paha mieli + vinkkejä.

Vierailija

Moi! En tiedä miksi valitsin juuri tämän foorumin, ajauduin tänne googlen kautta. Täällä tuskin on hirveän paljon muita poikia, mutten antanut sen häiritä.

Elikkäs, oon 19 vuotias yksinäinen poika Tampereelta ja mulla on ollut raskasta jo kauan, mutta tänään se tuntuu olevan moninkertaista. En tiedä miltä masentuneisuus tuntuu, joten en ole itseäni masentuneena pitänyt.

Menetin äitini kun olin 12v ja siitä päivästä asti oon ajatellut sitä joka päivä, niinkun se olis joku pakkomielle. Samoihin aikoihin kun äiti kuoli isä alko dokaan rankemman kaavan kautta kotona, ei arkisin hirveästi mutta joka vklp sitten hirveet kännit, ja aina sain yksin kotona peläten kuunnella isän ja äitipuolen huutoa toisilleen ja välillä poliisit kävi hakemassa isän. Silloin ajattelin että heti kun oon tarpeeksi vanha muutan vittuun täältä enkä ikinä tuu takasin. Pahimpia päiviä olivat Joulut ja muut juhlapyhät, jolloin kotona oltiin yleensä siinä kunnossa että oksat pois.. Itseasiassa nuorena vihasin joulua eniten kaikista päivistä vuodesta ja sunnuntai oli aina viikon paras päivä. Varmaan suurimmalle osalle teistä tätä lukeville joulu on vuoden paras päivä joka vietetään lämpimässä ilmapiirissä kotona, ettekä muutenkaan ole joutunut kokemaan välttämättä mitään traumatisoivaa. Musta taas tuntuu että olisin kasvanut helvetissä.

14 vuotiaana aloin seurustelemaan ensimmäisen tytön kanssa ja rakkaus sekotti pään täysin, olin takertuva, ylihuolehtiva, sekä sairaalloisen mustasukkainen. En tajua mikä siinä tytössä sekoitti pään niin pahasti että muutuin täysin siitä mitä olin ihastuessani tyttöön ja lähestyessäni sitä. Muistan kun aikoinaan katsoin tyttöä silmiin, musta tuntu että olisin katsonut itseäni (jollain hassulla tavalla, tuskin ymmärrätte). Noh, kuukaudet vieri suurimmaksi osaksi riidellen, enkä todellakaan ollut mikään unelmien jätkä. 7kk jälkeen tyttö jätti minut, ja se sai oloni todella surkeaksi, sillä riitelystä huolimatta luulin että rakkaus kestäisi ikuisesti. Silloin ajattelin ensimmäisen kerran itsemurhaa, olin niin poissa tolaltani etten olisi yhtään ihmetellyt vaikka niin olisi tapahtunut.

Siinä sitten lähdin pakenemaan pahaa oloani päihteiden avulla, alkuun vain viikonloppusin ja amikset jne sujui hyvin. Vuosi tästä eteenpäin kesälomalla alkoi päivittäinen käyttö jota huomaamatta jatkui 2 vuotta, lukio ja amis molemmat meni puihin sen takia, koska passivisoiduin täysin. Tein paljon asioita joita olen katunut suunnattomasti jälkeenpäin, mutten mitenkään saa niitä tekemättömiksi. Muistan kun nostin pääni ja katsoin edessä seisovaa kaveria niin samalla hetkellä hän löi rautakangella mua päähän ja kaverinsa kanssa hakkasivat putkilla ja ryöstivät. Tästä sain 5 tikkiä päähän. Sen jälkeen päähäni tuli ensimmäisen kerran ajatus että lopetan nää hommat tähän. (päihdeputkea oli jatkunut tässä kohtaa, 1v. huom. ei alkoholia, mutten oo ikinä mitään suoneen pistänyt.). Muttei se tietenkään siihen loppunut vaan piti vaan jatkaa ja jatkaa. Tasan 6kk sitten sattui eräs asia kotona, ja kerroin porukoilleni mitä oon viimiset 2v tehnyt. Ne huolestui ja vaati mua meneen katkolle, ensin se oli hirvee porras mennä sinne ja ekat 2pv ajattelin melkein koko ajan että: "lähden huomenna pois, lähden tänään pois." Mutta sain kun sainkin itseni pysymään siellä ja kun sai viikonkin oltua katkasuhoidossa, niin tajusi ettei ole menemistä takas sinne mistä on tullut. Ja tästä olen lopun elämääni kiitollinen äitipuolelleni.

Nyt viimiset 6kk oon ollut tosi yksinäinen verrattuna siihen mitä olin. Mulla oli kauan vaan 1 kaveri, josta sillekkään en oo pystynyt puhumaan näistä asioista, koska oon aina vaan sulkenut heikot puolet pois muilta. Mutta hetki sitten elämääni ilmeistyi toinen kaveri jolle on pystynyt puhumaan jotain, koska tiedän hänen ymmärtävän. Oon tosi vainoharhanen, enkä luota juuri kehenkään (edes tähän edellä mainittuun kaveriin) ja se ajatus että jotkut haluaa napata mut, satuttaa mua, kiristää mua, pyörii päässä minne ikinä meenkin. En tiedä miks tänään tuli tosi surkea olo siitä, että kuulin vanhan parhaan kaverin, joka puukotti selkään, lopettaneen duunin ja alkaneen kuosaamaan joka päivä, miksi ees välitän semmosesta henkilöstä enään, sääli että heittää tulevaisuutensa hukkaan..

Mulla ei oo elämässä juuri mitään sisältöö, paitsi käydä salilla joka toinen päivä ja siinä se sitten onkin. Oon ajatellut mennä psykologin juttusille, mutten tiedä siitäkään, koska en halua mitään lääkityksiä päälle jne. auttaako sille puhuminen kerran viikossa ees mitään.. Kokemuksia?

Todellisuudessa tarvisin varmaan tytön jolle avautua ja josta pitää huolta, jos on ymmärtäväinen tyttö se korvaisi psykologinkin. Ongelma on se että oon vähän ujo ja huono lähestyyn tyttöjä, en tunne juuri tyttöjä enkä haluu missä facebookissa kysyy ulos. Ja haluisin tytön joka on käynyt paljon läpi kaikkee, eikä elämä oo aina ollut ruusuilla tanssimista, näin ihme unta jokin aikaa sitten tytöstä jonka isä raiskasi häntä pienenä. Mutten tiedä mikä unen tarkoitus sitten on. 

Täällä kun on tyttöjä paljon, niin haluisin kysyy, miten tyttöö jota ei ennestään tunne kannattaisi lähestyä? Varmaan kuulostaa hölmöltä kysymykseltä.. Onko parempi mennä suoraan asiaan tyyliin : "Moi, haluisitko lähtee ulos mun kans syömää vklp" vai kierrellä: "satutko tietään missä joku? kauppa tms. tms.?" ja vastauksen jälkeen kysyä lähteekö tyttö ulos?

Rukoilen että joku auttaa mua näissä kysymyksissä, tuntuu jotenkin vaan niin ylitsepääsemättömältä askeleelta kysyä tuntematonta tyttöä ulos, vaikka tiedän että se on väistämätöntä ellen halua elää selibaatissa :D Kiitos jo etukäteen!

Tulipa pitkä romaani, toivottavasti joku edes jaksoi lukea loppuun. Paha mieli joka oli viestin alussa, helpotti suunnattomasti!!!

Kommentit (6)

Vierailija

Osaan jonkun verran eläytyä olotilaasi, koska oma isänikin joi kun olin lapsi, ja ne oli helvetillisiä aikoja. Minulla on myös ollut masentuneisuuden tunteita sen vuoksi, ja lisää sen takia, että löysin ensimmåisen poikaystävän vasta 20-vuotiaana, koska olin ujo, epävarma ja ulkoisesti en itseni mielestå mikään kaunotar saatikka kokoa 0. En uskaltanut lähestyä ihmisiä sen vuoksi. Erona vain se, etten koskaan tarttunut minkäänlaisiin päihteisiin, mutta ihan noin rajuihin tilanteisiin en joutunut kuin sinä, vaikka kaikenlaista on sattunut.

Mutta: suosittelisin, että ennen kuin etsit itsellesi sen tytön, niin hakeudut jonkun psykologin juttusille. Helppoa se ei välttämättä ole. Mutta mainitsit asuvasi Tampereella, jossa toimii vapaaehtoistoimin sellainen kuin Kriisikeskus Osviitta. Sinne saa varata kuka tahansa ajan, ja siellä voi käydä noin 5-6 kertaa, jonka jälkeen jos on tarve, niin muistaakseni ohjaavat eteenpäin oikealle psykologille. Itse kävin tuolla noin 3 kertaa, ja sen hetkisiin ongelmiin se auttoi. Jamuistaakseni Tampereella on jonkin sortin nuorten päihteiden käyttöön perustuva psykologin vastaanotto myös.

Näin siksi, että ei kannata tytöstä etsiä sitä psykologia, koska siitä voi tulla rasite suhteelle. Tietenkin kun seurustelee, niin kyllähän kaikesta pitää voida puhua, myös masentuneesta olosta, mutta ensiksi kävisin jonkun muun juttusilla. Varsinkin jos koet vaikeaksi luottaa ihmisiin.

Ja itse ainakin olisin tykännyt aikoinani kun baareissa kävin, jos joku mies olisi tullut vain juttelemaan ja sitten pyytäisi ylös, eikä samana yönä seuraksi. Joten sellainen suunnitelma kuulostaa hyvältä. Ja voihan sitä ihan missä vain käyttää, jossa näkee kiinnostavan ihmisen :)

-Minnapa

Vierailija

Kiitos vastauksestasi! :) olet luultavasti oikeassa ja mun pitäis käydä psykologia ihan jutustelumielessä koittamaan, mutta silti mulla on epäilykset siitä ettei se palauta luottamuksen tunnetta ihmisiä kohtaan.. Mutta ei kai siinä mitään menetä jos koittamassa käy. Tai sitten se on vaan normaalia ettei ole sinisilmäinen ja luota ihmisiin, paitsi semmoisiin jotka ovat ajan kanssa luottamuksensa ansainneet. en tiedä vielä, koska en ole vielä sitä luonut.

Varmaan muutenkin auttaisi psykologi, vaikken itseäni tunne masentuneeksi. Niin jos ja kun alkaa parisuhde, niin ei tarvi äidinkorviketta lähteä kumppanista hakemaan.

Kiitos vastauksestasi! - ketjun avaaja

Vierailija

samaa mieltä minnapan kanssa ! kannattaa kokeilla purkaa pahaaoloa psykologille, nii saa toisen tukea ja näkökulmaa omiin asioihinsa. ei kannata tyttöystävää vielä hankkia, jos tuntuu ahistavalta ja ettei pystyis luottaa kehenkään. itelläni on auttanu hirveesti toisille ihmisille puhuminen, ku aikasemmin olin samanlainen ku sä: pimitin kaikki heikot puoleni muilta, ja esitin vahvaa. nyt ku oon puhunu muille, nii on saanu uutta perspektiivii ajatuksiinsa ja on tullu varmemmaks asioisssa. en kyllä millään huipulla ole, mutta en kyllä ollenkaa maassakaan :D 

tsemppiä oikeen paljon sulle, ja toivottvasti saisit luottos muihin takaisin !

Vierailija

Ymmärsin, että et oo käyny kouluja loppuun. Kannattaa ainakin amiskassa alottamas ala käydä loppuun tai alkaa opiskella uutta alaa. Siellä saisit kans uusia kavereita ja tapaisit mahdollisesti sen jonkun kivan tytönkin:) Ja itse lukion käyneenä suosittelen myös ehdottomasti sitäkin! Kannattaa myös varmaan käydä siellä psykologin juttusilla, edes kerran ja jatkaa jos tuntuu siltä. Jotain vertaistukiryhmiäkin kannattaa harkita, jos siellä on. Ja ei ehkä ihan suoraan jossain kaupassa näkemääs tyttöö kannata mennä pyytää ulos, joku voi "säikähtää". Mutta joku muu kysymys eka tai et on jonkin aikaa jo tuttavuus edellä, niin sit:) Ja hyvää joulua sulle!

Vierailija

Joo, pakkohan mun on koulut käydä loppuun ja ettiä se ns. "oma homma", koska tietysti on tavotteita elämältä, enkä haluu että jos joskus on lapsia, niin ne elää ilman isää tai isä ei pystyis pitään huolta tai pahimmassa tapauksessa ei olis lapsia ollenkaan.. Noh, aika näyttää.

Nonci, pelkään kanssa että jos hommaan tyttöystävän niin se menee taas siihen, mitä se oli edellisen kanssa että teen tytöstä äidinkorvikkeen ja alan olemaan ylihuolehtivainen menettämisen pelkoni takia. Totta puhuen, mua oikeestaan pelottaa jo etukäteen pilaanko rakastuessani taas parisuhteen, vai tuunko ees saamaan yhtä vahvoja tunteita ketään kohtaan kun tota ekaa tyttöö. Välillä vieläkin kun näen tytön se saa mulle perhosia vatsaan ja välillä tekee valtavan ikävän tunteen, joka lopulta muuttuu suruksi. Sillä en ole eron jälkeen tytön kanssa käynyt asioita läpi ja onnistuin muutenkin katkomaan välimme niin pahasti, ettei varmaan tullakkaan puhumaan. Voi kumpa tulisimmekin, mutta virheistä oppii.. Oon huono päästään irti, kun tunteita herää sisälle 3v jälkeen.

Ennakkoluulot sisälläni sanoo, ettei luottamus ihmisiin palaa vaikka kuinka kävisi psykologilla puhumassa. Mutta kiitos teidän, uskon että oon väärässä. Olis syytä käydä kokeilemassa.

Kiitos edelliselle kirjottajalle noista ulospyynti-vinkeistä.. :D Ehkä mä vähän hätiköin ja haluaisin kiirehtiä tytön saamisen kanssa, kun piti tollastakin asiaa kysyä. Varmaan paras vaan kuunnella sydäntä ja toimia sen mukaan, eihän tollaselle kysymykselle oikeaa vastausta ole. Ja oon muutenkin aika ujo poika, että tuntematton ulos pyytäminen kuulostaa ihan mahdottoman isolta kynnykseltä, hahah.

Kiitos vastauksistanne jälleen, arvostan todella paljon! Hyvää loppuvuotta!

-ketjun avaaja

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat