Poikaystäväni ei enää halua minua

Vierailija

Olen siis huolestunut poikaystäväni haluista minua kohtaan. Pelkään, että hän ei ole enää kiinnostunut tai että jonkin minussa on vialla.

Olemme olleet poikaystäväni kanssa muutaman vuoden yhdessä ja asumme yhdessä. Hän on tällä hetkellä intissä. Intti ei ole vaikuttanut suhteeseemme juurikaan sillä näemme useana päivänä viikossa. (poikaystävälläni on helppo homma intissä eli ei joudu rämpimään metsissä yms, joten erityisen väsynyt tai rasittunut hän ei ole).  Suhteemme toimii kaikinpuolin hyvin ja rakastan poikaystävääni. Seksimme on ihanaa ja sitä on ollut aina paljon. Lähiaikoina poikaystäväni halut ovat kuitenkin vähentyneet huomattavasti.  Omat haluni ovat pysyneet samana tai ehkä jopa lisääntyneet. Hän ei tee enää aloitetta eikä huomio minua. Itse olen yrittänyt tehdä aloitetta, mutta lähes joka kerta tulen torjutuksi.  

Olemme yrittäneet puhua asiasta, tuloksetta. Hän ei nimittäin huomaa, että mikään olisi muuttunut. Hän on sanojensa mukaan tyytyväinen ja väittää, että vika on minun pääni sisällä.

Mitä minun kannattaisi tehdä? Onko kukaan samassa tilanteessa?

Kommentit (5)

Vierailija

HEI!

Siis tätä lukiessa tuntui kuin lukisi omasta elämästä. En siis ole mikään paras auttamaan koska itsekkin pohdin samaa asiaa. Voin myöntää että mielessä on käynyt, että mitä jos löydänkin jonkun? Inhottava tilanne ja voin sanoa tilanteen syövän itsetuntoa.

[/quote]

Sunqueen
Seuraa 
Liittynyt11.10.2011

Oletko varma, ettei intti vaikuta? Vaikka poikaystäväsi ei vaikuttaisi väsyneeltä, voi hän olla stressaantunut. Stressiä voi olla jostain muustakin asiasta. Vähän turha kysyä täältä foorumilta, kun tarkkoja tietoja et suhteestanne ja elämäntilanteestanne kerro. Oletko ollenkaan puhunut poikaystäväsi kanssa vai eikö hän halua puhua asiasta? Oli miten oli, ei tilanne ratkea jos ette puhu. Niin yksinkertaista se on.

Sunqueen
Seuraa 
Liittynyt11.10.2011

Anteeksi luin huonosti... Olette siis puhuneet mutta tyyppi kieltää kaiken. On tuossa selkeästi jotain takana ja se pitää vaan puhumalla kaivaa esiin. Ehkä poikaystäväsi ei oikeasti tiedosta ongelmaa vaikka jotain on vialla, tai hän ei vaan halua myöntää jotain ongelmaa. Tiukasti vaan ota puheeksi uudestaan. Ei niin että hän loukkaantuisi mutta ei suhde tuosta voi yhtäkkiä vaan itsestäänkään muuttua paremmaksi

Vierailija

Heissan! Täällä ilmoittautuu yksi tyttö jolla on poikaystävän kanssa täysin sama ongelma! Armeijassa kun se oli, seksiä riitti, mutta armeijan loputtua (1,5v sitten) on seksiä ollut ehkä kerran kuukaudessa. Tää on niin surkeeta ja kun kysyn mikä on, saan vastaukseks vaan "ei mikää tai en tiiä" ja mä oon siinä pisteessä et voisin nylkyttää vaikka betoniporsasta. Poikaystävä ei edes halua keskustella asiasta joten help me too!!! Yllättävän masentavaa tällanen :(

Vierailija

Ala pihtaamaan itse, älä anna sille kuukauteen jos ei ala toimia voi olla että sen kiinnostus sua kohtaan on lakannut sitten on aprempi pitää taukoa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat