Oon ihan sekaisin ajatusten kans...

Nainen20

Heippa! En tiedä mitä tekisin, miks oon tämmöne. Oon 20-vuotias, kovasti menossa kohti 21 ikävuotta. Mulla oli/on poikakaveri tai nyt on viimeajat ollu jotain säätämistä vain meidän välillä kun en tiedä oikein tunteistani. En osaa päästää irti, ärsyttää ajatus siitä jos tällä olisi joku toinen. Mutta itse en saa ajatuksiani kasaan, rakastan saada huomiota kaikilta miehiltä. Suhteen myötä en sitä saa. En osaa seurustella kenenkään kanssa, haaveilen koko ajan muista miehistä. Tuntuu että haluaisin kaiken vaikka ei voi kaikkea saada. Puran ajatukseni työntekoon ettei tarvitsisi ajatella, eli olen töissä yleensä 12h päivässä. Mut kai tähän jo joku ratkasu pitäisi löytää. Asian pointti ei ole se et seurustelisinko tämän kyseisen henkilön kanssa vaiko en vaan se että miksen osaa sitoutua ja miksi olen melko huomion kipeä. Tykkään panostaa ulkonäköön jotta saisin mahdollisimman paljon katseita. Jos joku mies on yhteydessä, pidän siitä että ihmisiä kiinnostaa mut en ketään päästä ihan lähelleni. Jotenkin aina pidän varani ja hieman kuitenkin etäisyyttä ettei menisi liian vakavaksi. Mikä hitto mua vaivaa? Onko muita kohtalontovereita tai etes jolla on ollut sama ongelma ja päässyt siitä? En halua harrastaa yhden illan juttuja mut tykkään vaan siitä huomiosta mitä saan osakseni. Kun mikään ei riiitä! Olen yrittänyt että nyt välitän vain ja ainoastaan tästä kenen kans olin, mut aina kuitenkin kaipaan jotain muuta. Ajatukset vain aina karkaavat ja katselen paljon muita!

Kommentit (3)

Nainen20

Suhteen myötä alan liikaa miettimään tulevaa, kammoksun näitä asioita ja sen takia sitten pakenen suhteesta. Yhteenmuutot ym, ahistaa toisen jatkuva läsnäolo.

Tintti

Ensin minulla tuli mieleen heikko itsetunto, sillä heikon itsetunnon omaavilla on toisinaan tarve saada kaikilta hyväksyntää tavalla, tai toisella. Lisäyksesi myötä minulle kuitenkin tuli tunne, että oletkin sitoutumiskammoinen.

Niin tai näin, eihän suhteessakaan tarvitse olla jatkuvasti yhdessä. Ei edes silloin kun asutaan saman katon alla. Minua itseäni häiritsee suhteessani päin vastoin se, että emme vietä aikaa yhdessä, vaikka olisimmekin molemmat kotona - toinen ei kuitenkaan vaikuta olean koskaan täysin läsnä. Aina on lupa viettää aikaa myös itsekseen, ei koti ja parisuhde ole mitään vankiloita, kyllä kotoa saa poistua viettämään aikaa ihan yksinään, tai ystävien kanssa. Olisiko tosiaan niin kamalaa joutua viettämään elämänsä jonkun kanssa joka sinua rakastaa ja jota sinä rakastat?

On myös olemassa ihmistyyppejä joille seurustelu ei vain sovi, he ovat ikisinkkuja ja sinuja asian kanssa. Sain kuitenkin sellaisen käsityksen, että sinä haluaisit olla parisuhteessa, muttet vain osaa. Et ehkä vain uskalla. Pelkäätkö todella sitoutumista, vai sitä että tulet torjutuksi? 

http://lady-and-the-tramp.blogspot.fi/

Nainen20

Omaan varmaan kumpaakin, huonon itsetunnon ja sitoutumiskammon. Oli kyllä hyvää tekstiä kiitos siitä! Yritän ajatella vain että kyllä mä vielä jonain päivänä kykenen niin kuin muutkin tai moni muu, elämään normaalia perhe-elämää (tai mikä on käsitys normaalista.) Ehkä sen aika tulee vai tuleeko?! Voi tätä elämää ku sen pitää olla niin pirun vaikeeta :/

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat