Yksinäinen etsii seuraa

Vierailija

Tässä on vähän paremmin kirjoitettu versio henkilökohtaisesta ilmoituksesta, jonka tarkoituksena on löytää seuraa. Voiko tuon edellisen jotenkin poistaa? Ettei tuo edellinen turhaan ole häiritsemässä täällä, jos näitä on kaksi täällä samaa aikaa?  No joka tapauksessa.....

Haluaisin löytää mukavaa naisseuraa Keski-Pohjanmaan suunnalta, koska minulla ei ole varaa matkustella kauas, muutoin sijainnilla ei ole juuri merkitystä. Kaipaan läheisyyttä ja naisen seuraa, yhteistä ajanviettoa.

Miksi juuri minun seuraani?

Syitä ei ole monia, eikä ominaisuuteni hyviä, mutta en ole etsimässä seuraa sillä tavoin epätoivoisesti, että minulle kelpaisi kuka tahansa - ilmoituksenikin ovat sellaisia, ettei niihin ihan kuka tahansa vastaa, koska pidän kiinni sellaisista asioista, joilla on minulle merkitystä. Haluan suhteeseen kanssa sellaisen naisen, josta oikeasti välitän. Seuraavaksi muutamia hyviä puolia:

En koskaan pettäisi puolisoani (samaa toivon myös häneltä), olen fiksu ja syvällinen, osaan keskustella, ymmärrän sekä ihmisiä että asioita, minulla on mielipiteitä. Olen melko siisti, en tosin naisiin verrattuna, mutta siistimpi kuin useimmat miehet, sekä aika reilu. En hölmöile humalassa, koska en juo lainkaan alkoholia. Ajanvietteisiini kuuluu ruoanlaitto ja leipominen. Olen aika myötätuntoinen ja empaattinenkin, ja luulisin että ymmärtäisin sinua melko hyvin.

Olen 26v mies Kokkolasta, kuntouttavassa työtoiminnassa käyn. Tupakoin. Vapaa-ajalla olen lähinnä tietokoneella sosiaalisten medioiden parissa, soittelen myös kitaraa, joskaan en hyvä siinä taikka edes kovin musikaalinen. Minulla ei ole ystäviä, ja seuraa olen etsinyt turhaa internetin välityksellä jo useamman vuoden. Tämä ei ole ottanut tuulta purjeisiin, koska naisten on helpompi löytää seuraa, ja heillä on enemmän valinnanvaraa, joten kaltaiseni ihminen ei naiselle seuraksi kelpaa, jos jollekulle kelpaisi, olisi hän varmasti jo löytänyt kumppanin. Tämä tasa-arvo kysymys aiheuttaa sellaisen moraalisen umpikujan, vaikka naiset ovat itse vastuussa omista valinnoistaan, ei ole heidän vikansa, että miehet ovat seksuaalisesti aktiivisempia. Mutta löytääkseen seuraa ei voi suhtautua naisiin tasa-arvoisesti, koska naisten vaatimustaso on paljon tasa-arvoisen ajattelun yläpuolella. Pitäisi siis pyrkiä käyttäytymään enemmän kuten ne muut ihmiset, jotka tämän epätasa-arvoisuuden aiheuttavat. Minusta se on eräänlainen moraalinen umpikuja. Onhan mulla itselläni tietysti vikoja, mutta samat viat vastakkaisen sukupuolen piirissä eivät aiheuta lähimainkaan sellaista ongelmaa, etteikö seuraa löytyisi. Traagisinta koko kuviossa on naisten kollektiivinen taipumus vältellä sellaisia miehiä, jotka ovat yksinäisiä/kokemattomia. Kaikki eivät ajattele niin, mutta harmillisen moni uskoo että yksinäisissä ihmisissä on vikaa. Tällainen asennoituminen osaltaan aiheuttaa yksinäisyyden, jos mietit asiaa hieman niin varmasti ymmärrät miksi.

Minusta yksinäisyys lannistaa ja masentaa ihmisen, toivottomuus nakertaa tulevaisuutta, vie sisällön elämästä. Olen päässyt melko hyvin perille syistä ja seuraksista miksi asiat ovat kuten ovat, kun olen miettinyt niitä asioita lapsuudessani, nuoruudessani, henkilökohtaisissa ominaisuuksissani, sekä ulkomaailmassa, jotka ovat vaikuttaneet muovautumiseeni sellaiseksi ihmiseksi, joka olen. Näihin asioihin en enää voi vaikuttaa, elämää joutuu tutkailemaan toisesta näkökulmasta: Mikä minusta on oikein? Mikä mulle on tärkeää? Mitä minä haluan? Minkälaisena haluan muut ihmiset nähdä ja minkälaisena heidät oikeasti kohtaan? Haluan naisystävän, naisen kosketuksen, pehmeän naisen vartalon lähelleni, itseäni vasten, haluan tietää mitä hän ajattelee ja mitä hän haluaa, kokea asioitaan hänen kanssaan, sellaisia arkisia juttuja, laittaa ruokaa yhdessä, katsoa televisiota, käydä kävelemässä, pohtia tulevaisuutta, miettiä mitä seuraavaksi tekisi, mitä elämällä on tarjottavanaan.

Ulkonäön puolesta olen vähän liiankin hoikka, enkä muutenkaan ole järin miehekäs.  Vaaleahiuksinen ja hieman keskivertoa rumempi. Viimevuonna sairastuin myös Psoriasikseen, joka on onneksi ainakin tällä erää hyvin lievä kosmeettinen haitta, joka ei häiritse minua.  Noh mulla ei myöskään ole ajokorttia, eikä autoa, eikä sellaista tarvetta yrittää elvistellä tehdäkseni vaikutuksen - minkä kyllä varmasti huomaa muutenkin - eikä myöskään koulutusta/ammattia löydy.

Naisesta toivoisin lähinnä ettei lapsia olisi. Ikä ei ole minulle niin tärkeää, mutta en usko että millään voisi tulla juttuun kanssa kovin paljon nuorempien, jotka tuskin tietävät mitä elämältä haluava, mutta en haluaisi että nainen olisi paljon yli kolmekymppinen, vaan mielummin lähemmäs samanikäinen kuin minäkin. Minulla ei ole vakavia kokemuksia intiimiasioista, ja olis toki mukavaa jos nainen olis samassa tilanteessa, mutta ei oo kovin järkevää odotella sellaista enää tässä iässä, kun tuskimpa naiset vapaaehtoisesti ovat samanlaiseen tilanteeseen jäyttäytyneet. Toivoisin naisella kuitenkin samanlaista arvomaailmaa, jossa seksuaalisuus kuuluu parisuhteeseen, eikä sattumanvaraisiin kohtaamisiin tuntemattomien kanssa.

Luonteena olen hieman passiivinen. Minusta olisi hyvä, jos kumppani olisi aktiivisempi. Enkä tarkoita sukupuolten välistä kanssakäymistä, vaan arjen asioita. Olen hitusen ongelmakeskeinen, kohtaan syitä olla tekemättä asioita suunniteluvaiheessa, mutta minua varmaan kiinnostaisi tehdä niitä asioita, jotka sua kiinnostaa.

Minusta tärkeintä potentiaalisissa kumppaniehdoikkaissa olisi juttuun tuleminen, samalla aaltopituudella oleminen siis. Se että molemmin puolin osaa arvostaa toistensa seuraa. Ulkonäölläkin väliä, mutta mielestäni melkein kaikki naiset ovat miellyttävän näköisiä, eikä sitä kannata ihan mistä tahansa asiasta nipottaa. Pyrin muutenkin suhtautumaan suvaitsevaisesti kaikenlaisiin ongelmiin, joita elämässä on mahdollisesti tullut vastaan, ja niiden jälkipyykkiin, kuten vaikka mielenterveysongelmiin tai fyysisiin sairauksiin.

Yhteyttä voi ottaa sähköpostitse osoitteseen hi4649@live.fi tai profiilin kautta

Sivut

Kommentit (92)

Vierailija

jotenkin niin kovin harmillista kun on jo monta vuotta käyttänyt aikaa tähän eikä löydä mistään yhtään ihmistä joka olisi kiinnostunut :(

Vierailija

Mitähän mun kannattais kirjoittaa, jotta joku joskus vastaisi? En haluaisi vääristellä asioita, tai esiittää olevani joku muu kuin olen, ja haluaisin pyrkiä avoimuuteen ja rehellisyyteen. Kuitenki vaikuttaa siltä ettei esimerkiksi saisi sanoa yksinäisyydestään, tai kokemattomuudestaan, tai työttömyydestään. Hitto kun tämä yksinäisyys on niin raskasta :(

Vierailija

tämä ilmoitus oli jo todella paljon parempi kuin edellinen versiosi! olet näköjään ottanut opiksesi :) tästä huokui sellainen tunne, että arvostat itseäsi. kyllä se siitä!

Vierailija
Vierailija

tämä ilmoitus oli jo todella paljon parempi kuin edellinen versiosi! olet näköjään ottanut opiksesi :) tästä huokui sellainen tunne, että arvostat itseäsi. kyllä se siitä!

Edellistä kirjoitellessa oli poikkeuksellisen masentunut fiilis, tämmösiä nämä mun ilmoitukset pitkälti on ollut, vaikka niihin ei kyllä kukaan vastaakkaan. Olis tosi mukavaa tava joskus joku kiva likka.

Joskin täytyy nyt sanoa että olen yhden tosi sopivan oloisen naisen kans jutellut ihan toista reittiä, en kyllä nyt etukäteen usko että hän mun seurastani kiinnostuis, mutta on ollut ainakin mukava jutella, ja saahan sitä toivoa :D Joka kerta aikaisemmin o käyny niin että ennemmi taimyöhemmi ei oo kuulunu enää mitään niin sen takia. :o

Vierailija

Aiheeseen liittyen olis muuten sellainen pohdinta, mitä ei ole tarvinnut pohdiskella aikaisemmin koska ei ole tullut tuota näitä tilanteita niin monia vastaan. Itse en halua toimia niin että ryhtyisin suhteeseen jonkun sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en oikeasti haluais olla. Naiset nimittäin sanoo että kun on yksinäinen niin ne ei halua sitten yksinäisen seuraa, koska ne pelkää että se yksinäinen tyytyy ensimmäiseen vastaantulijaan, ja sitten suhteessa etsii jotain toista kokoajan.

Mutta entäpä milloin on sopivaa lopettaa tämä kumppaniehdokkaiden etsiskely? Koska esim. jos itse juttelen sellaisen naisen kanssa, niin lähtökohtaisesti ajattelen että siitä ei tule mitään, koska ei ole ennenkään tullut, ja tuntuu turhauttavalta lopettaa seuran etsiskelyn sen vuoksi, että tämä asia myöhemmin selviää. Eli siis esimerkiksi onko silloin sopivinta lopettaa kumppanin etsiminen, kun on löytänyt henkilön josta on kiinnostunut? Vai pitäisikö se lopettaa vasta silloin, kuin on syntynyt jonkinlainen suhde tai vuorovaikutus? Eli siis voihan sitä olla kiinnostunut vaikka kenestä, mutta he eivät välttämättä ole kiinnostuneita takaisin :DD

Emmä tiedä vähän väkisin väännettyä keskustelua aiheesta. Omalla kohdallani tolla ei kyllä ole mitään väliä, koska kukaan ei käytännössä näihin ilmoituksiini vastaa, niin se on ihan sama mitä mä teen, kun ei se mihinkään johda, vaikka jonkun kanssa jutustelisinkin.

Mitä mieltä te olette tämmösistä jutuista?

Vierailija

EI NE NAISET VITTU MISTÄÄN COSMOPOLITANIN SEKSI JA SUHTEET PALSTALTA TULE JUMALAUTA!

 

tee niinkuin sanoin aikaisemmassa viestissä! olin varmaan kuudennen viestin kirjoittaja(se toka mies). Pidä huolta ittestäs hanki töitä ja harrastus, mene terapiaan korjaamaan henkinen puolesi. Tapaa ihmisiä! Vitut oot mikää fiksu!

serenity
Seuraa 
Liittynyt14.4.2013

Eikös se aika selväks oo sitten tullut, ettei sitä seuraa täältä ainakaan löydy, kun ei kukaan ole vastannut vai mitähäh?? Käsittääkseni tämä on keskustelupalsta, ei mikään seuranhakufoorumi, ne on meinaan sitte ihan erikseen.. Eikä sitä naista löydy kotona kyykkimällä, tuskin kenellekään on unelmien nainen vaan yhtäkkiä pamahtanu sinne oven taakse. Eikä taida sen pahemmin auttaa toi täällä märiseminen ja naisten arvosteleminen. Ja komppaan vielä edellä kirjoittanutta, pidä huolta itsestäsi, hommaa niitä töitä ja harrastuksia, käy ulkona. Jossei sitten baarissa niin jossain muualla. Menet juttelemaan kiinnostavan oloisille naisille, mitä hittoa sä siinä menetät? Ei se ota, jossei annakaan.

Vierailija

no ei nyt tarvitse olla noin vihamielinen, seuraa haluaisin löytää ihan niinkuin kaikki muutkin. Kuka säkin nyt olet sanomaan kenellä sopii olla seuraa ja kenellä ei?

Vierailija
Vierailija

no ei nyt tarvitse olla noin vihamielinen, seuraa haluaisin löytää ihan niinkuin kaikki muutkin. Kuka säkin nyt olet sanomaan kenellä sopii olla seuraa ja kenellä ei?

 

Sä oot sit ihan umpi-super-duper-hyper kujalla

 

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat