Keskellä draamaa-USA:n vaalit

Kommentit (10)

NeitiN

Pakko kysyä että jos saisit äänestää niin kumman valitsisit Obaman vai Romneyn? ei tarvitse toki vastata jos tuntuu siltä :)

Vierailija

Kyllä itsekin olisin varmaan Obaman puoleen kääntynyt. Jossain mielessä olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä olisiko Romney saanut jotain uutta ja erilaista aikaan. :)

J

Noissa äänestyslapuissa näkyi olevan demokraattien Obaman ja Bidenin sekä republikaanien Romneyn ja Ryanin lisäksi myös liberaalien ja vihreiden ehdokkaat. Miksiköhän siellä aina vain nuo kaksi suurinta puoluetta ovat ne, joista presidentti valitaan. Eikös siinä mene paljon ääniä "hukkaan", jos joku antaa äänensä muun puolueen ehdokkaalle, jos kerran se taisto käydään Obaman ja Romneyn välillä. Eli siellä ei siis tule mitään 2. kierrosta, missä 2 eniten ääniä saanut jatkaa, vaan tavallaan ne kaksi vahvinta on jo alusta asti selvillä.

Olisi ihan mielenkiintoista tietää olisiko tulos sama, jos presidentistä äänestettäisiin samalla lailla kuin mm. Suomessa, eli laskettaisiin kaikkien yksittäisten ihmisten äänet yhteen, eikä niin, että osavaltioiden valitsijamiehet olisivat avainroolissa.

On myös jännä nähdä uutiskuvista, että siellä tosiaan on aivan valtavan pitkät äänestysjonot. Suomessa varmaan äänestysvilkkaus laskisi huomattavasti, jos ihmiset joutuisivat jonottamaan tunnin.

Muun maailman, joka kannattaa hyvin selkeästi Obamaa, on vaikea ymmärtää miksi USA:ssa on niin paljon ihmisiä, joiden mielestä Romney olisi paras mahdollinen presidentti.

Jännittäviä vaalivalvojaisia!

Vierailija

Tosiaan, nämä vaalijutut täällä ovat aivan hurjan sekavia. Ihmettelin itsekin miksi ihmeessä äänestyslipussa on niin monia eri kohtia. (heh täällä kun ei ikinä tehdä asioita mahdollisimman yksinkertaisiksi.) Muistaakseni usein on käynyt niin että jos äänten perusteella olisi valittu presidentti niin tulos olisi ollut erilainen kuin osavaltioiden mukaan.  Ja joka ikinä kerta tulee ongelmia ääntenlaskemisessa ja taas oli puhetta että tietyt äänet menivät väärin. 

Todella monet täällä olivat juuri Romneyn kannalla, hänhän taitaa olla enemmän juuri demokraatti, mutta kun kisassa ei voi olla kahta saman puolueen jäsentä niin valikoitui hänelle tuo rebublikaani...hänhän esim omassa osavaltiossaan on järjestänyt terveydenhuoltouudistuksen kuvernöörinä ollessaan. Eli sen takia esimerkiksi usein puhui itsensä ristiin tällaisissa asioissa. Monen mielestä täällä myös Romneylla olisi ollut enemmän kokemusta suurista miljoonayhtiöistä jotka pyörittävät kaikkea toisin kuin Obamalla. 

Katsotaan mitä tuleman pitää täällä, jänniä juttuja nämä aina ovat :)

/Laura

Muakin kiinnostaa vaalit hieman. :) Kirjotit ettet saa VIELÄ äänestää. Miten toi äänestäminen menee, pitääkö sun asua joku tietty aika ennen kun saat äänestää vai miten se menee? Ymmärsin että tulevaisuudessa saat äänestää?

Kivaa kun jaksat bloggailla päivittäin. Ja jos vaaleista haluat kirjoittaa niin mua kiinnostaa se itse äänestäminen kun oon ymmärtänyt et hieman enemmän niitä papereita on täytettävä kun täällä Suomessa. Meidän äänestämis-systeemi on ihanan yksinkertainen. :)

Vierailija

Heiii, tosiaan en saa vielä äänestää koska omistan vain greencardin jolla ei ole siis äänioikeutta. Kolmen vuoden jälkeen saan anoa Jenkkien kansalaisuutta, jolloin voin siis ottaa osaa vaaleihin jne. (tällain saan pitää myös suomen kansalaisuuden eli kaksoiskansalaisuus on näiden maiden välilla sallittu.)

Hih ja nauroin miehelle myös että miksi ihmeessä täällä äänestäminen on niin monimutkaista. Eikö riittäisi että laittaisi vain oikean numeron lappuun, täällä on useampi sivu joista pitää värittää oman vaihtoehtonsa ruutuun. Lopulta tuo oma lappu vielä skannataan. Niin hankalaa :D

Http://Anninaintallinna.blogsp...

parempi voitti! Minun mielestäni siis:) oli kyllä jännät paikat ja tiukka kisa!! Kiva kun postaisit tunnelmistanne siellä :) !

Vierailija

Kyllä oli jännää, mutta kun länsirannikon ääniä alkoi tulla niin peli oli kyllä aika selvä. :) Ja kiva kun tällainen poliittiinen postaus herätti kiinnostusta! :D

Katja

Meillä mies jännäsi ja seurasi tosi kovasti vaaleja, vaikka ei jenkki olekaan, mutta amerikkalainen politiikka kiinnostaa. Herättiin aikasin aamulla katsomaan vaaleja, kylläpä oli jännä kisa ja on ilmeisesti ihan tyytyväinen herra tulokseen :)

oli kyllä mielenkiintosta seurata usareissulla vaalihumuja, väittelyjä ja myöskin millä alueilla äänestettiin enempi ketä. Myös mainokset, jossa dissattiin toisia oli tosi hämmentäviä :D

Vierailija

Joo ihan uskomatonta touhua tämä vaalisysteemi on, hih ja en voisi ikinä Suomessa kuvitella että toista ehdokasta juuri dissattaisiin yhtä tehokkaasti kuin täällä. En olisi ikinä ajatellut että vaalit voivat olla yhtä jännää kuin mitä eilen koettiin. :D

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat