Voiko sitoutumiskammoista muuttaa?

Vierailija

Takana on 5 kuukauden tiivis seurustelu. Ollaan vietetty tosi paljon aikaa yhdessä ja alkuaika oli aivan ihanaa. Tunsin ensimmäistä kertaa oloni jotenkin turvalliseksi ja erityisen hyväksi. Pelkkä arki oli mukavaa ja se, että vietettiin vaan aikaa samassa tilassa.

Viimeisen parin kuukauden aikana mies muuttui, ei enää huomioinut mua enkä saanut juuri läheisyyttä. Tunsin oloni välillä huonoksi, mutta ajattelin kaiken johtuvan miehen masennuksesta ja stressistä. Ajattelin, että on parasta vaan antaa aikaa toiselle eikä stressata lisää.

Viikonloppuna mies sitten avasi keskustelun siitä, että ei ole tyytyväinen tähän suhteeseen ja haluaa erota. Ollaan parina iltana keskustelu asiasta ja puitu syitä. Mä olen saanut kiinni siitä, että sitä pelottaa jatkaa suhdetta enää pidemmälle koska ei ole varma tästä jutusta. Kuulemma aiemmat suhteet on päättyneet samalla tavalla. Ihmisessä tai itse suhteessa ei ole ollut mitään vikaa.

Mä uskon, että 5 kuukauden seurustelun jälkeen kukaan ei voi olla varma. Luottamus ja varmuus suhteesta kehittyy vasta pidemmän ajan myötä. En mäkään ole varma, mutta mä haluaisin silti katsoa mitä tästä kehittyy enkä näe mahdottomana ajatusta loppuelämän kumppanista. Mun mielestä pitkät suhteet pitää rakentaa yhdessä, ei ne muodostu hetkessä ja ne vaatii töitä. Eikä myöskään ole absoluuttisesti vääriä tai oikeita ihmisiä kenen kanssa asiat sujuisi tietyllä tapaa itsestään.

Tuntuu, että se luovutti tän jutun suhteen jo ennen kun anto ees mahdollisuutta. Pelko suhteen etenemisestä pidemmälle vei voiton siitä, että olis rauhassa katsonut mihin tää tie johtaa. Se myönsi, että kärsii sitoutumiskammosta ja pakenee yleensä juuri tässä vaiheessa. Se haluaa elämänkumppanin ja lapsia tulevaisuudessa, mutta miten sitä voi ikinä saavuttaa jos aina perääntyy ennen kuin suhde ehtii edes vakavalle tasolle. (Ikää hänellä on +30, mutta ikäisekseen todella hukassa itsensä kanssa. Tietää mitä haluaa tulevaisuudelta, mutta ei miten se saavutetaan ja lisäksi sillä on vähän epärealistiset odotukset erityisesti parisuhteista.)

Haluaisin yrittää vielä puhua sen kanssa jos me löydettäisiin joku parempi ratkaisu tähän. Onko mitään ehdotuksia mistä kannattaisi lähteä liikkeelle tai onko joku kenties kokenut joskus saman (ollut jompi kumpi osapuoli)? Miten ootte selvinnyt ja miten elämä on jatkunut, yhdessä vai erikseen, uuden kumppanin kanssa? Tällä kertaa kuvioissa ei ole toista naista eikä sitoutumiskammon pohjimmainen syy ole vapauden menetys ja se, että sinkkuna saa jälleen kokeilla muita.

Kommentit (3)

Vierailija

Mulla on samankaltainen kokemus exäni kanssa. Suhteen alussa mies oli aivan päätä pahkaa ihastunut. Hän esitteli kaikille mahdollisille ihmisille ja oli hyvin hellä ja huomaavainen. Noin puolen vuoden jälkeen kaikki muuttui, e [/quote]

Vierailija

Hups, lähti liian nopeasti. Niin jatketaan. Kaikki muuttui ja mies otti etäisyyttä. Minä paniikissa aloin painostamaan miestä, mikä oli VÄÄRIN. Mies lähti ja jäin kaipaamaan rikkinäisen sydämen kanssa. Exä ei pystynyt lainkaan puhumaan tunteistaan ja loppuvaiheessa ei edes pystynyt kunnolla osoittamaan niitä, vaikka sanoi että kaikki on hyvin ja tykkää edelleen. Minä en kestänyt tätä ja aloin haastamaan riitaa. Miehellä on huono itsetunto ja yrittää joka viikonloppu pönkittää sitä alkoholilla ja baarijuoksuilla. Kova ikävä, mutta samalla säälittää..

Pystyykö miehesi puhumaan tunteista? Onko sänkyhommat muuttuneet viime aikoina? Miten miehesi suhtautuu riitatilanteissa?

Vierailija

(-AP-)

Huono itsetunto yhdistää siis molempia tapauksia... Hän myönsi sen itsekin, että huono itsetunto aiheuttaa sille monia ongelmia ja sitä, ettei osaa olla ikinä tyytyväinen mihinkään. Se taas on ollut omiaan altistaan työstressille ja masennukselle. :(

Mun mielestä se pystyy kyllä puhumaan tunteistaan ja on aiemmin ilmaissut pahaa oloaan mulle (sitä mikä on johtunut työstressistä). Erokeskustelun aikana se sai jotain tunteitaan purettua ja yritin sit kysellä ja jotenkin auttaa sitä avautuun enemmän, jotta pystyisin paremmin käsittään sen ajatuksia. Sanoi edelleen tykkäävänsä musta, kun kysyin, että onko ongelma se ettei se pidä musta enää vai eikö vaan jaksa yrittää. Normaali-ihminen tietysti sellasessa tilanteessa yrittäis kaikkensa, mutta kun mukana on masennusta ja sitoutumiskammoa niin tuntuu että se pelko menee niiden positiivisten tunteiden edelle.

Seksin määrä on vähentynyt tosi paljon viime aikoina, mutta sitä on kuitenkin jonkun verran ollut. Tuli itseasiassa aika hyväkskäytetty olo, kun se teki alotteen seksistä edeltävänä iltana kun seuraavana päivänä sanoi haluavansa erota. :( Seksihaluihin on varmasti osaltaan vaikuttanut hänen yleinen stressi ja masennus. Mitä huonommaks tilanne on sillä saralla mennyt niin sitä enemmän se on näkyny alotekyvyttömyytenä seksinkin suhteen.

Isompia riitoja meillä ei oikeastaan ole ollut. Yhden kerran ollaan riidelty, mutta saatiin se sovittua ja keskusteltua aika nopeasti onneksi. Mun mielestä molemmat suhtautu siihen asiaan sillon tosi hyvin ja saatiin "aikuismaisesti" se juttu selvitettyä. Mielipide-eroja meillä on ollut asioista, mutta niistä ei olla riitaa saatu aikaiseksi kun ne ei ole sinänsä ollut asioita mitkä vaikuttais suhteeseen mitenkään.

Tuntuu pahalta, kun tiedän etten voi yksin tätä asiaa ratkaista mutta en myöskään tiedä onko mulla mitään mahdollisuuksia saada sitä ajattelemaan toisin. Teenkö vaan asiasta itselleni vaikeampaa, kun yritän auttaa sitä pääseen yli noista ongelmistaan, jotta voitaisiin jatkaa yhdessä tulevaisuudessa. Olisi helpompaa vaan hyväksyä tilanne ja antaa olla, mutta omat tunteet on niin voimakkaat ja tuntuu ihan hirveeltä joutua luopumaan toisesta täysin vastentahtoisesti.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat