Yksinäinen etsii seuraa

Vierailija

Katselin noita kommentteja aikaisemmin mutta en keksinyt mitään vastattavaa, enkä keksi nytkään, mutta jotain yritän kuitenkin kirjoitella. Jotenkin kummallista tämä elämä, että se pitääkin mennä tavalla itsekseen. Sitä voisi kuvitella, että olisi toisin, mutta kai sitä on väärässä. Ehkä mun ei pitäis ajatella että ihmissuhteet on vapaaehtoisia, että toisen osapuolen kiinnostus on vapaaehtoista, eikä jotain sellaista, mitä mun pitää yrittää manipuloida ja tuottaa esittämällä jotain roolia tai menemällä joittenkin muitten ihmisten laatimien kaavojen mukaan. En tiedä. Ei se nyt niin hurjan mukavaa ole, että kukaan ei sitten ole vapaaehtoinen sillä tavalla. En oikein tiedä mitä sitä kirjoittelisi. Kesähän tuo on jo, on niin kummallista ajatella. Kesällä muutama vuosi sitten, olin myös seuranhaeskeluteemoissa, ajattelin että kun olen 23v niin ehkä sopiva ikä tommoselle kumppanille olisi +-5 vuotta, eli 18 - 28. Mutta nyt on tässä nelisen vuotta vierähtänyt, täytän tänä vuonna 27, ei siihen kauaa enää ole. Vaikka ajattelin silloin jo, että näin siinä varmaan käy, niin kuitenkin se aika tuntuu menneen niin nopeasti. Sitä on jo 27, tai no en ihan vielä. Muistan kun olin nuorempi niin 27 vuotias tuntui niin kamalan vanhalta. Melkein 30. Mutta se aika menee. En oikein tiedä edes. Minkähänlaista on edes jutella 27 vuotiaan naisen kanssa? Edellsien kerran kun mulla oli jotain seurustelun tynkää, niin olin noin 15. Tyttöystävällä oli ikää 17 vuotta, ei se kovin vakavaa ollut. Kaunis nuori nainen, mutta luonteenpuolesta oltiin kyllä todella huono yhdistelmä, mutta ei se ehtinyt mitenkään käydä ilmi, kun se tosiaan ei ollut kovin vakavaa. Ennen häntä seurustelin 19 vuotiaan kanssa, taisin olla silloinkin 15. Fiksu nainen, mutta jälkeenpäin ajatellen, niin jotenkin tyttömäinen tai pikemminkin sellainen hieman naiivi. No en viitsi muista ihmisistä niin kirjoitella, kun heidän asiat nyt eivät ole muiden asioita. Joka tapauksessa, kummallista ajatella sitä ajan kulua, kun viimeisimmät muistoni tuollaisesta vuorovaikutuksesta, ovat sellaisilta ajoilta kun olin itse vielä ihan pikkukersa, ja nyt jotenkin ei tiedä miten vanhempi nainen ajattelee. Tuntuu jotenkin kummalta koko asia. Toisaalta mua vähän nakertaa tästä asiasta kertominen, koska nyt ihmiset ehkä saavat erilaisen mielikuvan, ja sen erilaisen mielikuvan vuoksi, ehkä joku saattaisi ottaa yhteyttä. En haluaisi että sellaisesta syystä kukaan päättää ottaa yhteyttä tai olla ottamatta yhteyttä. Minusta on muutenkin niin ikävää juuri kun kartetaan heitä, joilla ei ole seuraa, niin julmaa. Järkeä siinä on ehkä jossain eläinlaumassa, mutta eikö meillä ole järkeä ihan omastakin takaa, ihmisiä kun olllaan? Eikö voisi huomata, että jos tuollaisella seikalla ei ole mitään merkitystä, niin eikö voisi yrittää valita inhimillisesti, sen eläimellisen julmuuden sijaan? Kai mulla on rima liian korkealla. Riman korkeus tosin on suhteessa tähän aiemmin mainittuun sukupuolten väliseen epätasa-arvoisuuteen, se mikä vastakkaiselle sukupuolelle tilanteessani ei olisi oikeastaan mitään, on omassa tilanteessani liian korkealla. Mutta kuitenkin, ehkä mä asetan liian paljon vaatimuksia eettisyydelle. Ajattelen ettei nainen saisi olla julma ja ilkeä, ja etsin seuraa tavalla, jolla ei löydä seuraa julmista ja ilkeistä naisista. Kai mä myös asetan arvoa sille, että osaa ajatella itsenäisesti ja kohdata ihmisiä sellaisina kuin he ovat, eikä vain mennä näiden pinnallisten mielikuvien mukaan, jotka tässä ympäristössä on valmiina. Ehkä mun pitäisi tosiaan huomioida, että suurin osa naisista ei ole tällaisia, eivät ajattele niin hurjan itsenäisesti, ja ovat aika julmia, ja ehkä mun pitäis ajatella, että kyllä nekin ovat ihan hyviä puolisoehdokkaita. Kai sekin on vähän turha toivo, ajatella että nainen olisi oikeudenmukainen siinä mielessä, että jos havaitsee tällaisen systemaattisen kärsimyksen aiheutumisen ympäristössä, joka on kollektiivisesti johdannainen yksittäisten ihmisten päätöksistä, niin olisi sen verran solidaarisuutta, ettei omalla toiminnallaan tietentahtoen aiheuttaisi lisää. Ehkä mun vaatimukseni tosiaan ovat liian korkealla, kun lähden inhimillisyydestä. En myöskään hankalaluontoisena ihmisenä haluaisi tuottaa mielipahaa mahdolliselle kumppanilleni, siksi minusta on olennaista tuoda esiin että minulla on hankalia luonteenpiirteitä. Vaikka minusta sellaiset naiivit, ujot, tavalliset ja harmaat naiset ovat mielenkiintoisia sinällään, jotenkin ajattelen että tällaisena särkyneenä ihmisenä sitten aiheuttaisin heille surua, ja haluaisin välttää sellaisen tulevaisuuden, jossa kumppani olisi onneton. Ehkä sekin on hölmöä. En tiedä. Yksinäisyys ainakin jatkuu. Onkohan se paremmin yksin kuin sellaisen naisen kanssa, joka halveksuu ja pitää säälittävänä?  Tavallaan se on jo kaikki niin myöhäistä. Onhan se mukava haaveilla jostain sellaisesta, kun ensimmäisen kerran joskus itse sitä seksiä harrastaa - mitä tuskin tulee käymään - niin se olisi jonkinlainen tutkimusmatka seksuaalisuuden maailmaan, eikä sellainen kokemus, jossa toinen osapuoli on jo kokenut kaiken mahdollisen, ja lähinnä arvostelee, aina löytyy joku johon verrata. Eihän se niin mukava ajatus ole sekään, mutta tässä iässä on kai turha kuvitella, että voisi löytää kumppaniin jonka elämäntilanne olisi suurinpiirtein samanlainen, mutta kuten tässä on pohjustettu, niin eihän sellaisia naisia olekkaan. Emmä edes tiedä mitä ajatella. En haluaisi naisystävää, jolla on lapsia, sen mä ainakin tiedän. Koska yksinhuoltajien olemus on kollektiivisesti edustettuna lapsettomien naisten joukossa, ja he kaikki vaikuttavat halveksuvan. En haluaisi ajatella että tuokin yksinhuoltaja oikeasti lähinnä halveksuisi, ja löytäisi turvaa lähinnä jostain säälittävyydestä. En sitä paitsi tiedä haluanko lapsia, ehkä haluan, ehkä en. Mutta eivät ne ainakaan ole sellainen asia jota ensimmäiseksi haluaisi miettiä. Mutta tässä raadollisessa maailmassa, vaikuttaisi siltä, että pitäisi etsiä yksinhuoltajista seuraa, jos meinaisi seuraa löytää, he kun ovat edes vähän enemmän samankaltaisessa tilantessa, ja osaavat edes hieman arvostaa toisen ihmisen seuraa, rehellisyyttä ja niin edelleen. Onkohan se liikaa vaadittu, että odottaisi sellaista lapsettomalta? Ainakin niiden naisten mielestä, jotka ovat mielipiteitänsä ilmaisseet valinnoillaan ja sanoillan, on, enemmistön siis. Katkeraa. En jaksa kirjoitella enempää.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat