Tyttö-/naisystävän "hyvyys" sängyssä

Vierailija

Itseäni huomattavasti nuorempi tyttöystäväni on hiljattain loukkaantunut siitä, että en kehu hänen seksitaitojaan siinä määrin, kuin hänen kavereidensa poikaystävät vastaavasti kehuvat hänen kavereidensa seksitaitoja.

Olen ehkä vanhanaikainen, mutta minulla ei ole käynyt edes mielessä naisen seksitaitojen kehuminen/arvioiminen. Minusta vain miehen seksitaitoja arvostellaan. Naisen kelpoisuus sängyssä rajoittuu näkemykseni mukaan lähinnä siihen, että nainen käyttäytyy haluttavasti tai näyttää haluttavalta, ei valita, menee rohkeasti eri asentoihin ja ei turhaan ujostele sitä miltä sattumalta milläkin hetkellä näyttää.

Lisäksi koen, että tuollainen arvioiminen on hivenen naista alentavaa. En koe mukavaksi ja asialliseksi todeta tyttöystävälleni - jonka kanssa aion viettää toivottavasti mahdollisimman monta onnellista vuotta - että "oletpas ihana ottamaan poskeen" ja "ompa perseesi tiukka ja liikutatpa sitä hyvin". Tuollaiset sanonnat ovat sopiva satunnaisille kumppaneille. Tämän lisäksi moinen arvioiminen toisi omaan mieleeli hänen entiset kumppaninsa - niiltähän hän olisi varmasti suuren osan taidoistaan oppinut.

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että seksielämämme on hyvää ja olen mielestäni sen tuonut myös esiin. Turhien superlatiivien käyttäminen ei mielestäni vain ole tarvittavaa. Luonnollisesti haluisin kuitenkin olla hänelle mieliksi. Ongelma ei ole mielestäni suuri. Onko teistä? Jokatapauksessa pyrin parantamaan käytöstäni asiassa.

Kommentit (1)

Sunqueen
Seuraa 
Liittynyt11.10.2011

Ei tuollaisista yksityiskohtaisista asioista tarvitse kehua, mutta vaikea sanoa, onko teillä tässä asiassa ongelmaa kun et kerro sanotko mitään kehuja seksistä koskaan? Itse haluan aina tietää, mitä poikaystäväni tykkäsi seksistä, joten kysyn aina oliko kivaa ja itse kerron jos oli juttuja, joista ertyisest tykkäsin, mikä kannustaa häntä tekemään samoja juttuja tulevaisuudessa. Ja ihan yleisesti ilmaisen että olen nauttinut paljon. Eli ei sun tarvitse sanoa, että "ompa perseesi tiukka ja liikutatpa sitä hyvin", vaan tärkeintä olisi, että ilmaiset, että nautit seksistä. Jos tyttöystäväsi ei saa kehuja, hän luulee että hänen suorituksessaan on jotain vikaa

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat