Etäsuhteessa

Vierailija

Moikka! Itse olen ollut nyt noin vuoden etäsuhteessa ja näillä näkymin jatkuu vielä pari vuotta tätä (opiskelu) :/ Meillä tämä on toiminut ihan hyvin, vaikka välillä on ollut tosi vaikeaakin.. Haluaisin vain kuulla muiden kokemuksia etäsuhteista; Miten olette saaneet toiminaan, mitä mieltä olette, mitä hyvää/huonoa jne. Kertokaa kokemuksia, avautukaa, vinkatkaa. Olisi kiva saada vertaistukea !

Kommentit (12)

Vierailija

sanotaanko näin, että aluksi ei ollut mitään ongelmaa. ensimmäinen vuosi meni onnellisesti. nyt kuitenkin, kaksi vuotta seurusteltuamme alkaa käydä vaikeaksi. tai toisin sanoen olen itse käynyt hankalaksi. suhteen alussa meseteltiin vähintään tunti joka päivä, soiteltiin ja viestiteltiin paljon. mutta mitä kauemmin toisiamme tunnettiin, sitä harvemmaksi yhteydenpito kävi, koska suhde alkoi vakiintua ja toiseen alkaa luottaa syvästi. minulle kuitenkin tämä yhteydenpidon väheneminen on ollut vaikeaa. ikävöin poikaystävääni koko ajan, ja olen väsynyt jatkuvaan häneen kaipaamiseensa. rakastan häntä todella paljon, mutta välillä en jaksaisi. menin muutama viikko sitten yksin baariin, kun en jaksanut olla yksinkään. siellä tapasin pojan, jonka kanssa tanssimme koko yön ja lopulta suudeltiinkin. onneksi ei kuitenkaan päädytty sänkyyn. olen kertonut tästä poikaystävälleni, ja tällä hetkellä meillä on pieni kriisi menossa..

en halua pelotella, vaan kertoa asiat niin kuin ne ovat. jos välimatkanne ei ole kovin pitkä ja näette toisianne joka viikonloppu, niin luultavasti kaikki menee hyvin. jos taas välimatkaa on se 600 km niin kuin meillä, ettekä näe kuin kerran tai kahdesti kuussa, alkaa se pikkuhiljaa käydä aika mahdottomaksi. surullista kyllä, mutta niin se vain on.

Vierailija

Kiva kuulla kokemuksia, toivottavasti saatte kaiken kuitenkin kuntoon. Ajatuksena olikin luoda keskustelu, jossa kaikki saisivat purkaa tunteitaan positiivisia/negatiivisia. Saisi vinkkejä mitä kannattaa tehdä ja ei kannata tehdä ym. Olen itsekkin huomannut itsessäni joitakin piirteitä tämän vuoden aikana, mistä en ole niin innoissani; mustasukkaisuutta ja vainoharhaisuutta, riippuvuutta toisesta...

Vierailija

vaimoa on turha huorasta tehdä, käy vanha sananlasku. jos kantti ei kestä kaukosuhteessa niin laita se poikki, mielummin näin kuin satuttaisit jotain henkisesti kertomalla panneesi jotain vierasta salaa baarissa.

Vierailija

Minä olen ollut jo kahdesti kaukosuhteessa, ja nyt vieläpä tapailen miestä jonka kanssa myöskin tulee olemaan kaukosuhde, mikäli tämä juttu johtaa seurusteluun. Jo ensimmäisen kaukosuhteen jälkeen vannoin itselleni, että ei enää ikinä, sillä tunsin aivan musertavaa kaipuuta. Tämä kaipuu oli kuitenkin hyvin pitkälti epävarmuuden värittämää, joten luulen, että siksi suhde oli niin raskas - ei vain välimatkan vuoksi.Toisessa kaukosuhteessa oli samaa ongelmaa - epävarmuutta, ei tunnetta että olisi todella voinut luottaa toiseen ja jakaa asiat varauksetta.

Pakko kuitenkin sanoa, että kahden ei niin onnistuneen kaukosuhteen jälkeenkin odotan nyt todella suurella innolla ja mielenkiinnolla mihin tämä tämän hetkinen tilanne tulee johtamaan. Tottakai ajatus välimatkasta tuntuu harmilliselta, mutta minulla on se tunne, että tämä kyseinen mies on täysin välimatkan arvoinen. Vielä täytyy kuukauden verran jaksaa odottaa, että todella pääsen näkemään hänet kasvotusten... ja silloin varmasti tulee lopullinen varmuus siitä mitä minun ja hänen välillä on, vaikka nyt jo näyttää siltä, että kovaa vauhtia mennään ja kemiat kohtaa aivan uskomattomalla tavalla! Eli eihän tässä voi kuin riemuita, välimatkasta ja odotuksesta huolimatta:)

Vierailija

Muutama päivä sitten tuli täyteen 9kk seurustelua tän kyseisen pojan kanssa :) Välimatkaa tosiaan on se n. 500km :/ mutta se ei oo estänyt meitä näkemästä melkein joka viikonloppu :) 2 viikkoa taitaa olla pisin aika, joka ollaa oltu näkemättä toisiimme. Ja yleensä yritetään myös välttää noin pitkiä aikoja. Rahaahan tässä palaa vähä liikaaki junamatkojen takia, mut koen et tää on sen arvosta :)

Tutustuttiin siis netissä, ja tunnettii monta kuukautta sielä, ennen ku ees nähtiin livenä. Mesetys ja tekstailu joka päivä, enne ku nähtiin irl ja sen jälkee ku alettii seurustelee, on ollu aika suuri osa tätä juttuu :D Sen sijaan puhelimessa ei puhuta melkeempä koskaan. Eikä se mua itseeni ainakaan häiritse. Tykkään enemmän tekstailusta. Mesessä joskus pidettii webbejä+mikkejä päällä (nyt se on vähä jäänyt), mut se on kans iha kiva tapa pitää yhteyttä :) Näkee toisen ja sen reaktiot ja mitä se sielä huoneessa puuhastelee, kuulee sen äänen, ni melkee tuntuu niinku ois sen kanssa samassa tilassa :P Mun mielest se on täs kaukosuhteessa just tärkeetä pitää yhteyttä netin/kännykän välityksellä, ehkä enemmän ku normi suhteessa...

Tällä hetkellä tilanne on semmone, et itte en oo koulussa, enkä töissä, joten oon voinut olla kuukausiakin putkeen poikaystäväni luona :) Kesän oon aatellut asua myös sielä, jos ja kun saan kesätöit. Syksystä voi tulla taas vähä ankeempi, jos mulla alkaa opiskelut :( Tosin tää mahd. koulu, jossa opiskelut ehkä alkaa, on "vain" 200km päässä poikaystävän paikkakunnasta. :D Toi tuntuu todella vähältä sen 500km jälkeen :P

Tähä asti on menny siis hyvin :) Pientä mustasukkasuutta on ollu ilmassa välillä, enemmän miehen puolelta, mut ne on saatu selvitettyy :) Vähän alkoi pelottaa, jos meillekkin käy kuten tuossa yläpuolel joku kirjotti, että "mitä kauemmin toisiamme tunnettiin, sitä harvemmaksi yhteydenpito kävi, koska suhde alkoi vakiintua ja toiseen alkaa luottaa syvästi." :/ Pitää yrittää välttää tätä ja pitää se yhteydenpito runsaana, vaikka se suhde vakiintuukin. Sillä, kuten sanoin; se on tärkee osa tässä kaukosuhteessa mun mielestä :)

Vierailija

Itse olen tapaillut erästä miestä noin 500km päässä tammikuusta lähtien. En ole ollut kunnon parisuhteessa muutamaan vuoteen, mutta tämä mies vei todellakin jalat altani! Kahden ensimmäisen kuukauden puhelinlaskut paukkuivat useissa sadoissa euroissa, sillä viestittelimme miltei kokoajan. Nykyäänkin yhteydenpito hoituu soittelemalla ja viestittelemällä.

Tapaamme melkein joka viikko, riippuen molempien työkuvioista. Melkolailla mies saa järjestettyä vapaata silloin kun minullakin on. Rahaa matkustamiseen menee, mutta sitä nyt ei tässä kannata ajatella! Toivon että kesän jälkeen pääsen muuttamaan samaan kaupunkiin kuin hän.

Välillä on tietysti pieniä epävarmuuksia siitä, puhuuko toinen totta ja onko hän varmasti siellä missä sanoo olevansa. Mutta luottamushan se on kaiken A ja O.

Muutenkin minusta tuntuu että tämä  on molempien elämäntilanteeseen sopiva tapa näin aluksi, että on paljon omaa vapautta. Ja täsähän se hyvin mitataan kuinka paljon on valmis tekemään parisuhteensa eteen!

Vierailija

Me oltiin mun poikaystävän kanssa kaukosuhteessa pari kolme vuotta silleen että olin välissä siellä vaihdossa ja hän kesän täällä eli ei ihan koko tuota aikaa oltu erossa. Pisimmillään oltiin erossa 9 viikkoa ja sitten nähtiin viikko ja sitten taas erossa 8 viikkoa jne. Oli tosi rankkaa ja vaikeaa mutta täysi luottamus oli koko ajan ja sovittiin omat pelisäännöt heti alussa. Juteltiin melkein joka ilta skypessa ja läheteltiin viestejä. Nyt tuli 5 vuotta täyteen ja 2 vuotta ollaan asuttu yhdessä suomessa :) eli on todellakin mahdollista vaikka se yleinen oletus on aina ettei tule onnistumaan. Ja meillä välimatkaa oli suomi-espanja eli oli vaikeaa taloudellisestikin opiskelijalle mutta selvittiin ja yhdessä ollaan! :)

Vierailija

Niin ja vielä voisin tuohon sanoa että jos näkee vain kerran pari kuussa niin alkaa käydä mahdottomaksi, se on ihan parista kiinni eikä siihen ole mitään tuollaista sääntöä välimatkan tai näkemisen osalta. Tuo on juuri samaa ajattelua kun mitä itse kuulin sillon ja se syö sitä uskoa suhteeseen kun on kerran mahdotonta. Tottakai osa suhteista kariutuu mutta ainakin meillä tuosta selviämisen jälkeen ollaan entistä vahvempia, ja jos ei kaukosuhteesta selviä ehkä suhde ei olisi kestänyt muutenkaan. Eli kovasti vaan tsemppiä tiedä että se on mahdollista! :) 

Vierailija

Mä jouduin elämään kaukosuhteessa vain puoli vuotta, mutta en ikinä ryhtyisi uudelleen. Luotin liiankin sinisilmäisesti toiseen ja jätin työpaikan, kaverit ja perheen hänen takiaan, vaikka toimeentulosta ei ollut mitään varmuutta. 

Mies oli totaalinen pleijeri koko sen ajan, kun olimme kaukosuhteessa. Hän pyöritti neljää naista, vaikka oli luvannut oma-aloitteisesti minulle, että olin ainoa. Tämä oli ennen seurustelusta sopimista, mutta aika heikko puolustus, kun mies itse sanoi, ettei voisi kuvitella muiden kanssa olemista ja lisäksi esittäytyi vanhemmilleni poikaystävänä, sekä esitteli minut omilleen tyttöystävänä, samoin kavereille. Pari näistä miehen naisista oli hänen entisiä fuckbuddyjaan ja heille hän valehteli vielä kolme kk minun tapaamisestani, ettei hänellä ole ketään ja heitteli juttua tyyliin "jos me oltais yhessä". Vasta siinä vaiheessa oli valmis seurustelemaan kanssani, kun nämä muut naiset "kyllästyivät" välimatkaan, jota heilläkin oli ja vähensivät yhteydenpitoa. Mutta silti mies ei pystynyt lopettamaan, heti jos joku näistä meidän suhteemme aikana kysyi kuulumisia, juttu luiskahti samoille urille missä se oli ollut miehen sinkkuaikoina. Mies myös teki selväksi, että olisi valmis tapaamaan entisiä fuckbuddyjaan ja harrastamaan seksiä, jos vaan sopisivat, että minä en kuule asiasta.

Sellainen kokemus täällä. Luonnollisesti nämä selvisi mulle vasta jälkikäteen, kun jo asuin miehen kanssa. Enkä todellakaan alkaisi uudelleen suhteeseen, jossa välimatka olisi niin pitkä, että tuollainen olisi mahdollista. En vaan pystyisi luottamaan. Mutta toisaalta tiedän monia vuosiakin kestäneitä kaukosuhteita :)

Vierailija

Me ollaan poikaystävän kanssa seurusteltu kohta kolme vuotta, eri paikkakunnilla ollaan asuttu vuosi. Ollaan nähty kyllä lähes joka viikonloppu, pari kahden viikon taukoa ollut. Lomat ollaan oltu yhdessä ja kesälomakin tullaan olemaan samalla paikkakunnalla. Yritän päästä suorittamaan harjoittelua hänen paikkakunnalleen. Meillä on mennyt ihan suht hyvin. Onhan tämä suoraan sanottuna todella paskaa ja rankkaa. Olen välillä todella mustasukkainen poikaystävälleni, enkä ole siitä hänelle oikein voinut puhua. Kyse ei ole siitä, etten luottaisi häneen vaan lähinnä olen mustasukkainen ajasta. Hän viettää viikossa mm. enemmän aikaa luokkakavereittensa kanssa kun minun, luonnollisesti koska olemme etäsuhteessa jne.. Kaikkein raastavinta on, ettei loppua näy.. Molemmilla opiskeluita vielä ainakin 2,5 vuotta ja edessä mm. poikaystävään harjoittelu (6kk) minkä hän tekee ulkomailla. En tiedä yhtään miten jaksa, kun vaan ajattelenkin asiaa meinaan tulla hulluksi.. haluan vain olla poikaystäväni kanssa, muusta en tiedä. 

Vierailija

Ainakun ollaan yhdessä oon niin varm meistä, meillä on kivaa, ihanaa, hyvää seksiä, kaikki sujuu ja olen onnellinen. Ei juuri koskaan riidellä ym. Mutta aina kun ollaan erossa vellon vain ikävässä, pyörittelen ties mitä ajatuksia mielessäni, mietin vain kuinka kauan tätä eroa jatkuu, olen mustasukkainen, kaikki on vaan niin perseestä kun ei olla yhdessä. Tiedän, etten halua erota poikaystävästäni ja onhan meillä koko loppuelämä edessä, mutta kyllä mä välillä mietin, että onko tässä mitään hiton järkeä.. 

Vierailija

Mulla on aivan samat fiilikset kun edellisellä, ihan ku ite oisin kirjottanu. Silloin kun ollaan yhessä niin kaikki on niin hyvin ja onnellisesti, mutta sitten kun ollaan erillään niin ikävä on tosi suuri. Ollaan oltu yhdessä 1v. 4kk ja meillä non välimatkaa n. 270 km ja olemme 19v.. Aluks matka ei tuntunut niin pitkältä tai vaikka tuntuikin, mutta silloin ikävä oli aivan erilaista mitä nyt. Silloin kun oli sitä ns. alkuhuumaa, niin päivät erossa toisesta menivät paljon nopeammin, kun taas nyt viikkokin tuntuu todella pitkältä ajalta. Jotenkin sitä vaan rakastaa sitä toista kokoajan enemmän ja enemmän ja tahtois vaan olla sen oman kullan kanssa. Siis tottakai molemmilla omatkin elämät, mutta tiiätte varmaa mitä tarkotan. Viimeksi kun poikaystäväni oli täällä pe-ma niin tuntui että aika meni tosi nopeesti (niin kuin aina) ja tuntui ihan siltä että vasta kun kerkee iloita siitä että se toinen on siinä niin samassa pitääkin jo lähteä. Silloin tuli taas mieleen että onko tässä mitään järkeä. Kyseisenä hetkenä olin poikaystäväni kanssa makoilemassa sängyllä hänen viekussaan, jolloin lopulta sitten murruin täysin. Itkin vain ja sanoin etten jaksa tätä enää. Poikaystäväni tietenkin sitten rauhoitteli minua ja sanoi että ei oo mitään hätää, halasi oikein lujasti ja silitti hiuksista. Lopulta kun sain vähän edes rauhoituttua niin hän sanoi että "Aattele nyt, valmistut nyt keväällä ammattiin, voit muuttaa meillepäin, hankkia töitä ja jonkun kivan pikku kämpän missä voit sitten asua", tämä ajatus helpottaa minua huonoina hetkinä. Tieto siitä ettei tämä välimatka ole ikuista. Niin ja siis sen takia muuttaisin poikaystäväni lähelle, sillä hän menee vasta ens tammikuussa inttiin ja valmistuu lukiosta ennen joulua, joten se olisi ainut vaihtoehto mikä onnistuisi tässä puolen vuoden sisään. Muutenkin olen aina halunnut muuttaa jonnekkinpäin Etelä-Suomea. Toivon niin että toiveeni toteutuu! Tsemppiä myös muille kaukosuhteessa oleville! :) Jos suoraan sanotaan niin en kyllä suosittele tämmöistä kenellekkään, sillä on tämä niin rankkaa. Mutta toisaalta sitten kun oikeesti molemmat rakastaa toisiaan ja luottamus on molemminpuolista, niin silloin siltä suhteelta saa todella paljon myös hyvääkin.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat