Eron jälkeen

Vierailija

Erosin reilu viikko sitten (vihdoin ja viimein) exäni kanssa vuoden seurustelun jälkeen. Aikaisemmin meillä oli pelkkää on/offia noin 4v. Luulin että tälläkertaa suhde kestäisi, mutta ei.

Mies ei suostunut muuttumaan, petti, rikkoi lupauksensa, ja tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin..Rakastamme toisiamme todella paljon, mutta järjen oli nyt pakko tulla vastaan. Niinkuin hän itsekkin sanoi, joskus on vaan osattava päästää irti. Suhde oli huonossa jamassa, eikä se edennyt mihinkään suuntaan, ja jos eteni, niin tuli vain takapakkia. Jatkuvaa riitelyä ja erimielisyyksiä yms yms yms..

Olen antanut tälle miehelle anteeksi sellaisia tekoja, joita ei monia antaisi. En edes tiedä miksi! Riuduin huonossa suhteessa jossa kumpikaan ei luottanut toiseen, vähiten minä mieheen, mutta silti jaksoin uskoa ja yrittää että suhde pelaisi. 

Itse jätin hänet riidan päätteeksi, kun huomasin ettei tilanteesta ollut enää mitään muuta ulospääsyä. Ajoittain vain tuntuu että se oli väärä valinta. 

Mies sanoi että "katotaan joskus vuoden parin päästä, sittenkun molemmat on aikuistunut ja kasvanut ihmisenä tarpeeksi". Koko nuoruus meni periaatteessa saman ihmisen kanssa, vaikka välissä on molemmilla säätöjä ja muutaman kk:den kestäviä suhteita ollutkin. Silti olemme aina löytäneet toisemme ja palanneet yhteen.. Jotenkin tuntuu kauhealta kun mies sanoo että tulevaisuudessa meillä saattaa olla mahiksia, mutta mitä jos hän löytääkin sitten uuden, ja paremman kun minä? Minä hölmönä jään sitten odottamaan että hän vielä joskus haluaisi yrittää..

En tiedä miten saisin käännettyä ajatukseni kohti tulevaa. Olen kyllä etsinyt jo asuntoa ja olenkin (toivottavasti) lähiaikoina muuttamassa opiskelujeni takia toiselle paikkakunnalle, senkin jätin aikaisemmin tekemättä, koska luulin että mies olisi valmis muuttamaan kanssani, mutta ei.. 

Eli siis kannattaako minun vielä haaveilla joskus hänen peräänsä? Tuntuu vain niin siltä, että hän on se ainut ja oikea, jonka haluan! En voisi edes kuvitella olevani toisen miehen kanssa, en oikeastaan edes halua päästä hänestä yli..

Mies myös muutamien päivien päästä erosta hajosi ja kertoi ettei hänen elämällään ole enää merkitystä, kun menetti tärkeimmän ihmisen hänelle ikinä. Sanoin ystävällisesti mutta tiukasti että parempi nyt vain näin. Noh, tottakai minäkin sitten loppujenlopuksi romahdin ja yritin saada häntä vielä takaisin, ja että jos yrittäisimme vielä kerran, mutta hän vain kylmästi jankutti että "ei, parempi näin, kyllä se siitä"

Mitä minä oikein teen? Vaikka hän onkin pettänyt, on se johtunut hänen omasta tukalasta olostaan, hän kun ei aina saa puhuttua asioita mitkä mieltä vaivaa, ja kunhan tarpeeksi minuun turhautuu, niin purkaa sen ilmeisesti sitten noin.. Eihän varsinaisesti pettänyt, mutta suunnitteli sitä toisen kanssa.

Hän myös itse sanoi, että ihmiset muuttuu pitemmän päälle. Joten siis kannattaako minun vielä ajatella että joskus meillä on vielä ehkä mahdollisuus? Kestääkö tämä rakkaus oikeasti siihen asti kunnes molemmat olemme aikuistuneet? Vai pitäisikö minun vai unohtaa koko ihminen (johon en varmastikkaan ihan täysin pysty) ja jatkaa elämääni?

Olisi kiva kuulla että onko oikeasti ikinä kenellekkään käynyt niin että vuoden parin hiljaiselon jälkeen tunteet ovat vielä molemmilla pysyneet ja suhde on pystytty alottamaan täysin puhtaalta pöydältä, niin että se toimii?

Kommentit (3)

Vierailija

Minusta sinun kannattaa unohtaa mies. Nyt teillä molemmilla on varmasti vaikeaa, mutta aikaa kuluu niin unohdat kyllä hänet. Toki voi olla mahdollista että vielä myöhemmin palaisitte yhteen, mutta en usko siihen että se kestäisi kertomasi perusteella. Stemppiä!:)

Vierailija

Niin, totta. Saa nähdä.. Ehkä sitä on vain nyt yritettävä jatkaa elämää eteenpäin ja katsoa mitä kaikkea kerkeää vuoden/vuosien aikana tapahtua!

Moni on sanonut samaa, että pitäisi nyt vaan unohtaa hänet, koska ansaitsen parempaa..

Vierailija

Nyt on kyllä pakko myöntää kun luin kertomuksesi, tuntu kun olisin itse kirjottanut tuon 3 vuotta sitten...Minulle meinaan on käynyt juuri näin. Tapasin miehen itse ollessani aika nuori ja siitä lähtien ei mikään muu tai kukaan muu ole saanut sellaista tunne vyöryä kuin hän. Se oli meillä samanlaista on/off suhdetta, hän petti, sitten minä ja suhde oli todella raastava, mutta silti tämä ihminen on ja oli aina vaan niin vastustamaton. Olin 100% varma että parempaa ei tule koskaan löytymään...Tapasin kolme vuotta sitten toisen miehen hän oli niin hyvä , aina piti huolta, ei pettänyt olin hänelle kaikki kaikessa. Silti en voinut sulkea exääni mielestäni kunnolla ikinä..se oli siellä salakavalasti kokoajan ja loppujen lopuksi en voinut enään vastustaa kiusausta. Palasin kolmen vuoden jälkeen exäni kanssa takaisin yhteen (olin unohtanut kaikki syyt miksi erosimme) JA aah se oli niin ihanaa ensimmäiset kuukaudet, muutettiin yhteen, hankittiin koira ja suunniteltiin tulevaisuutta. Tuntui että mikään muu ei enään merkitse mitään...kunnes puolenvuoden yhdessäolon jälkeen vanhat ongelmat tulivat kuin puuntakaa takaisin. Ei hän ollutkaan muuttunut, ei myöskään pettänyt mutta flirttaili edessäni muitten naisten kanssa, puhui ja viestitteli eksilleen sun muuta. Tapeltiin kokoajan aivan kuten kolmevuotta sitten...ja yksi päivä riidan jälkeen tajusin että ei tästä tule ikinä mitään, vaikka kuinka rakastan häntä ja vaikka kuinka haluan vieläki yrittää ei se tule toimimaan. Annoin hyvän aiemman suhteeni pois , jotta sain tietää tulisiko tästä mitään...no ei tullut. Ja parasta on vaan hyväksyä että jotkut ihmiset aina pysyy sydämessä ja ei heistä tule ikinä pääsemään irti, mutta sinun kannalta olisi parempi vaan jatkaa omaa elämää sillä ei ne onglemat mihinkään katoa...ainakaan minun tapauksessani.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat