun hänellä oli toinen "seksisuhde". Olemme taas yhdessä. Silti on hirveen epätoivonen olo tuleeko tästä enää mitää. Nään painajaisia melkein joka yö hänestä ja siitä toisesta.. Välillä myös kuvottaa niin paljon etten edes pysty syömään ja seksikin on aika hankalaa.. Pari päivää sitten sain hänet kiinni soittelemassa toiselle tytölle, noin kerran viikossa soittaa hänelle tunnin puheiluita. Siinä ei kuulema ole mitään väärää kun he vaan juoruavat asioista joista ei voi juoruta tyttöystävän kanssa. Mielestäni hän on tehnyt väärin koska ei kertonut siitä ja minulla on taas hirveen huono luottamustaso häntä kohtaan.. Mitä minä teen. Auttakaa..?

Kommentit (3)

berrykiss
Seuraa 
Liittynyt5.7.2011

Hmm, kuulostaa todella sekavalta.. Mutta näin suoraan sanottuna ulkopuolisen silmin näyttää ikäväkyllä siltä, ettei suhteella ole oikein tulevaisuutta. Olette molemmat säätäneet useamminkin muiden kanssa "suhteenne" aikana? 
Mielestäni suhteeni voi jatkua tuolla tavalla kyllä, mutta haluatko sitä? 
Luottamus ja omistautuminen ovat parisuhteen tärkeimmät osat. Ette selkästi pysty omistautumaan vain toiselle ja luottamuspula on vaaaaaaaaaltava. 
Mikäli haluat hyvän parisuhteen, sanoisin, että joudut etsimään sitä muualta. Tuollainen tilanne on nimittäin hyvin vaikea korjata yhtäkkiä sellaiseksi, ettei muiden kanssa enää touhuta, kun kerran siihen on totuttu... 
Tuntuu varmasti karulta, mutta minun mielipiteeni on se, että joko nostat kissan pöydälle ja sanot haluavasi muuttaa asiat täysin, tai sitten lähdet tuosta pois, jos et tunne oloasi hyväksi.. 

nuubian
Seuraa 
Liittynyt17.7.2013

Kun molemmat säätävät tahoillaan suhteessa jo alkumetreillä ja luottamus rakoilee, on turha odottaa ihmettä. Jatka elämääsi, tutustu luotettaviin ja ihaniin miehiin ja ole itsekin luottamuksen arvoinen. Parin vuoden kuluttua todennäköisesti ihmettelet, miten edes harkitsit niin epätoivoiseen suhteeseen jäämistä.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat