Miehen väkivaltasävytteiset puheet

Vierailija

Olen reilu puoli vuotta ollut yhdessä minua muutaman vuoden vanhemman miehen kanssa. Suhde on muuten kaikinpuolin kunnossa, hän on huomioiva ja hellä mies. Mutta mua häiritsee aika ajoittain todella paljon hänen väkivaltasävytteiset puheensa.

Hän on nuorempana ollut kova tappelemaan, millä nyt ei sinänsä tämän päivän kannalta ole kovin paljon merkitystä. Eihän kuitenkaan nykyään sillä lailla käyttäydy, mikä on tärkeintä. Hän joskus kuitenkin hermostuessaan sanoo, että "tekis mieli vetää jotain kunnolla turpaan" tai "hakata ihan paskaks". Kerran hän oli suutuksissa eräälle työkaverilleen, ja sanoi mulle jotakuinkin "jos se ei pian selvitä sitä asiaa, niin mä soitan sille, ja sanon, ettei se nää huomista". Tilanteen rauhoituttua hän kuitenkin sanoo, ettei nyt oikeasti niin tekisi, kunhan meni hermot. Joskus myös, jos katsotaan vaikkapa jotain sarjaa tai leffaa, hän saattaa jostakin ärsyttävästä tyypistä sanoa: "tota pitäs kyllä vähän paukuttaa kun se on noin idiootti" tms.

Olen monen monta kertaa sanonut hänelle, että en tykkää yhtään tollasista jutuista, enkä hyväksy väkivaltaa missään muodossa. Hän tietää sen, mutta silti usein puhuu tollaisia juttuja. Ehkä ihan huomaamattaan, kun on niin tottunut, että sellaiset puheet kuuluu sen elämään. En myöskään pidä yhtään hyvänä, että mies pelaa jatkuen jotain pleikkaripeliä, missä ammutaan toisia ja veri lentää. Aggressiiviset pelit ei varmasti ainakaan auta hänen tilanteessaan?

Tiedän kyllä todennäköisesti, mistä moiset puheet hänen kohdallaan johtuvat, eikä se ole niin oleellista. Mutta miten mun pitäisi suhtautua tollasiin juttuihin? Pitäisikö olla huolissaan? Hän ei ole koskaan käyttäytynyt mua kohtaan muuten mitenkään uhkaavasti / väkivaltaisesti, paitsi joskus suhteemme alkuaikoina hermostuessaan huusi todella kovaa mulle ja oli jotenkin uhkaava. Teki mieli lähteä pois tilanteesta. Mies on sanonut mulle monesti, ettei voisi ikinä lyödä naista. Ja sanonut hyväksyvänsä väkivallan vain itsepuolustuksena. Silti sen puheet on jotenkin ristiriidassa tämän kanssa. Mua ne ainakin arveluttaa ja inhottaa.

Kommentit (9)

Sunqueen
Seuraa 
Liittynyt11.10.2011

Itse en huolestuisi tuollaisesta ja en kiinnittäisi huomiota niin kauan kun puheet ei minuun itseeni kohdistuisi. Ymmärrän kyllä mikset tykkää tuollaisista puheista, mutta ehkä ne pitää vaan hyväksyä. Oma poikaystäväni taas ei ollenkaan tykkää jos joskus kiroilen ja yritän sitä välttää, mutta vihaisena on vaikeaa kontrolloida sanojaan. Minusta kuitenkin parempi purkaa viha esim. huutamalla ja kiroilemalla kuin vaikka rikkomalla paikkoja. Mutta toki voit selittää miksi et niistä puheista tykkää ja pyytää vähän rajoittamaan.

Itsekään en ihan pysty ymmärtämään miten poikaystävääni sattuu kun kiroilen, vaikkei se olisi kohdistettu häneen, joten ymmärrän, ettei poikaystäväsi ymmärrä miksi hänen puheensa häiritsevät sinua.

mari-
Seuraa 
Liittynyt16.8.2011

Minä taas olisin vielä varuillani. Reilu puoli vuotta seurustelua harvoin antaa (vieläkään) kokonaisvaltaista ja varmaa kuvaa miehestäsi. Minä ainakin löysin miehestäni uusia puolia ja vaikka mitä senkin jälkeen. Lisäksi lähipiirissä olevat kokemukset väkivaltaisista miehistä ovat tulleet muille yllätyksenä (paitsi tyttöystävällä on melkein aina ollut epävarma tunne) alkututustumisen jälkeen.

Toivottavasti miehestäsi ei kuoriudu väkivaltaista hullua, se olisi kelle vain älyttömän raskasta ja uuvuttavaa kaikin puolin. Kaikesta ei voi aina tietää muuten kuin ajan kanssa. Kannattaa puhua myös miehesi kanssa tunteistanne.

mari-
Seuraa 
Liittynyt16.8.2011

Minä taas olisin vielä varuillani. Reilu puoli vuotta seurustelua harvoin antaa (vieläkään) kokonaisvaltaista ja varmaa kuvaa miehestäsi. Minä ainakin löysin miehestäni uusia puolia ja vaikka mitä senkin jälkeen. Lisäksi lähipiirissä olevat kokemukset väkivaltaisista miehistä ovat tulleet muille yllätyksenä (paitsi tyttöystävällä on melkein aina ollut epävarma tunne) alkututustumisen jälkeen.

Toivottavasti miehestäsi ei kuoriudu väkivaltaista hullua, se olisi kelle vain älyttömän raskasta ja uuvuttavaa kaikin puolin. Kaikesta ei voi aina tietää muuten kuin ajan kanssa. Kannattaa puhua myös miehesi kanssa tunteistanne.

Vierailija

......... oikeesti? toisilla on vähän isompiakin murheita. ihmiset sanoo suutuspäissään mitä sattuu. monetkin ihmiset voi suutuspäissään joko ääneen tai itekseen ajatella samanlaisia asioit eikä tarkota niitä

Vierailija

Niinno, ainahan joltain löytyy isompia murheita. Ei se sitä silti tarkoita, etteikö muiden "pienemmät" murheet saisi olla murheita. Ja niinkuin tuossa aloitusviestissä kirjoitinkin, niin hän myös ihan normaaleissa tilanteissa puhuu väkivaltaiseen sävyyn, ei aina suuttuessaan. :\

Ilolumi

Vierailija

Öh? Kyllä kai vähän jokainen sanoo joskus, että tekis mieli vetää jotain turpaan tms ilman, että se mitään meinaa? Itsekin hoen tuollaista vähän väliä, enkä ikinä ole ketään lyönyt.

Vierailija

saatan itekkin käyttää tota slogania että tota pitäis pari kertaa lyödä et tulis fiksummaks. :)) ja niin olen uskovaisen perheen kiltti tyttö, joka ei löisi edes suutuspäissään.

Vierailija

Minä olisin kyllä varuillani... päätin juuri orastavan seurustelun em vuoksi. Mies laukoi samanlaisia kommentteja ja kuukauden kuunneltuani näitä ja ihmeteltyäni samankaltaisia reaktioita työpäivän päätteeksi niin, vaikka oli enkeli minun edessä, käännettyäni selkäni, pahoinpiteli lemmikkini.... en ajatellut jäädä odottamaan ja tutustumaan koska hänen nyrkki tekisi lähempää tuttavuutta kanssani... minulle jäi niin arvelluttava ja pelottava olo ihmisestä että en koskaan voisi täysin luottaa.. sanat ovat peili ajatuksista ja matka sanoista tekoihin.,... hmmm itse ajattelin olla tällä kertaa ottamatta selvää... kun ei ole pakko viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa loppujen lopuksi ei tunne oloaan turvalliseksi, lämpöiseksi... tällaisessa tilanteessa pärjää mieluummin itsekseen..

Vierailija

Mun oma poikaystävä on ihan samanlainen, puhuu etenki humalassa kaikkea väkivaltasuuksia ja onhan tuolla ukolla tullut tapeltuakin, mm. omaa veljeään lyönyt. Minua hän on kerran ravistellut kun hermostui ja kerran lyönyt seinään käsi kurkulla, molemmat humalassa. Omien kokemuksieni pohjalalta siis sanoisin, että kannattaa vähän kattoa mitä mies tekee, en ois ikinä uskonu että mun oma poikaystävä jotain sellasta mitä tossa äsken sanoin. 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat