Personal Trainer on sinua varten!

Vierailija

Tässä toteutettu esimerkki mitä voi tapahtua 3 kuukauden aikana oman personal trainerin kanssa.

Lähtökohdat: Sinulla on noin 15 kiloa ylipainoa, kuntoilusta on monia vuosia aikaa, haastava työ, kiirettä pitää eikä aikaa tunnu olevan itsellesi. Vähän myös on alaselässä vaivaa ja työn teossa tulee suuria haasteita oman kunnon kanssa.

Noh, päätät sitten että nyt on pakko aloittaa kuntoilu ja käytkin noin 1-2 kuukautta ensin itseksesi salilla, saat salilta hauskan ohjelman millä veivailet laitteita läpi. Tämän jälkeen kyllästyit kun kävi tylsäksi. Otat yhteyttä kuntovalmennuksen Personal Traineriin jonka kanssa sovit tapaamisen, hyvän alkukartoituksen jälkeen päädytte sopimukseen jonka kesto on 3 kuukautta.

Saat oman liikuntasuunnitelman joka kattaa saliharjoittelut, ulkoliikunnan sekä mittavat kehonhuolto ohjeet. Samalla pistetään ruokavalio kuntoon. Sovitaan rutiini trainerin kanssa tapaamisten suhteen.  Alku on kuitenkin hieman vaikeaa, koska tulee paljon uutta asiaa mutta noin 2,5 viikon jälkeen saat upean fiiliksen kun keho alkaa nauttimaan oikeaoppisesta tekemisestä. Näet itsessäsi pieniä muutoksia jo..

Aikaa kuluu..

Olet noin 2 kuukautta jo treenannut treenarisi kanssa säännöllisesti ja ruokavaliokin on alkanut toimimaan. Painoa on pudonnut tasaisesti mutta ei liian räväkästi, olo on hyvä ja nousujohteinen kehitys on jatkunut. Vaaka näyttää jo nyt 12 kiloa vähemmän kuin aloittaessa.

3 kuukautta kun tulee täyteen niin olet laihtunut 16 kiloa ja saanut lihasta ylä ja alakroppaan sekä selkävaivat ovat historiaa. Sait sen mitä halusit lyhyesti sanottuna. 

Matka on kuitenkin vasta alkanut ja sinä et luovuta. Istut trainerisi kanssa alas ja suunnittelette jatkoa, uusi aikakausi alkaa ja uudet tavoitteet..

Tarinoita on monia mutta päätin kertoa tämän tositapahtuviin perustuvan keissin, koska nämä lähtökohdat ovat todella arkipäivää suomalaisten keskuudessa!

"Yhdessä saavutamme isoja asioita"

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat