Miten selvitä erosta?

Vierailija

Joka paikka on varmasti täynnä tälläsiä keskusteluja, mutta tahdoin silti kirjottaa ja kertoa omasta tilanteestani..

Me ollaan seurusteltu mun miehen kanssa pian kaksi vuotta. Saman katon alla ollaan asuttu 1,5 vuotta. Meidän suhteen aikana on ollut paljon alamäkiä ja riitoja, monet kerrat ollaan puhuttu erosta, mutta joka kerta ollaan kuitenki pystytty sopimaan ja päätetty vielä yrittää. Hetken aikaa on mennyt paremmin ja välillä on tuntunut siltä, kuin olisin kokonaan uudestaan rakastunut mieheeni.

Nyt kuitenkin on jo hetken tuntunut olevan pelkkää alamäkeä, tiuskimista, huutamista, väittelyä ja kinastelua. Nyt ollaankin tultu yhdessä siihen päätökseen, että erotaan ja mä muutan meidän yhteisestä asunnosta pois. Muutan kauas ihan toiselle paikkakunnalle, joka on mulle sinänsä ihan outo paikka. On siellä sukulaisia yms lähellä, mutta ei mulla oo sielä töitä, ei koulua, ei ystäviä, ei mitään. Olisin ihan yksin. Vielä me asutaan yhdessä, mutta muutan heti kun asunnon löydän.

Mä en ymmärrä, että miten tää voi ottaa näin koville? Miksi sattuu näin paljon, vaikka olen kyllä tiennyt jo jonkin aikaa, että vielä tämä on edessä. Yhdessähän me tää päätös tehtiin, ei tää tullut minään yllätyksenä? Itkusta ei meinaa tulla ollenkaan loppua, ei mulla ole ketään kenelle puhua tai johon tukeutua ja jolta mä saisin jonkinlaista apua. Kaikilla keskustelupalstoilla lukee vaan, että puhu ystäville, itke ystävän olkapäätä vasten, pidä hauskaa, vietä aikaa ystävien kanssa, älä ole yksin. Mutta mitä sitten jos ei ole ystäviä? Ei ole ketään kenelle puhua, kenen olkapäätä vasten itkeä? Jos on vaan pakko olla yksin, eikä mikään kiinnosta?

Mä oon luonteeltani tosi ujo, mun on tosi vaikea solmia uusia ystävyyssuhteita ja tutustua uusiin ihmisiin. En oo mitään baarityyppiä, eikä mikään muutenkaan tunnu kiinnostavan. Mä olen niin kertakaikkisen rikki. Itken, itken, itken, itken ja itken. Miten tän pystyy lopettamaan? Kuljen kun joku haamu ympäriinsä, ruoka ei maistu ja itsestäni en jaksa pitää huolta. Mihinkään ei riitä mielenkiinto. Tahtoisin vaan, että heräisin ja huomaisinkin tän kaiken olevan pelkkää kamalaa painajaisunta. En mä pysty alkaa pakkaamaan tavaroitani, soitella asunnoista tai suunnitella tulevaa. Tulevaisuus näyttää niin mustalta, kylmältä ja yksinäiseltä. Ryven tässä helvetin itsesäälissä vaan, ja tuntuu etten ikinä pääse tästä yli. Miksi ihmisellä pitää olla tunteet?

Toistan vaan itseeni jos vielä jatkan tätä kirjottamista. On vaan niin paha olla. Kertokaa te teidän omista kokemuksista? Miten ootte päässy yli tälläsestä ja kuinka kauan tällästä oloa täytyy jaksaa? Mitä mä teen? Mistä mä alotan? Pää on täynnä kysymyksiä, mutta mihinkään en tunnu löytävän vastausta...

Kommentit (15)

Vierailija

Hei!

Itse kävin viime talvena läpi avoeron. Ensimmäiset viikot ovat yhtä tuskaa - mielessä pyörii miljoonia asioita, itkettää, naurattaa, sitten itkettää taas, sitten iskee viha ja sitten taas naurattaa. Se on kaikkein vaikeinta aikaa mutta mitään ohjetta siihen ei ole muuta kuin anna itsellesi aikaa. Kun itse olin eroamassa ja kaikki toisteli että "aika parantaa haavat" mua alkoi vaan ärsyttämään. Nyt tajuan että he ovat aivan oikeassa. Pitkästä suhteesta toipumiseen ei riitä yksi bileilta tai itkuraivaripuhelu äidin kanssa. Siihen vaaditaan niitä ainakin kaksikymmentä.

Vierailija

Itse erosin avokistani noin 5kk sitten. Alku oli aivan kamalaa, itkin joka ilta itseni uneen ja teki pahaa kun exäni ei ollutkaan kotona yötä vaan huiteli ties missä, yksin jouduin kans olemaan paljon. Minä kyllä ystävystyin siinä yhden ihanan ihmisen kanssa jota ilman en todennäkösesti olisi pärjännyt. Mutta heti kun pääsi muuttamaan omaan kotiin niin helpotti (: ei tarvinnut siellä yhteisessä kodissa olla kaikkien muistojen keskellä.. Vaikka erosta onkin vasta 5kk, niin olen ihastunut yhteen todella mukavaan mieheen, eikä ajatuksia riitä enää tuolle exälle paljon yhtään. Oman aikansahan se ottaa. Toiset pystyy jaktaa heti perään uuteen suhteeseen tai ilman mitään ongelmia ja toisilla menee useampikin kuukausi toipumiseen. Itse olen laihtunut aivan älyttömästi eron takia. Jos sinulla ei ole ketään kenen kanssa jutella, olisiko ammattiauttajasta hyötyä? Ei ole kuitenkaan hyvä pitää asioita sisällä vaan ne täytyy saada purkaa ja käsitellä. Tsemppiä todella paljon, kyllä se jossakin välissä helpottaa <3

Vierailija

Kiitos vastauksista ja tsempeistä. Tällä hetkellä tää asia tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä.. Huomenna mulla on yksi asuntonäyttö, ja sekin itkettää ja ahdistaa ihan valtavasti. Toisaalta tahdon tästä asunnosta pian pois, juurikin kaikkien muistojen keskeltä. Mutta toisaalta en tahdo lähteä. En tahdo saada sitä asuntoa, tahdon vaan muistella täällä, nähdä tuota miestä vielä, ja vaikka emme varsinaisesti yhdessä teekään enää mitään yms, niin silti tahdon olla tässä hänen kanssaan. Todella ristiriitaiset ajatukset kaikesta..

Ammattiauttaja todennäköisesti tälläsessä tilanteessa olisi oikein hyvä vaihtoehto, mutta sitten mietin, että pystynkö mä puhumaan kenellekään tuntemattomalle ihmiselle mun henkilökohtaisista asioista.. Jotenkin en vaan luultavasti pystyisi sellaseen..

Vierailija

Ehkä et oikeasti halua erota.. Varmasti itkettää kun onhan se aikamoinen menetys. Puhu poikaystäväsi kanssa, vain te kaksi voitte muuttaa tilanteen.

Vierailija

En mä oikeastaan tahdokaan erota. Mutta ei me tätä voida jatkaakaan, ei tästä mitään enää tulisi, eikä meistä kumpikaan ole onnellinen tässä suhteessa.. Keskusteltukin on paljon, mutta eiköhän me päätöksessämme pysytä. Rankkaa on... Mä itken ja itken, oon aivan rikki, mutta mies vaikuttaa vaan onnelliselta siitä, että on vihdoin pääsemässä musta eroon. Ei se niin ole sanonut, mutta onko noi miekkoset vaan sitten kaikki tollasia ettei ne näytä tunteitaan ja ovat jotenkin niin välinpitämättömiä...

Vierailija

Miehen näkökanta.

Ei erosta selviämiseen muu auta kuin aika ja oma tahto. Käytännössä itse selvisin päivästä toiseen pitämällä perusasiat kunnossa: Ruoka, siivoaminen, puhtaat vaatteet, uni, itsestä huolen pitäminen. Se, että saat itsesi ulos, esim. harrastuksen pariin helpottaa huomattavasti. Mieti pari tuntia esim. salilla tai mikä ikinä onkaan fyysinen lajisi - se vie kummasti ajatukset muualle.

Ei kannata vajota epätoivoon ja jättää kaikkea aina huomiselle, pieniä askeleita on helppo ottaa. Loppupelissä kaikki lähtee omasta tahdosta, ei kukaan tule sua väkisin repimään tekemään mitään, ellet sinä ole valmis.

Päivä kerrallaan.

- Leiska

Vierailija

Heippa!

Mulla on yksi erittäin vaikea ja raskas ero takanani. Mies oli vaan poikaystävä, ei asuttu yhdessä. Kuulostaa tyhmältä, että joku sanoo "tiedän miltä susta tuntuu". Koska ei ne tiedä. Jokanen suhde on erilainen ja erokin erilainen. Mutta tiedän kyllä, miltä tuntuu erota pitkäaikaisesta suhteesta. Olin miehen kanssa yhdessä noin 2 vuotta, saman minkä sinäkin. Vuoden jälkeen erosimme jo vähäksi aikaa, mutta päätimme vielä yrittää. Lopulta parin vuoden seurustelun jälkeen päädyimme yhdessä eroon ja vaikka sitä tosiaan oli jo miettinyt ja oli yrittänyt varautua eroon ja totutella ajatukseen, niin kyllä se erittäin pahalta tuntu silti. Ei siihen sillä tavalla voi etukäteen totutella. Se iskee kovaa, silloin kun sen varsinaisen eron aika tulee.

Sekin tuntuu kliseiseltä, että kyllä niitä miehiä riittää. Mutta se on totta. Ja minusta ainakin tuntuu, että joka kerta on tullut vain parempi ja parempi mies elämään. Nyt tarvitset aikaa itsellesi. Itkua ei kannata alkaa pidättelemään. Itket niin paljon kuin itkettää. Turha padota tunteita sisään, se vaan pahentaa fiilistä. Se oikeesti helpottaa jonkun ajan kuluttua, ja huomaat että sua ei edes itketä enää koko asia. Ja tuo aktiivisuus, että pitäs ruveta tekemään kaikkea mikä vie ajatukset pois erosta (kavereiden kanssa olo yms.) niin ne tulee ajan kanssa sitten kun ite susta tuntuu siltä että jaksat, ei sillä ole mikään kiire. Heti kun susta siltä tuntuu, niin rupeet tekemään kaikkea kivaa, mikä tekee sun fiiliksen hyväks. Tykkäätkö urheilla? Rupea vaikka käymään spinning tunneilla, sieltä saa luonnollisesti hyvää fiilistä urheilun kautta. Jos vaan taloutesi antaa periksi, mene shoppailemaan ihania kevätvaatteita ja mene kahville lukemaan vaikka jännittävää kirjaa. Ota aikaa ITSELLESI! Mene hotjoogaan ! Ihanan lämmintä ja rentouttavaa! Nää jutut oikeesti autto ainakin mua. Teatteri, stand up keikat... Tänkin cosmo-keskustelun kautta voi etsiä uusia kavereita sieltä, missä satut asumaan tai minne satutkaan muuttamaan. Ota rohkeasti kontaktia uusiin ihmisiin !

Tiedän kyllä sen, että tulevaisuus tuntuu tyhjältä ja yksinäiseltä. Paljon kysymyksiä pyörii päässä: "Kuinka kauan joudun olemaan yksin?, Kuinka kestän yksin? Mitä tekemistä muka enää on?" Niinkun ylhäällä on sanottu, aika parantaa haavat. Anna itselles aikaa tottua uuteen elämäntilanteeseen. Kaikki uus vaatii totuttelua. Tärkeintä, ettet syytä itseäs mistään, vaan pidät itsestäs huolta. Ansaitset hyvän olon. Pahaa oloa voi purkaa juuri esim urheilulla. Potkunyrkkeily ei olis yhtään hullumpi idea kokeilla. Edes kerran.

Asioilla on tapana järjestyä. Tsemppiä sulle, kyllä sä selviät! ;)

Vierailija

Kiitos paljon vastauksista. Olo on tällä hetkellä kamalampi kun koskaan. Todella mielessä pyörii miljoona kysymystä.. Mä vihaan olla yksin, tuntuu aivan kamalalta ajatus siitä, että pian istun jossakin tyhjässä yksiössäni yksin ja itken ja suren omia ongelmiani ja yksinäisyyttäni. Yritän kyllä ajatella, että sitten kun olen muuttanut ja siellä uudella paikkakunnalla, niin laitan elämäni ihan uusiksi; alan käymään salilla ja lenkillä, harrastan todella jotain, tapaan uusia ihmisiä ja teen kaikkea uutta ja kivaa. Hetken nämä ajatukset pysyy mun päässä, kunnes taas ajattelen että p*skat, emmä kuitenkaan saa mitään aikaiseksi. Mun on jotenkin tosi vaikee saada itseeni liikkelle ja kiinnostumaan mistään, edes silloin kun asiat on hyvin ja mieli on hyvä. Joten miten ihmeessä mä pystyn lujittaan itseni niin, että alan elämään tai niin, että en soittele ja viestittele jatkuvasti exälleni?! Tää kaikki tuntuu niiiin ylitsepääsemättömältä nyt että ei mitään rajaa. En ikinä oo ollu näin rikki mistään, enkä ois koskaan voinu kuvitella että tää sattuu näin paljon... Vähän yli viikko niin kannan jo tavaroitani pois täältä. Mitä ikinä teenkään, niin ajattelen että joko tää nyt on viimenen kerta kun oon tässä tai tän ihmisen kanssa tai teen tätä. Aivan kamala tunne..

Mutta kiitos kiitos kiitos teille ihanille ihmisille, jotka olette jaksaneet vastata ja tsempata!♥ Tarttee vaan toivoa että tämä fiilis tästä lähtis kohenemaan sitten kun pääsen muuttamaan ja uusiin maisemiin..

Vierailija

Susta tuntuu hei tolta koska ero on niin tuore. Kunhan jaksat uskoa siihen, että toi oikeesti menee ajan kanssa ohi toi olo niin se myös meneekin. Tottakai nyt tuntuu yksinäiseltä, se on ihan luonnollista. Otat nyt iisisti vaan ja otat aikaa vaan itelles. Ja toi soittelu ja tekstailu. Joo tiedän miltä tuntuu, itse sorruin siihen useita kertoja eron jälkeen, mutta turhaan. Tiedän kyllä, että varsinki pienoisessa humalassa eksään tekee mieli ottaa yhteyttä, siinä pitää vaan pitää mieli lujana ja pitää mielessä ne syyt minkä takia te olette eronnu.

Vierailija

Yksinäisyyteen auttaa ainakin vähän lemmikin hankkiminen. Jos hankkii vaikka koiran niin aina löytyy syy lähteä ulos. Itsekkin koen jo todella usean kerran eron mieheni kanssa. Minua ei pelota suhteen jälkeen se yksinäisyys jota joudun kokemaan, vaan se, että jo viikon päästä mieheni anelee että emmekö voisi yrittää vielä kerran uudestaan niin kuin hän on aina ennenkin anellut. Hän lupaa muuttua, mutta tiedän, että se on vain valetta. Siltikin uskottelen joka kerta itselleni, että mitä jos mieheni tosiaankin muuttuu. Ero olisi muuten hirveän helppo, tiedän, että jos jatkan mieheni kanssa niin joudun kuuntelemaan koko loppuelämäni perättömiä syytöksiä ja valitusta. Tiedän myös sen, että minä löytäisin paljon paremman miehen eromme jälkeen, sellaisen joka rakastaa minua ja välittää minusta. Siltikin joka kerta olen sortunut mieheni valheisiin siitä, että hän muuttuisi. En enää kestä sitä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökanta.
Ei erosta selviämiseen muu auta kuin aika ja oma tahto. Käytännössä itse selvisin päivästä toiseen pitämällä perusasiat kunnossa: Ruoka, siivoaminen, puhtaat vaatteet, uni, itsestä huolen pitäminen. Se, että saat itsesi ulos, esim. harrastuksen pariin helpottaa huomattavasti. Mieti pari tuntia esim. salilla tai mikä ikinä onkaan fyysinen lajisi - se vie kummasti ajatukset muualle.Ei kannata vajota epätoivoon ja jättää kaikkea aina huomiselle, pieniä askeleita on helppo ottaa. Loppupelissä kaikki lähtee omasta tahdosta, ei kukaan tule sua väkisin repimään tekemään mitään, ellet sinä ole valmis.
Päivä kerrallaan.
- Leiska

olen aivan samaa mieltä ja itel tuli ero viime viikol ku mies laitto viestii että ei meist tuu mitää ja silti oli valmis kaikkeen ja rakastuin nii tosissani kyseiseen ihmiseen ja on vaikeet tehdä perusasioit ja haluis kuitenki olla onnelline ja en luota kehen tahansa. haluun miehelt rehellisyyttä ja avoimuutta. oon kiinnostunu ihmisest joka ollu tukena ja tunnen kyseisen ihmisen ja voin olla oma itseni ja tunne on molemminpuolinen.

Minäkin

Käyn läpi täysin samaa tilannetta tällä hetkellä kuin sinä 4v sitten. Aivan kuin lukisin omia ajatuksiani ja tunteitani, erona vain että olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä 10v. Kerro miten selvisit!

Idie

Olen ollut 7 vuotta suhteessa ja nyt 1 kk sitten erottiin. Tilanne vaan ajautu pisteeseen, josta ei voinut jatkaa. Etäsuhdetta siis suurin osa ajasta, koskaan ei käytännön asiat järjestyneet et oltaisi päästy samalle paikkakunnalle pidemmäksi aikaa. Tuntuu, että exäni on tällä hetkellä erittäin helpottunut päätöksesta. Haluttaisiin olla ystäviä, mutta itelle nyt valjennut että en vain kykene tällä hetkellä. Kaikki asiat tekee kipeää, sama mitä toinen sanoo. Tunnetilat heittelee jatkuvasti. Asia on mielessä aamusta iltaan. Välillä tekee mieli ottaa yhteyttä, mutta en ota kuin pakollisissa asioissa. Tilanne sattuu hulluna, koen jostakin syystä olevan jätetty vaikka tavallaan viimesen päätöksen tein. Lähinnä mietin et kauankohan menee, että seison omilla jaloillani. Oon kuullut et mitä pidempi suhde, sen enemmän vie aikaa. Tottakait kaikki on yksilöllistä, mutta! En ajatellut koskaan tässä tilanteessa olevan, luulen kuitenkin, että pahin shokki vaihe on selätetty. Olisi mukava kuulla kokemuksia muilta erosta pitkästä suhteesta. Kertokaa, jos kokemuksia löytyy, olisi mukava saada vertaistukea. Uutta suhdetta en nyt kaipaa, haluan seisoa ensin omilla jaloillani, tukevasti!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat