Kesä

Vierailija

Makaan sängyllä päälysvaatteissa, en sijannut aamulla vuodetta, peitto on kietoutunut ympärilleni, ja päiväpeite puuttuu. Kello on jotain kuuden ja seitsemän välillä. Tuen niskaani vasemman käden kämmenelläni, pikkusormeni on lievästi puristuksissa päätä vasten. Tunnen sydämen sykkeeni sormen päässä. Silmäni ovat kiinni ja ajattelen, en halua nukkua vielä, eikä minua edes väsytä. Vain hetkeä aiemmin olin ollut parvekkeella tupakoimassa, aurinko paistoi lämmittäen. Minulla oli kummallinen olo, eräänlainen tyhjyys tuntui sisällä. Tupakoidessani katselin kättäni, jolla savuketta pitelin. Se vaikutti ruskettuneen hieman kesän aikana, vaikka en erityisesti ulkosalla ole aikaa viettänyt, pyöräillyt hieman kirpputoreille, poltellut tupakkaa parvekkeella ilta-auringossa kuten nytkin. Käännyin selin aurinkoon, koska ulkona oli valoisaa, ja sisällä pimeämpää, näin kuvajaiseni parvekkeen ovesta. Hiusrajani on hieman vetäytynyt, kai olen vanhenemassa. Otsan yläpuolella hiukset ovat ohuempia, menetänköhän hiukset kokonaan etupuolelta? Tuntuu oudolta vanheta, varhaista aikuisikää ei ollutkaan. Se oli sellaista tyhjyyttä, ilman ihmisiä, kuten ovat nämäkin päivät, ja ovat olleet siitä lähtien. Tässä auringon paisteessa, minun pitäisi olla hyvällä tuulella, nauttia olostani, mutta tunnen oloni tyhjäksi, jotenkin vangituksi.

En voi tehdä mitään, ei ole mitään paikkaa minne mennä, ei ketään kenelle soittaa. Ei minua kovin soittaminen kiinnostaisikaan, erityisesti. Ajattelen elämäntilannettani ja niitä muutoksia, joita haluaisin joskus tapahtuvan. Haluaisin tavata joskus jonkun naisen, en tiedä onko minusta siihen, tuskin niin tulee koskaan käymään. Vaikuttaa luontevalta jatkumolta elämässäni ettei niin tule koskaan käymään. Siinä tupakoidessa tuijottelin kättäni. Olen aika laihassa kunnossa, hieman liiankin. En kovin maskuliininen ole siinä mielessä koskaan ollutkaan, enkä hurjasti halunnutkaan olla. En erityisemmin välitä siitä asiasta, kunhan ei sairaalloiseksi käy. Jos olisin vähän lihaksikkaampi, todennäköisesti olisin vähemmän yksinäinen. Tämä nyt kuulostaa siltä, että haluaisin keksiä jonkun tekosyyn, kun kirjoitan, koska on vaikea välittää tämän asian varsinainen merkitys. Logiikassa asioiden syy ja seuraus suhteet ovat hyvin mustavalkoisia, yksi asia seuraa toista. Oikeassa maailmassa kaikki on paljon monisyisempää, monitasoisempaa. Asioiden sisälle voi mennä, niistä löytää uusia kerroksia, voi kulkea ajassa taaksepäin. Logiikassa kaikki on suoria viivoja, ja ne muodostavat rautalankamaisen verkoston, jolla on selkeät rajat, todellisuudessa asiat ovat paljon pehmeämpiä, päällekkäisempiä, epävarmempia. Ne ovat paremmin kuvattavissa todennäköisyyksillä, jotka voivat myös ylläpitää tällaisia monimutkaisia ja samanlaisia rakenteita, joissa on toisistaan ehdollisesti riippuvaisia syy ja seurassuhteita, kuten esimerkiksi tämä tupakkahetkellä mielessä pyörivä lihaksikkuus näkökulma. On hieman kummallista miettiä sitäkin ajatusta, että jos kävisi salilla kuntoilemassa, hankkisi lihaksia, niin ei välttämättä olisi yksinäinen, vaikka tämä seikka yksistään, ei muuttaisi paljoa. Sillä olisi kuitenkin määrällinen vaikutus. En osaa kirjoittaa selkeästi miten näen tämän asian, se on liian monimutkainen asiakokonaisuus, jotta voisin yrittää avata sitä enempää, pilaamatta tekstiä. Se on jo pilalla muutenkin.

Sängyssä makoillessani, ajattelin siis hetkeä, kun olin aiemmin tupakoimassa. Silmäni olivat kiinni. Tyhjyys oli sisälläni. Ajattelin näitä asioita, ja halusin ilmaista itseäni jotenkin, mietin että tulen tähän kirjoittamaan, tuosta hetkestä, jota aiemmin vietin siinä tupakoidessa, ja tuosta silloin kuluvasta hetkestä, kun mietin asiaa miten haluaisin itseäni ilmaista, ja tästä hetkestä, joka nyt kuluu kirjoittaessani. En oikein tiedä minne olisin mennyt kirjoittamaan, ja onko tässä kirjoituksessa mitään järkeä. On vähän hölmöä ajatella, että menen nyt kirjoittamaan, tuosta kummallisesta tyhjyyden tunteesta, tällainen kummallinen ensimmäisen persoonan kerronta. Mikä merkitys tällä on? Minne edes kirjoitan? Kai mä sisimmässäni toivon, jotenkin, että ymmärryksen kautta asioita voi ratkaista. Jos vain jaan, sen miten näen asioita, miten milloinkin ajattelen ja toimin, se voisi jotenkin muuttaa tulevaisuutta. Joku voisi ymmärtää. Ehkä joku voisi pitää minusta sen perusteella mitä milloinkin ajattelen. Onkohan tämä hyvin itsekeskeistä? Voi olla. Varmaankin olen itsekeskeinen. En taida välittää kovinpaljoa.

Minne siis kirjoittaisin? Ei ole oikein mitään minne kirjoittaa. Kaikissa paikoissa on samanlaisia ihmisiä. Cosmopolitanin sivustollekko? Turhaa on tännekkin kirjoittelu ollut, kuten kaikkiin muihin paikkoihin. On turhaa yrittää ilmaista tätä tarvetta. Sekin on tavallaan osa tätä kaikkea tyhjyyttä. Miksi jakaisin palasen itsestäni ihmisille? Haaskaan heidän aikaansa, ja omaani. Aina löytyy ikäviä ihmisiä kirjoittelemaan ikäviä kommentteja, suhtaudun heihin ylimielisesti. Se ei ehkä ole suunnitelmallisesti kaikkein järkevin tapa, jos olisin ihminen joka pyrkisi tällaisia asioita manipuloimaan, olemaan vähän pragmaattisemmin. Ylimielisyys on aika ikävää. Niin ovat ikävät ihmisetkin. Kai se juontaa juurensa myös siihen, että luotan itseeni ja arvostelukykyyni hyvin paljon. Kyseenalaistan myös itseäni, mutta minulla on myös sisälläni sellainen tutkiskelija, joka arvostaa totuutta, ja jos uskon sen saavuttaneeni, ja sitä testanneeni, osaan pitää siitä kiinni aika jääräpäisesti. Toisaalta tiedostan myös olevani aika ailahtelevainen, mielialojen mukaan toimiva ihminen, joka on välillä aika ikävä muita kohtaan. Tämä luottamus on tietyssä mielessä keskeistä, tässä turhautumisessa. Yleensä ymmärrän ihmisten tarkoitusperät melko helposti, mitä he yrittävät sanoa ja miksi. Jotenkin minua useimmin ärsyttää, ei se mitä ikävää ihmiset sanovat, vaan jos huomaan että heidän tarkoituksenaan on loukata tai olla ilkeitä, ilman mitään eritystä syytä. Se jotenkin nyppii kaikkein eniten. Eikä varsinaisesti ne yksittäiset asiat, tai huomautukset. Ne ovat useimmiten juuri kaikkein hölmöimpiä, tai suorastaan naurettavia. En tosin tarkoita että olisin oikeassa kun sanon huomaavani ihmisten tarkoitusperät helposti, tarkoitan pikemminkin, että mielenlaatuuni vaikuttaa melko paljon ihmisten oletetut tarkoitusperät.

Tämä kirjoitus kiemurtelee taas ties minne. En enää ole edes varma mitä halusin sanoa, kun mietin tätä kirjoittamistani siinä makoillessani. Kävin taas tupakoimassa, aurinko oli laskenut melkoisesti viime tupakasta, nyt se oli puun takana, ja parveke varjoinen. Ilma tuntui lämpimältä. Sylkäisin tuhkakuppiin ennenkuin laitoin savukkeen siihen. Hyvin ruma tapa, jota yritän vältellä, aina kun muistan. Niin on kyllä koko tupakointikin.

Tietyssä mielessä olen menettänyt kiinnostukseni esiintyä sosiaalisesti sillä tavoin, ainaki kirjoittaessa, etteivät ihmiset kummaksuisi tai pitäisi sitä outona. Toisten ihmisten toimia ja vuorovaikutusta seuraillessa, tulee sellainen olo että jokin on vähän outoa, ja poissa paikaltaan, siis, silloin kun he tekevät jotain mitä muutkin ihmiset saattaisivat kummeksua. Jotenkin kun on jo tottunut ajatukseen, että elämässään on niin eri tilanteessa kuin muut ihmiset, ettei enää voikkaan kirjoittaa sellaisella aaltopituudella, josta huokuisivat samat merkitykset, samat asiat joista välittäisi, kuin muillakin ihmisillä. Joista välittyisi sellainen tarkoitus, että pyrkii esiintymään tavalla, johon muut suhtautuisivat tietyssä mielessä suopeasti, tai hyväksyisivät sen jollai tavalla. Tämäkin on oikeasti hyvin vaikeasti määriteltävissä, enkä jaksa nyt nähdä vaivaa tuohon yksityiskohtaan, koska se vaatisi varmaan useamman kappaleen.

Parvekkeen ovesta puolittain heijastuvaa kuvajaista mietiskellessäni, ajattelin ulkonäössäni olevaa piirrettä, vasen silmäni on muutaman millimetrin korkeammalla kuin oikea silmä, sekä joitakin asteita eri kulmassa. Käsitykseni on, etteivät ihmiset yleensä huomaa tätä seikkaa, koska kyse on melko pienestä piirteestä, minkä taas vuorostaan kuvittelen johtuvan siitä, että ihmisillä on oma aivojen osa-alueensa, joka käsittelee muiden ihmisten kasvoja, ja kasvokkain kohdatessa, kasvot ovat liikkeessä, ihmiset ovat liikkeessä, ilmeet vaihtuvat. Valokuvista sellaiset seikat huomaa todella helposti. Luulen tämän seikan olevan yhteydessä johonkin kasvutekijöihin tai niihin liittyviin geeneihin. No nämä seikat tuskin kiinnostavat ketään, mutta kerron kuitenkin. Arvelen kyseisen seikan liittyvän IGF eli insuliininkaltaiseen kasvutekijään, sekä muutamiin FGF kasvutekijöihin, joista olen lueskellut joskus. Tupakointi vaikuttaa FGF kasvutekijään numero 14. Tämä liittyy aivoissa oleviin mantelitumakkeisiin. Vasemmanpuoleinen mantelitumake liittyy kasvojen ilmeisiin, neuroottisuuteen, musikaalisuuteen. En ole kovin musikaalinen, nykyään minulla on myös vaikeuksia katsoa ihmisiä silmiin. Kasvojen ilmeiden hallintakin on joskus vaikeaa. Tämä on ihan suht. uusi asia, jonka siis ensisijaisesti ajattelen johtuvan siitä, että olen viettänyt liikaa aikaa yksin, ja toisekseen tupakoinnista ja kahvinjuonnista johtuviksi - koska siis tupakointi häiritsee aiemmin mainitun kasvutekijän toimintaa, se voi myös aiheuttaa tai kiihdyttää tuon mantelitumakkeen surkastumista. Miten nämä nyt ovat yhteydessä tähän kasvojen piirteeseen? No kuvittelisin, että jos kyseessä on geneettinen ominaisuus, eli esimerkiksi jonkinlainen poikkeama (jossa on vaihtelua muussakin väestössä, eli en tarkoita mitään erityistä poikkeamaa) , joka aiheuttaa näiden kasvutekijöiden vaikutuksiin liittyviä erilaisuuksia, niin ei olisi kaukaa haettua, että läheiset rakenteet ja niiden kehitys perustuisi myös samoihin kasvutekijöihin. No tämä on niin turhaa kirjoittaa tästä asiasta. Voi hyvinki olla ettei tuo piirre liity näihin mitenkään, kyseessä on sellainen arvelu. Varsinainen pääpointti tässä on, johon nyt vähän pidemmän kaavan kautta olin tepastelemassa, on että nuorempana olin kovin rohkea ja pelkäämätön ihminen, en hermostunut tai alkanut jännittämään, vaan olin luonnostani sellainen intensiivinen ja uskalias. Tämä asia on muuttunut ajan kanssa, ja luulen yhden päätekijän tässä sopassa olevan tupakoinnin vaikutukset, nimenomaan tämän FGF14 ja vasen mantelitumake välityksellä kautta, sekä lisäksi sosiaalisen elämän vähyys.

Nyt istuskelen tässä koneen ääressä, ja huomaan kirjoitelleeni kaikenlaista joutavaa, eikä tässä ole mitään järkeä. Haluaisin jotenkin kanavoida yksinäisyydestäni, elämästäni, sellaisia asioita, että voisi joskus tavoittaa jonkun toisen ihmisen, johon voisin tutustua, enkä eläisi koko elämääni yksin. Mutta minulla ei ole riittävää älyllistä kapasiteettia siihen, että voisin tehdä tämän tällaisesta holistisesta näkökulmasta, en kykene välittämään riittävän elävää kuvaa siitä minkälainen ihminen olen oikeasti. Pitäisi mennä näiden ihmisten asettamien muottien mukaan, valita jotain sanoja joita itse pitää lähinnä hölmöinä, koska kaikki niitä odottavat. Se on niin turhauttavaa. No eipä näissäkään sanoissa mitään järkeä ollut, jos siitä hölmöydestä tingitään. En kyllä usko kenenkään lukevan tätä kokonaan, koska teksti on venähtänyt jo niin pitkäksi. Mutta ei se haittaa, kirjoitan kuitenkin. Mistähän sitten kirjoittaisin.

Ajattelen olevani pohjimmiltani vähän hyökkäävä ihminen. Tai sanotaanko haastava, riitaisa. Tietyllä tasolla yritän vastustaa tällaista käyttäytymistä, mutta olen törmäyskurssilla helposti ihmisten kanssa, osittain koska ei ole mitään kunnollista syytä välittää sellaisesta. Ylläpitää jotain hölmöä imagoa tai jotain sen sellaista. En tunne oikeastaan ketään. En oikein tiedä mikä tässä on pointtina. Kai mä ajan takaa jotenkin sitä, että kun aina riitelen ihmisten kanssa, näin kirjoitellessa. Emmä tiedä alkaa masentamaan tämänkin tekstin turhuus.

Tietyssä mielessä se tavoitekeskeisyys, jota ihmiset niin innoissaan näissä asioissa mainostavat ja kannustavat, on minulle askel taaksepäin. Olen ollut aikaisemmin tällainen tavoitekeskeinen ihminen, joka sanoo ihmisille asioita pragmaattisesti, esimerkiksi koulussa valehtelin aina kun olin myöhässä tai jotain vastaavaa, kerroin kaikkeen jonkun tekosyyn, se oli käytännöllistä. Kun sitten olin jotain noin 14 vuotias, niin päätin lopettaa tällaisen, ja olen jotenkin nähnyt kaiken sellaisen niin hölmönä. Mutta kun etsin seuraa esimerkiksi kirjoittelemalla itsestäni, niin ihmisten neuvot keskittyvät sellaiseen niin tyhmään ajatteluun. Sen voi kiteyttää näin "Sun pitää karsia itseltäs kaikki arvot, ja lähestyä tavoitteitasi ilman niitä".

Tätä voi olla vaikea ymmärtää, mutta ehkä esimerkin avulla sen voisi havainnollistaa paremmin. Ajatellaan että jollakin yrityksellä on tavoitteena tehdä rahaa. Jolloinka kun yrittäjä miettii, miten valmistaa tuotteen, miten hinnoittelee tuotteen, miten markkinoi tuotetta, niin häne tutkiskelee kaikkea sellaisesta näkökulmasta "miten mä voin tehdä tämän vaiheen niin, että tienaan enemmän rahaa?" tämä on hyvin karsittu malli kyseistä asiasta. Kun arvoja lisää tähän "yhtälöön" niin tämä rahan hankkiminen turhautuu ja muuttuu vaikeammaksi: Esimerkiksi jos yrittäjä päättää, että ei halua valehdella markkinoidessaan tuotettaan, kertomalla siinä olevan ominaisuuksia, joita siinä ei oikeasti ole, niin tämä poistaa yhden vaihtoehdon niistä keinoista, joilla ansaita enemmän rahaa. Jos lisäämme tähän muita arvoja, niin asia vaikeutuu entisestään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yrittäjä, joka tekee vähemmän rahaa, koska on rehellinen, ekologinen, ystävällinen, tunnollinen, reilu - olisi huonompi yrittäjä. Nyt en tarkoita sitä, että kaikki yrittäjät olisivat ilkeitä ja ahneita, kun rikastuva, se ei ole esimerkin pointtina, vaan tämä tietorakenne on olennainen. Voi esimerkiksi olla, että kuluttajat välittävät rehellisyydestä, ekologisuudesta ja niin edelleen. Mutta sekään ei ole vielä tässä pointtina, vaan se että jos mittaa tätä yrittäjän onnistumista vain yhden muuttuja avulla, ei saa mitään suurempaa totuutta, kuin jos sitä mittaa useampien tekijöiden avulla.

Minusta tämä esimerkki kuvastaa hyvin pitkälti sitä, tuntuu niinkuin pitäis ottaa askelia taaksepäin ja taantua sellaiseksi yksinkertaisemmaksi ihmiseksi, joka ei välittäisi mistään muusta kuin tavoitteeseen pääsemisestä kussakin tilanteessa. Ja koska olen tällainen jääräpäinen ja itseensä luottava ihminen, niin se ei todellakaan riitä muuttamaan johtopäätöksiäni, jos ihmiset sanovat jotain, kykenemättä perustelemaan mielipiteitään hyväksyttävien arvojen näkökulmasta. Eli toisinsanoen, jos heidän neuvonsa on vain "sun pitää toimia näin, jotta löydät naisystävän" he eivät huomioi niitä rajoittavia tekijöitä, joista itse satun välittämään. En halua muuttua joksikin ihan toisenlaiseksi ihmiseksi sopeutuakseni.

No ei tässä nyt ollut mitään järkeä, mutta toivoisin edelleen, että joku ottais joskus yhteyttä, sähköposti osoite on hi4649@live.fi

Kommentit (3)

Vierailija

Näyttäispä tuo juhannus olevan. Ei ole energiaa kirjoitella mitään mielenkiintoista, turhaa se on ennenkin ollut, mutta ajattelin nyt sanoa että olisi kuitenkin mukava jos joku joskus vastaisi.

Vierailija

On niin kurjaa olla aina yksinäinen, turhaan kirjoittelen kirjoittelen mitä tahansa. Jotenkin niin masentavaa kun maailma on tällainen. Miksei ykskään nainen koskaan vastaa? Tai kyllähän mä tiedän miksei, kai se juuri tästä niin toivotonta tekeekin, kun tietää ettei tämä voi päättyä mitenkään toisin, kun ei ole yhtään sellaista naista, jolle mun seura vois kelvata, koska olen tällainen, ja kun maailma on tällainen. Varmaan olis sullakin ikävää olla yksinäinen, vaan eipä tarvitse olla. En jaksa oikein kirjoittaa mitään, mutta on niin kurja olo. Ei väsytä ja kello on paljon. Tekis mieli jutella mutta ei ole ketään kenen kans jutella. Hitto kun tätä on jatkunut jo niin monta vuotta. On niin masentavaa ajatella että nainen löytäisi tilanteessani seuraa 15minuutin uurastuksella, mutta itse joutuu vuosia viettämään ilman että yksikään ihminen kiinnostuu, niin on se jotenkin niin karua

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat