Outo parisuhde

Vierailija

Olen ajautunut tilanteeseen, jossa olen hieman ymmälläni ja suunta on ihan hukassa. Olen taivaltanut mieheni kanssa yhteistä polkua nyt 16 vuotta. Alusta asti mieheni haluttomuus on rasittanut suhdettamme, mutta e-pillerit onneksi veivät minultakin suurimman halun pois. Nyt kun en enää ole pillereillä ollut kolmeen vuoteen, tuntuu että tulen hulluksi puutteesta. Asiasta olemme keskustelleet sen verran, että mies vakuuttaa, ettei syy ole minussa, vaan hänessä. Suutelua ei enää ole, koska se ahdistaa häntä. Seksi on sitä, että itse hieron itseni lämpimäksi ja hän sitten tulee tökkimään ilman että muuten juuri koskettelee minua. Jos yritän sanoa, mikä minusta tuntuisi hyvältä, hän ahdistuu ja saattaa lopettaa kesken. Hän on jonkin verran eritekammoinen, eikä esimerkiksi halua koskea vaginaani, muuten kuin peniksellään. Hän vakuuttelee rakastavansa minua ja sanoo, ettei koskaan pystyisi kuvittelemaan seksisuhdetta keneenkään muuhun naiseen. Ei varmaankaan, jos suhtautuminen minuunkin on tätä.

Tämänhetkinen tilanne on se, että minulla on rakastaja, jonka kanssa hoidan seksipuolen ja jollain tasolla mieheni tietää tämän. Hän ei ilmeisesti uskalla sanoa asiaan mitään, koska pelkää että lähden pois parisuhteestamme. Minä en ole koskaan rakastanut ketään muuta, enkä pysty kuvittelemaan elämääni ilman häntä. Seksisuhde on pelkkää seksiä, ei sitä kumppanuutta jota saan mieheltäni päivittäin. 

Jostain syystä ehkä kuitenkin tunnen sääliä miestäni kohtaan, enkä ikinä olisi toivonut että tähän päädytään. Olen siis aika suossa. Mitä ajatuksia tämä herättää teissä ulkopuolisissa, itse en pysty nyt järkevästi ajattelemaan enää tilannetta?

Kommentit (6)

Vierailija

joku voisi pitää sinua pettäjänä, mutta vaikka minulla ei ole tälläisestä tilanteesta minkäänlaista kokemusta, mutta itse hyväksyn tämän. Jos mies ei pysty tyydyttämään tarpeitasi, sinulla on täysi oikeus tyydyttää itsesi jollain muulla tapaa. jos toinen mies on se, millä sinä pysyt tyytyväisenä ja jolla parisuhteenne pysyy onnellisena, en näe tilanteessa ongelmaa. jos tämä on ongelma miehellesi, siinä tapauksessa miehen pitää muuttuu itseään tai sinulla on hyvä syy jättää hänet. seksi on kuitenkin vain seksiä ja suhteessa on paljon muutakin, vaikka seksi onkin iso asia. tämä minun mielipiteeni, joku muu saa olla vapaasti eri mieltä. Jos teidän suhteenne on muuten onnellinen, järjestely käy molemmille, niin hyvä! =)

Vierailija

Enpä sanoisi täydestä oikeudesta. Koskaan ei ole täyttä oikeutta tehdä mitään toisen selän takana. Tuosta pystyisi ehkä neuvottelemaankin miehen kanssa. Hän varmasti itse tietää, että kaipaisit enemmän kuin mitä hän pystyy tarjoamaan. Suhdetta voi aina korjata ja jos miehesi on valmis siihen, että sinulla on rakastaja, niin miksi se pitää salata? Kommunikoinnin puute on yleisin syy parisuhteen päättymiseen. Kannattaa kokeilla, sinulla ei ole mitään menetettävää ja mieskin olisi varmasti lopulta helpottuneenpi kun asioista puhuttaisiin avoimesti.

Vierailija

Ymmärrän hyvin aloittajan tilanteen. Jos miehesi ei halua seksiä, koska se hänelle ei ole miellyttävää, niin ei se voi sinulta olla pois. Se, miksi olet ajautunut suhteeseen jossa seksihalut ovat noin erit, on eri juttu. Muuten tunnut saavan mieheltäsi kaiken ja hän tekee niissä asioissa sinut onnelliseksi. Seksi kuitenkin voi olla vain seksiä, ei muuta.

Silti suosittelisin miettimään sitä, että keskustelisit tilanteesta miehesi kanssa. Jos hän tietää, ja asia on hänelle OK, et joudu tuntemaan syyllisyyttä tms. Ja hän tietää, että rakastaa sinua ja saa sinulta kumppanuutta. Ja esim. sopia säännöt rakastajan pitoon: tunteet ei saa tulla mukaan, jos tulee niin vaihdat rakastajaa, kuinka usein voitte tavata tms.

Vierailija

Kuulostaa siltä, että miehesi on a-seksuaali. Suhteenne ei kuulosta hyvältä, ja petät häntä. Onko se mielestäsi oikein häntä kohtaan? Tiedät varmaan itsekin, että suhteenne ei voi kestää, jos tilanne on tuo. Kehotan sinua eroamaan ja etsimään parisuhteen, jossa molemmat viihdytte ja tunnette saavanne tarpeeksi tyydytystä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aseksuaalisuus

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat