Valintojen keskellä parisuhteessa

Vierailija

Kirjoitin jo aiemmin tästä aiheesta, mutta en löytänyt keskustelua mistään.. Toivottavasti tämä ei tule nyt kahta kertaa tänne.
Tiedättekö sen tunteen kun ahdistaa, ettekä voi sanoa asiaa kenelle tahansa? Keskustelu auttaa, joten toivon, että löytäisin tätä kautta kohtalontovereita ja saisin keskustelua aikaan, että saisin ajatuksiini edes jonkinlaista selkoa.

Elikkäs olen parikymppinen nainen. Kihloissa mieheni kanssa, asumme yhdessä. Meidän parisuhteemme on ollut vakavaa, suunnittelemme paljon tulevaisuutta. Olen pikkuhiljaa alkanut epäröimään enkä haluaisi elää nykyisen mieheni kanssa koko loppuelämää sittenkään. Mieheni muuttuu humaltuessaan ja olen monesti uhonnut tämän takia erolla. Mieheni ei halua erota, hän rakastaa minua.

Sitten tämä toinen mies..

Tämän toisen miehen kanssa olemme tavanneet kouluaikoina samalla luokalla, mutta silloin emme olleet kavereita. Tällä hetkellä olemme kuitenkin samalla työpaikalla ja kiinnostukseni on alkanut heräämään. Työvuorojen aikana meillä on ollut hiukan flirttiä, mutta kumpikaan ei uskalla tehdä muuta, koska olenhan kihloissa. Enkä haluaisi tehdä mieheni seläntakana mitään.. Tämä tapaamani mies on minua n. kymmenen vuotta vanhempi parin lapsen isä, ollut naimisissa - nykyään sinkku, ainakin tietääkseni. Töissä jutellessa olen huomannut, että meillä on paljon samanlaisia mielenkiinnonkohteita kuten mm. työ, tanssi, lapset, vaatteet/ulkonäkö yms. En kyllä edes tiedä onko mies valmis uuteen suhteeseen tai onko hän edes kiinnostunut minusta..

En uskalla erota nykyisestä miehestäni, en halua satuttaa. Olen miehelleni ensirakkaus. 

Mitä siis tehdä? Ollakko yhdessä vai erota? Entä jos eron jälkeen tapaamani mies ei olekkaan kiinnostunut minusta? Olen yksin.

Jos tapaamani mies on kiinnostunutkin niin olenko valmis äitipuoleksi?

Se tunne kun järki ja sydän eivät kävele käsikädessä. HELP ME!

Kommentit (3)

Vierailija

En osaa tuohon toiseen mieheen ottaa kantaa, mutta ymmärrän tämän nykyisen kanssa olevan ongelman liian hyvin. Olen itse vakavassa ja vakaassa parisuhteessa, joka on osittain ollut myös kaukosuhdetta. Nyt yhteenmuutto viimein edessä ja kauhistuttaa. Hävettää pelätä, että entä jos eroamme ja kaikki on vaikeampaa saman katon alla. Toki olen itsekin parikymppisenä vielä nuori ja opiskelen ammattiin tällä hetkellä. Elämä edessä siis. Häpeän miestäni jonkin verran. Rakastan hurjasti, mutta hän on vähän socially awkward jos ymmärrätte. Kaverit eivät häntä hyväksy. Ja olen myös ensirakkaus. Rakkautta on paljon, mutta samalla myös pelkoa että miten tulevaisuus sitten sujuu vai sujuuko. Yritä sinä tehdä niinkuin parhaaksi näet! Äitipuoliasiahan on mielestäni aina enemmän lapsista kiinni ja et voi siihen vaikuttaa. Lapset saattavat haluata vanhemmat yhteen eivätkä tajua miksi vanhemmat olisivat saman katon alla onnettomia. Ajan kanssa tottuvat kyllä. Muista sinä olla aikuinen jos tämä tilanne ajankohtaiseksi käy. :)

Vierailija

Hei Zavi!

Miksi sinä tarkalleen ottaen epäröit? Miehesi humaltuminen on luultavasti ollut samanmoista iät ja ajat, joten miksi se on yhtäkkiä alkanut häiritsemään? Ja mikä muu sinua mietityttää?Mikäli miehesi humalakäyttäytyminen on suhteenne suurin ongelma, saanen onnitella sillä teillä menee loppujenlopuksi aika hyvin!

Mieti rakastatko yhä miestäsi? Veikkaan, että vastauksesi uudesta ihastuksesta huolimatta on yhä kyllä. Rakkaushan sinua pitää yhä suhteessa, eikö vain? Mieti sitten, voisitko elää ilman häntä?

Mikäli olet nykyisessä suhteessasi vain vastuuntunnosta, niin tee molemmille palvelus ja jätä hänet. Uskon vakaasti, että sekin satuttaa miestäsi, että olet hänen kanssaan vaikket oikeasti tahtoisi.

Et voi myöskään perustaa ero päätöstäsi sille, että pelkäät jääväsi yksin. Ei se ole mikään syy olla huonossa suhteessa. Unohda nyt hetkeksi mielestäsi se toinen mies. Voihan olla, että se on vain ohi menevä ihastus. Mieti sen sijaan oikein tarkasti sitä haluatko elää nykyisen miehesi kanssa lopun elämääsi, vai et.

http://lady-and-the-tramp.blogspot.fi/

Vierailija

Kiitos vastauksistanne! Olette varmaan oikeassa.. Parempi varmaan kunnolla miettiä mitä haluan elämässäni. Olen aina haaveillut lapsista mieheni kanssa ja niistä on puhuttukkin. Nyt kuitenkin olen alkanut epäröimään.. Aina kun suhteessa mennään pitemmälle siitä on hankalampi lähteä ns. pois.

Itsetuntoni jo kolkuttaa siinä asiassa, että mieheni kanssa ollessa ajattelen vain tätä toista miestä. 

Mieheni humalakäyttäytyminen häiritsee, koska hän muuttuu täysin toiseksi ihmiseksi. Ärhentelee ja haastaa riitaa jokaisen kanssa. Selvinpäin hän on taas hyvinkin hiljainen, joka häiritsee minua. Omien kavereiden kanssa hän juttelee aivan normaalisti, mutta vanhempieni ja ystävieni kanssa ollessa vaihtaa vain muutaman sanan. Olen haaveillut aina sosiaalisesta ja rohkeasta miehestä, mutta mieheni ei ole sellainen. Hän ei heittäydy asioihin niinkuin itse. Näistä asioista ois ehkä viisain jutella mieheni kanssa.. pelottaa, uskallankohan. Niin arka asia kuitenkin :-(

Kylläpäs elämä voi joskus olla hankalaa.

Erossakin ajattelen monesti anoppilaa, yhteistä kummilastamme ja muita sukulaissuhteita yms. Ei vain saisi tämmösten asioiden vaikuttaa päätökseen. Jos ajattelen samoja ajatuksia vielä 5vuoden päästä.. Silloin on taas hankalampi perääntyä, koska meillä saattaa olla siihen mennessä enemmän kummilapsia tai jopa omia lapsia? Olemme vain enemmän sidoksissa toisiimme..

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat