Mitä teen?

Vierailija

Tarvitsen kipeästi neuvoja erään asian suhteen. Olin tässä taannoin risteilyllä ystäväni kanssa ja päädyimme jatkoille erään porukan kanssa. Loppuillasta väki väheni ja paikalle jäi vain minä ja kaksi kundia (ystäväni meni nukkumaan). Joimme ja keskustelimme kaiken maailman asioista aamuun asti, tulin hyvin juttuun toisen kundin kanssa, pidimme samasta musiikista ja jaoimme samanlaisen ajattelutavan. Kun laiva tuli satamaan tuntui hyvältä idealta pyytää nämä kundit jatkamaan vielä eli "jatkojenjatkoille" humala kun oli vielä päällä parhaimmillaan. Lähdimme ystäväni ja näiden kahden kundin kanssa laivalta pois, kun toinen kundeista terminaalissa yllättäen sanoi, että hänellä olikin kyyti joten joutui jättämään jatkot väliin. Toinen kundi oli silti vielä halukas jatkamaan. Lähdimme siis ystäväni kanssa tämän kundin kanssa meille viettämään jatojenjatkoja. Tunnelma kuitenkin väsähti nopeasti ja kaikki oikeastaan halusivat nukkua. Ystäväni nukkui sohvalla ja kundin kanssa nukuimme parisängyssä vaatteet päällä ja omilla puolillamme sänkyä. Iltapäivällä heräsimme ja kundi lähti jatkamaan matkojaan.

Ongelmana kuitenkin on se, että itse seurustelen (olen seurustellut melkein 5v) ja vaikka tämän kundin kanssa ei tapahtunut mitään, niin silti tunnen huonoa omatuntoa tapahtuneesta. Haluisin kertoa poikaystävälleni, mutta toisaalta mietin onko asiassa mitään kerrottavaa ja aiheutanko hänelle vain turhaa harmia asiasta kertomalla. Mietin myös jos olisin sanonut asiasta samantien poikaystävälleni, olisi asia ehkä ollut ihan ok. Mutta nyt jos ns. viiveellä kerron asiasta, voisi se herättää epäilystä. Olemme seurustelleet jo tovin ja suhteemme on aika arkinen, joten tuntui imartelevalta kun tämä laivakundi oli hyvin kiinnostunut ajatuksistani jne. Toisaalta en myös itsekään välttämättä olisi kovin innoissaan jos poikaystäväni nukkuisi yön samassa sängyssä jonkun vieraan tytön kanssa, vaikka en sitä laskisikaan pettämiseksi. Ehkä tämän vuoksi myös koen huonoa omatuntoa ja ahdistusta tapahtuneesta.

Mitä mieltä olette? Onko muilla ollut samanlaista dilemmaa?

 

Kommentit (4)

Vierailija

Jos mitään ei tapahtunut niin älä kerro. Ei oo mitään syytä huolestuttaa sitä, kun mitään ei ole tapahtunut etkä ole sitä pettänyt.

Mutta muista toi tapaus sit ens kerralla vaikka oisitkin kännissä. Kyllä tossa sinänsä on mun mielestä menty vähän rajan yli vaikkei mitään vakavaa tapahtunutkaan.

Vierailija

Kyllä kannattaa kertoa. Jos poikaystäväsi rupeaa syyttelemään sinua, niin kerrot hänelle että oli mukava kun kerrankin joku huomioi. Kun oma mies huomioi tarpeeksi niin sitä ei muualta tarvitse.

Vierailija

ei ole mitään järkeä kertoa, kun ei ole mitään kerrottavaakaan. Toinen vaan vaivaantuisi ja tulisi todennäköisesti epäileväiseksi, eikä välttämättä edes uskoisi tilanteen olevan noin viaton. En tiedä, se oli vaan oma näkemykseni. Jos oma kumppanini kertoisi omantunnontuskissaan nukkuneensa laivalla räkäkännissä jonkun toisen vieressä, epäilisin sen menneen paljon pidemmälle. Kuitenkin tee niin kuin parhaaksi näet. Jos kertominen helpottaa oloasi, niin kerro, mutta jos se hankaloittaa asioita, jätä kertomatta.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat