Loukussa

Vierailija

Tästä tulee todella pitkä ja vaikeasti ymmärrettävä tarina, toivottavasti joku minua fiksumpi jaksaa lukea.. :D

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa reilut kaksi ja puoli vuotta, joista kaksi vuotta olemme asuneet yhdessä. Ulkopuolisille suhteemme näyttää ja kuulostaa täydelliseltä. Poikaystäväni on kiltein ja huomaavaisin mies, jonka tiedän. Hän kuuluu perheeseeni tiiviisti ja tulee toimeen koko perheeni kanssa. Jo ennen seurusteluamme hän oli isoveljeni läheinen ystävä. Isoveljeni ei seurusteluumme aluksi suhtautunut kovinkaan suopeasti, mutta nyt jo näin pitkän ajan jälkeen näyttää olevan tottunut ajatukseen. 

Aluksi en halunnut lainkaan seurustella tämän nykyisen poikaystäväni kanssa, vaan pidin häntä monta kuukautta "säätönä". Kuitenkin, vähän ajan päästä tavallaan ajauduimme seurustelusuhteeseen ja siitä puolen vuoden päästä muutimme jo saman katon alle, minä vieraaseen kaupunkiin. Jo silloin muistan ajatelleeni joskus yksin ollessani, että olenko valmis tähän sitoutumisen asteeseen näin nuorena ja mitä teen. 

Nyt, viimeisen reilun puolen vuoden aikana tunne siitä, etten ole valmis tähän sitoutumiseen vielä, on vaivannut yhä enemmän. En enää halua seksiä mieheltäni, mutta harrastamme sitä silti kerran-kaksi viikossa, koska haluan, että hänellä on hyvä olla, enkä myöskään ole halunnut kertoa ajatuksistani. Mieheni entinen tyttöystävä oli miehelleni todella hirveä ja kohteli häntä alentuvasti usein, joten olen myös tavallaan pelännyt kertoa ahdistuksestani miehelleni, joka on todella herkkä luonne. 

Monta kertaa, kun mieheni lähtee työmatkalle ja saan olla päivän tai pari yksin, tunnen enemmän helpotusta. Saan aikaa itselleni eikä tarvitse koko ajan stressata kuinka käyttäydyn mieheni seurassa. Jos mieheni koskee minua selvästi seksimielessä saatan ahdistua/esittää nukkuvaa/valittaa vatsakipua. Seksiä harrastamme usein niin, että olen valmistautunut henkisesti siihen koko päivän ja valmistellut itseäni ja seksi on todella pikaista. Huomaan myös katselevani enemmän muita miehiä.

Tilanne kärjistyi vähän aikaa sitten, kun näin vuoden tauon jälkeen hyvää miespuolista kaveriani. Tämä kaveri ei asu suomessa, mutta oli täällä työn puolesta käymässä. Lähdimme porukalla (johon siis poikaystäväni ei kuulunut) baariin. Olin jo etukäteen tietoinen, että tapaaminen ei jää vain yhdessä hengailuun, koska vuosi sitten tavatessamme välillämme oli lennellyt kipinöitä jo suuntaan jos toiseenkin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että säädin koko illan tämän kaverini kanssa (joka ei edes tiedä, että minulla on poikaystävä, huh, olen kamala..) ja päädyin hänen hotellilleen jatkoille. Omatunto soimasi valtavasti ja kerroinkin poikaystävälleni, että "jotain tapahtui" en halunnut satuttaa häntä yksityiskohdilla. 

Tuntuu hirveältä ja itsekkäältä sanoa, mutta mieheni on liian kiltti. Hän tietysti ensin suuttui pettämisuutisista, mutta oli jo parin tunnin päästä vakuuttelemassa rakkauttaan. Tuntuu, että tukehdun, kun en saa lainkaan omaa tilaa. Olemme jatkuvasti yhdessä ja teemme kaiken yhdessä. Ja tuntuu pahalta puhua miehelleni asioista, koska en tahdo häntä loukata, vaikka tiedän että pitkittämällä puhetta teen sen vielä pahemmin.

Olen poikaystävälleni yrittänyt sanoa, että tarvitsen tilaa, en tiedä mitä tahdon, olenko valmis suhteeseen ym. Mutta hän ei tunnu ymmärtävän. Hän menee paniikkiin ja ilmestyy parin tunnin päästä keskustelusta kotiin ruusupuskan, suklaan ja uusimman cosmon kanssa. Ei siis auta yhtään ja omaa tilaa saan vielä vähemmän.

En haluaisi sanoa vain suoraan, että nyt erotaan, en jaksa tätä enää, koska en edes tiedä haluanko heittää tämän kaiken menemään vain tämän hetkisten tuntemusteni takia. 

Ja tiedän, kuulostaa lapselliselta, mutta suhteen lopettaminen poikaystävääni tuntuu hyvin hankalalta paitsi yhteisen asunnon ja auton takia, mutta myös siksi, että hän on erittäin läheinen perheeni kanssa ja tiedän, että isoveljeni suuttuisi todella paljon, jos lopettaisin suhteen. 

Yhteenvetona siis minusta tuntuu, etten ole valmis tähän sitoutumiseen nyt. En tiedä tulenko olemaankaan. Rakastan poikaystävääni, en vain tiedä olenko enää rakastunut. Toisaalta haluan olla hänen kanssaan, toisaalta kaipaan välillä vapautta, omaa tilaa. 

Ja kaikille kritisoijille, jotka ajattelevat, että olen kiittämätön ja moni tyttö tekisi mitä vain, jos saisi poikaystäväni kaltaisen miehn: tiedän tehneeni väärin ja kohdelleeni poikaystävääni todella kamalasti. Poikaystäväni on ihana mies, en vain tiedä onko hän "se" ihana mies minulle. Tiedän myös, että minun pitäisi yrittää saada puhuttua tästä hänelle, mutta tuntuu ettei rautalangastakaan vääntäminen riitä. Tarvitsen rautakangen.

Nyt jos joku jaksoi tämän lukea, niin hyvä. Ja vielä parempi, jos teillä olisi jotain omia kokemuksia tai ajatuksia asiasta. 

Kommentit (3)

Vierailija

Tekstiäsi lukiessani itselleni tuli mieleen, että olen ollut melkein täysin samassa tilanteessa, kuin sinä noin vuosi sitten. Seurustelin poikaystäväni kanssa 2-vuotta ja suhteemme loppuvaiheessa itselläni oli myös tuo, että harrastin seksiä miehen kanssa vain miellyttääkseni häntä ja pitäen hänet "tyytyväisenä" mikä on jälkeenpäin mietittynä täysin väärin minua itseäni kohtaan! minua ahdisti ja suorastaan ällötti harrastaa hänen kanssaan seksiä halusin vain hoitaa sen äkkiä pois päiväjärjestyksestä. Aluksi luulin, että haluttomuuteni johtuu vain minusta mutta pian tajusin että en ollut suhteessamme tyytyväinen itse, vaikka kaikki oli ns. kohdallaan.

Riitoja tuli yhä enemmän ja välillä jopa itse niitä halusin aiheuttaa, jotta pois lähteminen suhteesta tulisi minulle itselleni sekä hänelle helpompaa. Pidimme taukoa suhteesta hetken aikaa minun johdostani, koska halusin saada "hengittää vapaasti" ja miettiä mitä haluan. Tauko oli mielestäni silloin helppo tapa lähteä pois suhteesta kuitenkaan heittämättä kaikkea pois. Toisin sanoen hidas lasku pois suhteesta.

Mielestäni mitään taukoa ei kuitenkaan edes ollut, kun hän huohotti kokoajan niskanitakana. Tauon aikana myös huomasin, että himoitsin melkein kaikkea muuta kuin omaa poikaystävääni ja kipinöitä lenteli kaikkien muiden miekkosten kanssa, muttei hänen kanssaan. Suhteessa oli niin paljon kaikkea muutakin, mutta erityisesti se etten itse ollu tyytyväinen sen hetkiseen tilanteeseen teki ratkaisustani helpon ja erosimme.

Itsekkin luulin, että sen hetkinen vaihe ja kyllästyminen olisi väliaikaista ns. alkuhuuman kadotusta, mutta mielestäni tein oikean ratkasisun kun suhde ei kiinnostanut itseäni enään millään lailla.

Kaikki tekee omat ratkaisunsa omissa suhteissaan. Toivottavasti pystyt poikaystäväsi kanssa puhumaan asiasta miltä sinusta tuntuu ja teette ratkaisut yhdessä mikä tuntuukaan sitten oikelta. Tsemppiä sinne! (:

Vierailija

Hän kuulostaa kyllä todella kultaiselta.. Paras ratkaisu on vain kylmästi lopettaa koko homma, minkä olisit kyllä voinut tehdä jo silloin kun "jotain tapahtui". Ei ole reilua häntä kohtaan jatkaa suhdetta, eikä sinua kohtaan suostua seksiin vaikka et haluaisikaan. Älä ajattele isoveljeäsi tai perhettäsi nyt, vaan itseäsi ja häntä. Toisaalta, jos sanot että rakastat häntä yhä, mutta tarvitset rakastumisen tunnetta, et luultavasti pääse pitkälle seuraavassakaan suhteessa. Sanot, että olet yrittänyt puhua siitä, mutta hän ei ymmärrä. Sanot myös, että et ole varma haluatko edes erota? Luulen, että haluat kyllä erota, mutta et halua satuttaa häntä, etkä jäädä yksinkään (siitä tuskin on pelkoa). Oikeasti, varmaan tiedät että ainoa keino erota hänestä on sanoa suoraan, vaikka et siitä pitäisikään. Suoraan, mutta ei mitenkään pahasti. "Minusta meidän pitäisi erota" tms. Minusta ei kertomasi perusteella kuulosta yhtään siltä että oikeasti haluaisit jatkaa hänen kanssaan. En tarkoittanut tätä kommenttia hyökkäävästi tai ilkeästi vaikka siltä saattaa kuulostaakin, asia vain pitäisi minusta saada käsiteltyä nopeasti.

Vierailija

Kiitos suorasta puheesta! Tavallaan auttoi jo nähdä omat fiilikset kirjoitettuina, selkeytti omaa ajattelua. Ja teidän kommenttinne auttoivat näkemään, mitä minun pitää tehdä, sekä itseni että poikaystäväni takia. Olenkin keskustellut poikaystäväni kanssa nyt suoraan ja päädyimme siihen, että muutamme eri asuntoihin, jotta saamme omaa tilaa. Poikaystäväni myös kertoi, että on huomannut minussa muutoksen "ahdistuneempaan" suuntaan ja  myönsi myös itse säätäneensä humalassa toisten tyttöjen kanssa (luultavasti siksi ei siis myöskään hermostunut hulluna omasta säädöstäni). Molemmat olimme sitä mieltä, että ihan kaikkea emme ole valmiita heittämään pois, vaan annamme nyt ajan kulua ja katsoa, josko välimatka auttaisi asiaa vai ei. Itselleni tuli helpottava olo jo, kun sain vihdoin puhuttua asioista suoraan niiden oikeilla nimillä poikaystäväni kanssa. Aika näyttää erotakko vai ei, juuri nyt suhteessa on paljon helpompi olla kuin vielä pari päivää sitten.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat