Ensirakkaudesta/siitä oikeasta?

Vierailija

Erosin juuri. Olimme yhdessä 13 vuotiaista 19 vuotiaisiin. Se ei ollut mitään lasten pientä yhdessäoloa, vaan ihan vakavaa, asuimme yhdessäkin. Olimme toistemme ensimmäiset ja kumpikin rakastamme toisiamme vieläkin. Jos olisimme alkaneet seurustella vasta vanhempina, olisi varmasti toiminut paremmin. Luulen että tulen rakastamaan häntä ikuisesti, en käsitä miten se rakkaus voisi yhtäkkiä loppua. Vaikka tiedän ettei hän ole sellainen kuin tahtoisin poikaystävän olevan, silti pidän häntä "täydellisenä".. Hän oli vaan niin mun juttu!

Mutta asiaan. Olen tässä miettinyt, että jääköhän hän minun sydämeen ja mieleen ikuisesti "sinä oikeana"? Vaikka rakastuisin toiseen ja perustaisin perheen jne, voiko olla että silti tulisin aina ajattelemaan että hän oli se oikea, se tosirakkaus. Vai "unohtuisiko" se ja jäisi mieleen vain nuoruuden ensirakkautena? Kun musta tuntuu nyt niin että me niin kuuluimme yhteen (vaikka loppuvaiheessa taisimme vähän kasvaa erillemme...), olimme "Tiina ja Markku", jos ymmärrätte.

Ei tässä sinänsä mitään järkeä ole, mutta on vaan vaivannut päätäni. Olisi ihanaa jos kertoisitte omia kokemuksia tai vain ajatuksia, tahtoisin todella kuulla :)

Kommentit (4)

Vierailija

Itse olen vähän alle vuosi sitten eronnut ja edelleen rakastan häntä ja luulen että hän on se oikea. Olimme toistemme ensimmäiset ja rakastimme toisiamme, enkä ole ikinä aikaisemmin tuntenut mitään sellaista mitä tunsin. En saa häntä päästäni millään pois, kuulostaa varmaan aika säälittävältä vaikka olenkin jatkanut elämääni mutta silti...Olemme olleet yhteyksissä ja tavallaan ollaan kavereita mutta ikävä on suuri..ja tuntuu ettei helpota sitten millään!!

Vierailija

Erosin vuosi sitten 3,5 vuotta kestäneestä suhteesta. Oltiin ihan vakavalla pohjalla ja suunniteltiin yhteenmuuttoa yms.

Elämäntilanne kuitenkin oli niin hankala, että se alkoi rasittaa suhdetta ja lopulta erosimme.

En enää vuoden jälkeen haikaile eksän perään, mutta uskon että oltais voitu olla aina yhdessä jos asiat ois mennyt toisin. En koe mitenkään, että oltais oltu jotenkin vääriä toisillemme.

En usko, että on mitään oikeaa olemassa. On kyse vaan ihmisten sopivuudesta toisilleen ja siitä miten paljon suhteen osapuolet on valmiita tekeen sen jutun eteen.

Vierailija

Hei, mun on ihan pakko kirjottaa tänne, mä olen itse nyt 19 vuotias ja kyllä aloin seurustella vielä nykyiseni kanssa myöskin 13vuotiaana :D ai kun kuullostaa samanhenkiseltä. No olen ajatellut eroa todella useaan otteeseen ja punninnut asioita eri näkökulmista jne. kun musta vaan tuntuu että ollaan kasvettu ton kanssa erilleen, meitä ei nykyään yhdistä oikeen mikään ja ollaan ihan erilaisia ja meitä kiinnostaa ihan erilaiset asiat jne. jotenki ero vaan tuntuu niin vaikeelta ku on niin tottunut olemaan ton ihmisen kanssa ja seksi sujuu hyvin jne. mutta tulevaisuus ei näytä kovin hyvältä yhdessä. Ja olen aina itse ollut aikasemmin sitä mieltä että tuo on mulle se oikea, mutta jotenkin ajan kuluessa ja varmaan kun ikää tullut lisää oon tajunnu ettei hän välttämättä ole se ainoo ja oikee, olen tällä hetkellä ihastunut ihmiseen kenen kanssa meillä on todella paljon yhteistä ja olemme aika paljon "samanlaisia" niin sisäisesti kuin ulkonäöltäkin, kyseinen ihminen on myöskin jonkin verran ihastunut minuun, muttei mitään sen enempää (ainakaan vielä). Ja jotenki musta on alkanut tunutua että tuo mies voiskin olla mulle se oikea, koska ollaan oikeesti niin samanlaisia! valehtelematta, vaikka minä olen nainen ja hän mies. :) Voihan se olla että on se oikea olemassa jokaiselle, mutta tottakai elämässä voi tapahtua mitä vaan eli ei ole varmaa ettäkö jokainen sen "oikean" tulisi kokemaan omassa elämässään. Ja ainahan ihmiset voivat valita väärin jne. :)

Vierailija

Minä olen ollut poikaystäväni kanssa reilut 3 ja puoli vuotta. Tähän aikaan on mahtunut 2 eroa, yksi kummankin toimesta. nyt kuitenkin minusta on alkanut taas tuntua siltä ettei me vaan yksinkertaisesti enää olla sopivia toisillemme:( rakastan sitä mutta en tunne enää mitään seksuaalista sitä kohtaan. Hän itse sanoo että tuntuu siltä että olisi vieläkin ihan alkuhuumassa, kun miä oon niin kypsä kaikkeen ja myös ihastunut toiseen, vaikka en usko että meistä sen kanssa mitään tulisi vaikka sekin taitaa olla minusta kiinnostunut. 

En vaan PYSTY eroamaan taas :( kun jätin sen viime syksynä, oli se oikea ratkaisu, vaikkei ero kestänyt kuukauttakaan. En osaa elää ilman sitä ja ja eroaminen oli kauheinta mitä oon koskaan joutunut tekemään. Tavallaan kuitenkaan en oo koskaan ollut onnellisempi kuin sinkkuna ollessani, ja jotenkinnvaan tuli semmonen huoli siitä ja tarve tietää mitä sille kuuluu ja tietysti myös halusin olla sen luona turvassa. Tahdon pitää sen minun elämässä mutta en tiedä miten. Tuntuu että mitä tahansa teenkin, satutan molempia meitä..... Olen itse kohta 19-vuotias. Ollaan niin erilaisia, mutta uskon että en koskaan pysty täysin unohtamaan sitä, sillä on se kuitenkin SE. Ensirakkaus...... Fiksu viesti, oon aivan solmussa omien ajatusteni kanssa :D jos joku tietää, mitä pitäisi tehdä, olen valmis kuuntelemaan.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat