Suhdesotku ex:än kanssa

Vierailija

Ensinnäkin, ymmärrän että joidenkin kommentti tilanteeseeni on, että olen epäreilu nykyistä miestäni kohtaan. Olen kyllä miettinyt asioita oman aikani, enkä tunnu löytävän ratkaisua ja siksi olen nyt täällä. :)

Erosin entisestä poikaystävästäni syksyllä 2011, koska meillä ei ollut aikaa toisillemme. Aloitin myöhemmin uuden suhteen nykyiseen mieheeni, jonka kanssa olen yhä yhdessä. Kului yli vuosi, ennen kuin näin eksäni uudelleen.

Joka kerta kun näen hänet, tuntuu kuin polvet pettäisivät ja millään muulla ei ole väliä. Saan häneltä viestejä, etenkin kun hän on humalassa. Hän on kiireinen, mutta olemme jo kerran nähneet. Yleensä tapaamista ehdotan minä, hän on oikeasti kiireinen ja on kotona yleensä vasta klo 23 jälkeen illalla. Mitään ei ole  välillämme tapahtunut, enkä anna tapahtuakaan, mutten voi kiistää ettenkö kaipaisi häntä.

Meillä oli hyvät hetkemme, mutten ymmärrä miksi ex vaikuttaa minuun yhä näin voimakkaasti. Joka kerta kun olemme törmänneet tai sovitusti nähneet, hän on halannut minua.

Kysymys kuuluu, onko ok jos tapaan ex-miestä? En halua tai aio pettää nykyistä miestäni, mutta kaipuu exää kohtaa on välillä suurta ja on kiinnostavaa vaihtaa ihan vaan kuulumisia silloin tällöin. En usko exäni olevan kiinnostunut minusta, enempää kuin kaverina. Olen kuitenkin ristiriitaisin mielin, hän tekstaa minulle oma-aloitteisesti vain humalassa, mutta kuitenkin halailee ja kehuu minua kun tapaamme selvinpäin.

Kommentit (3)

tapaa vaan, kannattaa sanoo poikakaverilles, ettei siitä synny turhaa showta jos jäät kiinni tms.

Vierailija

Hei ja kiitos vastauksesta:) tässä on nyt vaan sellanen mutta, että nykyisen suhteeni alussa oli exäni vielä tiiviisti kuvioissa, mikä aiheutti joitakin väärinkäsityksiä minun ja nykyisen mieheni välille. Tämän takia en usko mieheni kannustavan minua tapaamaan eksääni..

- aloittaja

Vierailija

Silti fiksuin on kertoa nykyiselle miehellesi, jos haluat nähdä joskus eksääsi, vaikka ennen on aiheutunut väärinkäsityksiä. Sehän se huonolta näyttäisi, jos jatkan eksäsi tapailua salaa ja jäät siitä kiinni. Itsestäni valehtelu ainakan tuntuu tuollaisessa tilanteessa todella pahalta, ja kyllähän sitä miettisi, että miksi siitä ei ole voinut kertoa, mitä muutakin salailee?

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat