saatoin löytää eksäni kirjoittaman tekstin minusta!

Vierailija

Selailin erästä keskustelupalstaa, jossa puhuttiin abiristilystä, jonne siis minä ja eksäni olemme molemmat menossa. Saattaa olla, että eksäni kirjoitti siellä minusta. Viesti meni jotenkin näin: "Voisin seurata ex-tyttöystävääni illan ajan ja katsoa päätyykö hän jonkun kanssa sänkyyn. Jos joku saa tältä tytöltä irtoamaan, tarjoan kaljat. Kyseinen lehmä on niin kylmä ja pihtari." Viesti oli kyllä kirjoitettu käyttäen alatyylisempää kieltä. Lisäksi oli vielä kuvailut ko. tytöstä, joista kaikki täsmäsivät minuun. Suhteemme loppuajasta pihtasin kyllä vedoten päänsärkyyn ja muuta, sillä en vain enää halunnut olla hänen kanssaan. Voihan olla, että kyseessä oli joku muu kirjoittaja, mutta en saa vaan ajatusta päästä pois, että siellä kirjoittelee eksäni minusta. Viesti oli kuitenkin kirjoitettu viikkoa ennen kuin eksäni kertoi minulle haluavansa yrittää uudestaan. Tuntuu hiukan ristiriitaiselta, että hän kirjoittaisi tuollaista nettiin, jos haaveilee yhteen paluusta. Kirjoitustyyli ja kuvailut tytöstä kuitenkin täsmäsivät niin hyvin.

Miten saisin tämän asian mielestäni pois? Tuntuu jotenkin kauhean pahalta nyt, vaikka en edes tiedä onko eksäni kirjoittanut tuota. En ainakaan mene sanomaan eksälleni mitään, sillä en voi olla täysin varma kuka kirjoittaja on.

Anteeksi epäselvä kirjoitus, olen todella väsynyt.:/

Kommentit (8)

Sunqueen
Seuraa 
Liittynyt11.10.2011

Jos ette ole enää tekemisissä, on parasta unohtaa juttu. Jos taas olette, mihin viittaa se, että poika on halunnut yrittää kanssasi uudestaan, niin kysy suoraan jos uskallat. Ei ole mikään uusi juttu, että mies puhuu tytölle toista ja julkisesti lesoilee jotain muuta.

Vierailija

Emme ole olleet eksäni kanssa tekemisissä enää sen jälkeen, kun hän kertoi haluavansa yrittää uudelleen. Sitä ennen pidimme toisinaan yhteyttä, tosin aina eksän aloitteesta. Yritän nyt ottaa tämän sen kannalta, että jos kirjoittaja oli eksäni, niin hyvä että pääsin noin lapsellisesta henkilöstä eroon. Kyllä silti tuntuu ikävältä, enkä risteilyäkään odota enää innoissani, jos eksäni nyt tosiaan aikoisi seurata menemisiäni risteilyllä... Pitää vaan yrittää jättää omaan arvoonsa.

Sunqueen
Seuraa 
Liittynyt11.10.2011

Hyvä, että olet tuolla asenteella :) Onhan se toki ikävää jos hän sinua siellä kyttää, pystyisitkö jotenkin häntä välttämään? Tai sitten hän ei itsekään muista kirjoitustaan siellä risteilyllä. Jos sulla on joku oma kaveriporukka siellä, niin pysy niiden seurassa vaan ja pidä hauskaa :)

Vierailija

Tarkoituksena olisi yrittää vaan mahdollisimman paljon vältellä, mikä voi tosin olla hankalaa, sillä meillä on vastakkaiset hytit.:S Yhdelle kaverilleni olenkin jo sanonut, että haluaisin vältellä eksääni risteilyn ajan ja hänen mielestään se olisi ihan hyvä ajatus. Olenko kauhean lapsellinen, jos sanoisin eksälleni, että haluan nyt keskittyä pitämään kavereideni kanssa hauskaa, jos hän yrittäisi tulla juttelemaan? Tai jos sattuisinkin löytämään risteilyltä miehen ja eksäni tulisi häiritsemään jotenkin, jos hän kerran tuolla nettisivulla niin on kirjoittanut.:S Erostamme on kuitenkin jo puoli vuotta.

Vierailija

Hei!

Mielestäni ei ole ollenkaan tylyä tai lapsellista haluta viettää laatuaikaa ystävien kanssa. Minä ainakin ilmoitan joskus ihan nykyiselle avokillekin, jos tahdon nähdä tyttöjä tai viettää aikaani heidän kanssaan. Tämä tarkoittaa sitä, että minulle ei tekstata tai soiteta kuin hätätapauksessa ja tällainen hätätapaus saa sitten olla sellainen 'talo palaa' tms. :D Mielestäni tämä on oikein myös ystäviäni kohtaan, en minäkään halua heidän tekstailevan/puhuvan puhelimessa, kun olen kalenteristani heille raivannut aikaa :)

Plus eksäsi antaa itsestään aika lapsellisen ja säälittävän kuvan, jos tulee sinua ja mahdollista herra seuraa häiriköimään. Tähän tilanteeseen voit mielestäni jo valmiiksi miettiä jonkin napakan vastauksen tai tavan toimia. Kuvitellaan, että sinulla on hauska juttutuokio menossa jonkun miehen kanssa. Eksäsi saapuu paikalle ja alkaa mussuttamaan sinulle jostain. Mielestäni voit asiallisesti tervehtiä häntä ja samaan hengenvetoon todeta, että kiva kun nähtiin, mutta meillä oli tässä vähän juttu kesken. Jos ei eksä tästä tajua häipyä, niin juttuseuran ritarilliseen puoleen voisi vedota, jos toteaisit hänelle jotain sen suuntaista kuin 'Mentäisiinkö kannelle, vessaan, hyttiin, muualle, kun ei toi urpo tajua lähteä ja haluaisin jatkaa vielä juttelua' Mahdolliselle herraseuralle voit todeta tilanteesta jotain sellaista, ettet ymmärrä, miksi 'Masa' =eksä, ei jätä sua rauhaan, vaikka oot jo ilmoittanut, ettet ole kiinnostunut hänestä ollenkaan. Ja tähän vielä kirkkaat simmut päälle, niin varmaan on kivaa loppuillasta ;D

Voii kiitos, tuo kyllä piristi mieltä!:)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat