Voinko saada hänet takaisin?

Vierailija

Kaipaisin todella neuvoja tilanteeseeni! Aloin seurustella poikaystäväni kanssa 16-vuotiaana. Seurustelun aikana meistä tuli todella läheisiä, toistemme parhaita ystäviä. Koin, että olemme sielun kumppaneita, ja ymmärrämme toisiamme. Aioimme muuttaa yhteen loppuvuodesta. Olemme nyt 20-vuotiaita.

Yllättäen poikaystäväni jätti minut viime kuun lopulla. Syytä hän ei osannut sanoa, hoki vain, ettei hän pysty tähän enää. Itse olin tietenkin aivan shokissa. Seuraavana iltana juttelin hänen kanssaan ja yritin pyytää häntä takaisin. Myöhemmin viestitellessä hän sanoi, että kokee, etten minä ole hänelle se oikea. Hän oli tajunnut tämän viime kuun aikana. Hän kuitenkin sanoi minun olevan täydellinen ja rakastavansa minua edelleen. Silti hän ajattelee, että voisi katua myöhemmin, jos ei yrittäisi etsiä "sitä oikeaa". Kumpikin olimme sitä mieltä, ettei suhteessamme ollut mitään vikaa. Hän sanoi haluavansa olla vielä minulle ystävä, mutta koen sen itse hankalaksi.

Meillä kummallakaan ei ole juuri muita ystäviä. Olen silti yrittänyt keksiä itselleni nyt muuta tekemistä ja antanut hänen olla rauhassa. Tilanne on sinänsä ikävä, että tällä hetkellä meillä kummallakaan ei ole täyspäiväistä työssä tai koulussa käymistä. Poikaystäväni on lähinnä istunut neljän seinän sisällä viime tapaamisemme jälkeen.

Tiedän, että olemme nuoria. Mielestäni välillämme on kuitenkin jotain erityistä. Sovimme toisillemme erittäin hyvin. Voimme jutella asioista avoimesti ja pystymme tekemään kompromisseja. Emme ole ikinä pahemmin riidelleet. Itsekin olen joskus tietysti miettinyt, menetänkö jotain, kun aloin seurustella näin nuorena. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en luultavasti löytäisi mitään tämän parempaa. Lisäksi olemme hyvin kiintyneitä toisiimme. Tahtoisin vielä toisen mahdollisuuden, koska suhteemme oli erittäin hyvä. Luuletteko, että voin saada hänet vielä takaisin? Kuinka nyt tulisi menetellä?

Kommentit (7)

Vierailija

Ehkä hän ei ole varma tunteistaan, mutta nuorena seurustelun aloittaminen alkoi vaivaamaan häntä ja hänkin saattoi ajatella, että jää jostain paitsi. Ehkä sinun pitäisi antaa hänelle aikaa, mutta samalla varmistaa, että hän tietää yhä olevansa tervetullut takaisin luoksesi. Yhdessä oleminen on päätös. Sen ei pitäisi perustua ihastumiseen, tuntemuksiin tai seksiin, vaan päätökseen, että halutaan olla yhdessä ja panostaa yhteiseen parisuhteeseen. Hän kai luulee, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, mutta luulenpa että vähän ajan päästä häntä alkaa kaduttamaan. Teidän pitäisi keskustella yhdessä noista asioista, mitä mainitsit.

Vierailija

Kiitos vastauksesta! Eron jälkeen juttelimme muutamana päivänä juuri noista asioista. Kerroin kuinka arvokkaana pidän suhdettamme, mutta hänen mielestään se kannattaa uhrata, jos hän voisi näin löytää "sen oikean". Tentattuani häntä, hän sanoi myös, että saattaahan hän katua tätäkin päätöstä, mutta muuten joutuisi katua sitä, ettei ikinä yrittänyt. Tunteita välillämme on edelleen, mutta hänen sanojensa mukaan viime kuussa katosi se jokin. Tunne siitä, että olen juuri oikea hänelle (näin hän tunsi ennen myös minun kanssani). En käsitä näkemystä siitä, että meille jokaiselle olisi vain yksi oikea. Varsinkin, kun suhteestamme ei hänen mukaansa puutu mitään ja kaikki on täydellisesti. Hänellä on vain epäilys siitä, että joku toinen on oikea hänelle.

En tiedä, kuinka nyt tulisi edetä. Epätoivoinen itkeminen ja takaisin anelu ei ainakaan auta asiaa. Pitäisikö minun nyt jatkaa ystävyyssuhteessa ja tavata häntä säännöllisesti vai antaa hänen olla rauhassa jonkin aikaa? Miten voin ilmaista, että hän on tervetullut takaisin kuulostamatta taas epätoivoiselta ja anelevalta? Tämä on vaikeaa, varsinkin, kun poikaystäväni oli ainoa tosi ystäväni. En tiedä, kenen kanssa voisin puhua asiasta.

Vierailija

Parempi varmaan ottaa kunnolla etäisyyttä häneen (ei liian usein näkemistä/tekstaamista tai mitään muutakaan, ei seksiä!) ja kunnioittaa hänen toiveitaan. Katso vaikka puolen vuoden päästä uudestaan miltä tuntuu, vaikka se varmasti kuulostaa mahdottoman pitkältä ajalta.

tyty11
Seuraa 
Liittynyt19.4.2014

Hei ap mitähän teille mahtoi käydä? Itsellä vähän sama tilanne aloimme seurustella 17 vuotiaina ja mut kun molemmat 20 mies jätti täysin yllättäen. Syyksi sanoi ahdistuksen ja halun olla yksin. Kuitenkin muutamia kertoka eron jälkeen empinyt haluaisiko takaisin kun on ollut niin mukavaa kun olemme kavereina viettäneet aikaa. Nyt pyysin miestä jättämään rauhaan että voin selvittäö oman pääni ja toipua rauhassa, erosta nyt reilu 3kk. Onkohan vielä mahdollisuutta jos lämmittelisin miestä hitaasti muutamien hiljaiseloviikkojen jälkeen. Koko eron ajan ollaan pidetty jatkuvasti yhteyttä ja nyt ensimmäisen kerran ollaan kokonaan ilman toista, mikä on varmaan ihan tervettä. Aikaisemmat miehen lämpeämiset ovat aina päättyneet johonkin pieneen riitaan jonja myötä välit ovat hieman viilenneet joksikin aikaa. Jos siis saisin pidetryä välit lämpimänä ja kun meillä olisi enemmän aikaa nähdä jatkossa. Mies nimittäin pääsee muutaman viikon päästä intistä. Ennen tätä en kuitenkaan aio ottaa yhteyttä.

auroraaa
Seuraa 
Liittynyt23.4.2011

Täällä ilmoittautuu kanssa yksi päästään pyörällä oleva! Eli, olen seurustellut saman pojan kanssa 15-vuotiaasta asti, ja nyt, 7 vuoden jälkeen päädyimme eroon alkuvuodesta. 

Muutimme siis mieheni intin jälkeen yhteen, ja vielä uuteen kaupunkiin. Kaiken piti olla ihanaa, vihdoin kun intti, koulut ym oli suoritettu; uusi kaupunki, uudet kujeet, uusi elämä. Mikään ei kuitenkaan sitten mennytkään niin, vaan ihana alun jälkeen aloimme riidellä aivan typeristä asioista, ja pikkuhiljaa se vaan söi sitä tunnetta, lopulta niin, ettei enää jaksettu ja olo oli onneton. Pahinta on se, ettemme edes yrittäneet korjata ajoissa tilannetta, ennen kuin tajusimme, että se on liian myöhäistä. Tällä hetkellä tuntuu, että tämä oli oikea ratkaisu, mutta pahin on vielä edessä, koska asumme vielä yhdessä hetken määräaikaisen vuokrasopimuksen takia. Molemmat sitä paitsi tapailee jo toisia; minä lähinnä treffailen ja tutustun uusiin ihmisiin ilman, exäni taas tapailee vain yhtä, ja heillä juttu tuntuu menevän koko ajan vakavampaan suuntaan. Exäni väittää, ettei tyttö ole laastari, ja että on päässyt minusta jo täysin yli..rohkenen kuitenkin epäillä sitä. Se tuntuu muakin kohtaan tosi loukkaavalta, koska meillä on kuitenkin pitkä suhde takana ja vielä yhteinen asunto, ja tilanteet on muuttuneet tosi nopeasti tässä parin kuukauden aikana...pelkään, että hän on rynnimässä suin päin uuteen suhteeseen, vaikka toisin väittää...

Vähintäänkin haluaisin olla exäni kanssa tulevaisuudessa hyvä ystävä, mutta tällä hetkellä tuntuu ettei siitä tule mitään, sillä välimme ovat olleet lievästi sanoen jäätävät nyt jo viikkoja...silti elättelen heikkoa toivoa, että meillä voisi olla vielä joskus mahdollisuus aloittaa ns. puhtaalta pöydältä...minusta on aina tuntunut, että hän on se oikea mulle: se tunne, kun toinen ymmärtää puolesta sanasta mitä tarkoitat, on aina tukena ja turvana. Kaiken lisäksi hän on ainoa, jonka kanssa voin olla TÄYSIN oma itseni; itkeä niin paljon kuin itkettää, näyttää ne heikkoudet ja olla haavoittuvainen...luonnollisesti tuntuu, että toinen puoliskoni on revitty irti minusta.

En tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä tuntuu epävarmalta ja tyhjältä, vaikka olenkin helpottunut, kun pääsen aloittamaan uuden elämän yksin ja aloittaa toipumisen...silti minussa kytee se toivonkipinä, varmaan ikuisesti :(

Voimia teille muillekin <3

 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat