Rakastaa, ei rakasta - liian romanttinen mies!

Vierailija

Nyt on epätoivon hetki suuri kun avaudun tänne. Ongelma on siis, etten tiedä olenko oikealla tavalla rakastunut poikaystävääni. Jättääkö vai ei? Tätä mun jahkailua on kestänyt kauan, välillä on onnellisia kausia mutta sitten nämä ajatukset tulevat aina takaisin...

Poikaystäväni on ihana, luotettava ja hyvä mies. Hän huomioi minut aina kaikessa. Hän rakastaa minua yli kaiken. Hän on romanttinen -- liiankin. Minua ällöttää ja ahdistaa kun hän puhuu romanttisia asioita. Tekisi mieli sanoa, että turpa kiinni, ole mies. Välillä tuntuu, että hän on opiskellut sen, miten naista kohdellaan, jostain saippuasarjoista ja romanttisista komedioista. Minuun ei vain YHTÄÄN vetoa sellainen, päin vastoin. Suhteemme alkuaikoina ajattelin, että kyllä se siitä vähenee kunhan alkuhuuma on ohi ja hän ei enää yritä miellyttää minua liikaa. Nyt tuntuu, että se vain pahenee. Olemme oravanpyörässä. Hän huomaa, kun minua ahdistaa, ja yrittää sitä enemmän miellyttää minua, mikä ahdistaa minua vielä enemmän. Olen yrittänyt vihjailla ja puhua suoraankin asiasta, mutta ei vain mene kaaliin hänellä. Pidän hänestä eniten silloin, kun hän on hiljaa.

En vain voi olla miettimättä, että jos rakastaisin häntä oikealla tavalla, ehkä pitäisin romanttisista eleistä. Ehkä olen rakastunut vain ajatukseen hänestä, siihen, että minulla on hyvä poikaystävä.

Periaatteessa suhteessamme on kaikki hyvin: osaamme keskustella, vanhempani jumaloivat häntä, seksielämämme on loistava, tulevaisuudensuunnitelmamme käyvät yhteen. Tämä saamarin romantiikka vain ottaa päähän. Haluaisin, että hän osaisi rentoutua ja olisi sellainen rento, hauska jätkä. Haluaisin, että hän olisi itsevarmempi.

En uskalla jättää häntä, koska pelkään, etten koskaan löytäisi yhtä hyvää miestä ja suhdetta. Kuitenkin ahdistaa ja haluaisin nähdä, olisiko jossain kuitenkin minulle parempi mies. Sitten luen täältä, kuinka paskoissa suhteissa muut elävät, miehet pettää ja ei arvosta naisiaan ja seksikään ei toimi. Olen itsekin ollut aiemmin sellaisissa suhteissa, enkä todellakaan halua takaisin siihen elämään. Sitten taas arvostan omaa suhdettani.

Pidätte mua varmaan ihan hirveänä turhasta valittajana. Kellään samanlaisia ongelmia?

Kommentit (3)

Vierailija

Mulla on vähän samanlainen tilanne. Poikaystäväni on mukava ja luotettava ja meillä on hauskaa yhdessä. Itse vain jahkailen, en ole varma tunteistani ja olen meinannut laittaa välit poikki jo monesti, koska ei ole reilua leikkiä toisen tunteilla ja mitä kaemmin on ollut yhdessä, sitä vaikeampaa ero olisi. (nyt ollaan oltu n. puoli vuotta yhdesssä) Hän on myös jotenkin liian romanttinen. Hän kehuu minua vähän väliä, sellaisella tietyllä äänellä joka ärsyttää minua koska se kuulostaa siltä ettei hän olisi tosissaan. Jankuttaa ja jankuttaa ja kutsuu minua mitä ihmeellisimmillä lempinimillä, musta tuntuu justiin samalta kuin sustakin, että hän olisi opetellut ne sanat jostakin, luulee että kaikki naiset tykkäävät sellaisesta. Kohtuullinen määrä kehuja on ihana saada mutta... En tiedä, tällainen on jo liikaa. Ja kun en ole itse varma tunteistani, ahdistaa kun hän vakuuttelee minulle rakkauttaan joka välissä. Menen usein hämilleni ja haluaisin sanoa samaa hänelle ja kehua ym mutta en haluaisi valehdellakkaan. Olen puhunut asiasta ystäväni kanssa ja hänestä ei ole kovin normaalia että jo näin lyhyen seurustelun aikana minua ahdistaa ja ärsyttää näin paljon. Tottakai on niitä hyviäkin aikoja, jolloin ajattelen että olisi suurin virhe jättää hänet. Ehkä minulla kaikki johtuu vain siitä että näemme toisiamme liian usein (käymme samaa koulua, ja lisäksi hän tulee jotain viitenä päivänä viikossa luokseni illaksi) Joinan päivinä en haluaisi nähdäkkään häntä ja melkein kaikki hänessä ärsyttää minua. Onko tämä normaalia? Vai onko vain niin etten ole rakastunut häneen vaikka luulin niin alussa? Miksi kaikki on niin vaikeaa??

Tästä ei varmaan ollut mitään apua sinulle, mutta tiedätpähän ettet ole ainoa jolla on tällainen ongelma... Olisiko kenelläkään hyviä neuvoja?

Vierailija

Helpottavaa kuulla etten ole ainoa näiden ongelmien kanssa. Ajatuksesi ovat kuin suoraan minun elämästäni!

Tämä tuntuu niin umpikujalta, kun ahdistaa niin paljon mutta samaan aikaan tiedostaa, että oma mies on niin hyvä , "saalis", jota ei todellakaan kannata päästää käsistään kun on sellaisen löytänyt. Itselläni juuri reilu puoli vuotta seurusteltuamme ahdistus kasvoi todella suureksi ja jätinkin hänet. Kuitenkin hyvin pian minulle tuli juuri se olo, että nyt tein suuren virheen ja palasimme yhteen. Nyt harmittaa, ettei minulla silloin ollut voimia ja rohkeutta pysyä päätöksessä erota. Nyt olemme seurustelleet jo kaksi vuotta ja kasvaneet niin kiinni toisiimme, että ero olisi vieläkin hankalampaa. Ehkä mekin näemme liian usein, pieni tauko voisi tehdä hyvää ja selvittää ajatuksia, mutta hän ei suostu taukoon. Siitä oli edellisen eromme yhteydessä puhetta, ja hän teki selväksi ettei voi jäädä odottamaan päätöstäni, vaan se on joko tai. Ymmärrän sen oikein hyvin, ei ole reilua pitää toista ikään kuin "varalla", että jos en löydäkään ketään muuta niin kyllä hän palaa kanssani yhteen.. Kunpa voisi nähdä tulevaisuuteen ja tietää, mikä olisi oikea päätös!

t. aloittaja

Vierailija

sano suoraan,ettet tykkää turhasta lepertelystä.jos poikaystäväsi muuttuisi vähän vähemmän romanttiseksi, ehkä sinun ahdistukesi vähenisi ja suhteenne olisi onnellisempi.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat