eksä ei pääse yli

mirkku92

Erosimme eksäni kanssa kuukausi sitten. Minä jätin hänet. Itse olen päässyt kohtuullisen hyvin hänestä yli, olen jo tämän eron jälkeen kerennyt baarissa säätämään erään miehen kanssa. Eksäni kuitenkin soittelee ja lähettelee viestejä, joissa kertoo ikävöivänsä minua ja haluavansa minut takaisin. Eksän yhteydenottojen jälkeen tunnen oloni surkeaksi ja ajattelen olevani kauhea ihminen. Tuntuu että nuo eksän yhteydenotot hidastavat erosta toipumista, jokaisen yhteydenoton jälkeen koen ikään kuin takapakkia. Mitä voisin tehdä, että hön tajuaisi ettemme palaa yhteen eikä meidän ole järkevää koko ajan pitää yhteyttä?

Kommentit (13)

mirkku92

Voisin vielä lisätä että eksäni lähettää välillä myös syyttäviä viestejä, jos en vaikka kaupungilla törmätessämme jää juttelemaan hänen kanssaan, vaan tervehdin vain. Tuntuu etten ikinä pääse jatkamaan elämääni kunnolla, jos eksä on joka välissä ottamassa yhteyttä.

Lenune

Eiköhän tuo nimenomaan kerro siitä, ettet itsekään ole päässyt ylitse. Jos et tosiaan tahdo yhteen palata, niin tee asia selväksi suorasti, muttei ilkeästi. Kerro myös, että sinusta on parempi, ettei hän ota yhteyttä. Ja nimenomaan,että se on parempi teille molemmille. 

(Ps. otsikko antaa kuvan, että eksä on roikkunut pitkään eron jälkeen sinussa, mutta kk ei todellakaan ole pitkä aika, ja hyvin harva ihminen siinä ajassa pääsee yli, ellei sitten ole ollut joku kahden kk teinisuhde.)

mirkku92

En tietenkään ole itsekään päässyt kokonaan yli, mutta kohtuullisen hyvin olen elämääni pystynyt jatkamaan ja aina vain miettinyt eksääni entistä vähemmän. Totta kai ero oli rankka paikka minullekin aluksi, mutta olen kokenut viisaammaksi, etten ota häneen mitään yhteyttä, sillä mielestäni ei opi selviämään yksin, jos tukeutuu vain toiseen ja se hidastaa ylipääsemistä. Suureksi ongelmaksi koen tuon, että hän yrittää vielä eronkin jälkeen ikään kuin kontrolloida minua ja ottaa yhteyttä joka välissä. Olen hänelle sanonut juurikin tuon, että parempi ettemme pitäisi yhteyttä, mutta kuitenkin on yhteydenottoja tullut.

mirkku92

Itsekin huomasin nyt kun uudelleen luin tuon otsikon, että onhan se vähän harhaanjohtava. Mutta en itse haluaisi eron jälkeen vähään aikaan olla yhteyksissä, jotta saisi rauhassa oppia elämään itsekseen. Haluaisin kuitenkin pistää kerrasta poikki, niin että se on sitten kerralla ero toisesta. Jatkuva yhteydenpito siis tuntuu lähinnä ahdistavalta.

jonsku

Mulla on ihan sama homma!! Erottiin kolmisen viikkoa sitten ja meillä on yhteinen kämppä, josta päästään muuttamaan nyt tämän kuun lopussa pois omiin kämppiimme. Eli tässä on vaan pitäny kitkutella ja "joutunu" olemaan koko ajan tekemisissä ja elämään arkea. Ja kun eron jällkeen ei haluais nähä kyseistä henkilöä eikä olla missään tekemisissä, koska en mää ainakaan siten pääse koskaan yli. Nii tää on ollu tosi vaikeeta aikaa ja ymmärrän täysin aloittajaa :/ ja kun vielä tämä exä vaan soittelee/tekstailee jatkuvasti, vaikka kuinka sanon että pitäs vähentää yhteydenpitoa. itellä on ihan ok olo ja sit tulee soitto nyyhkyttävältä exältä nii joo, siinä se hyvä fiilis menikin. ja kun tämä mun exä tukeutuu ihan liikaa muhun, ei tunne pystyvänsä avautumaan kavereilleen kun ei halua häiritä heitä jne. joo ja mun sitten pitää vaan esittää vahvaa ja sen olkapäätä vaikka itekin on ihan rikki.. no parin vk päästä helpottaa.

en vois kuvitellakaan muita miehiä ja en siis oo  ihan innoissani tästä erosta. oon ihan rikki, mutta mua vaan auttais kauheesti kun sais vaan rauhassa prosessoida tän jutun ja päästä eteenpäin elämässä.

juttele exälles ja tee selväks et näin ei voi jatkua. että yhteydenpito on loputtava.

mirkku92

En voisi kuvitellakaan miten kamalaa olisi asua eksän kanssa vielä eron jälkeenkin. En varmaan vaan pystyisi siihen. Minulle ero oli tavallaan helpotus, olin miettinyt sitä lähes 4 kuukauden ajan ja nyt tämä tuntuu erittäin oikealta ratkaisulta. Ymmärrän, että eksälläni tulee erosta ylipääseminen kestämään luultavasti pidempään kuin minulla, sillä itse olin saanut valmistautua eroon kauemmin ja koin sen helpotuksena, kun taas hän olisi halunnut jatkaa. Enkä kyllä pysty kuvittelemaan, että seurustelisin vielä vähään aikaan. Kunhan tuli baarissa vaan pidettyä hauskaa. En kyllä ole katunut sitä tippaakaan, sillä tuntuu että uudet "säädöt" auttavat ylipääsemiessä.

jonsku

Kaikilla on omat tapansa toipua, ei ketään pitäs tuomita. Anna eksällesi aikaa ja teet vain selväksi, miten pahalta susta tuntuu se yhteydenpito yms. ja ettet halua sitä. Kyllä se kipu helpottaa joku päivä teillä molemmilla, paljon voimia erosta toipumiseen <3

mirkku92

Vaikka en kadu yhtään tuota baarisäätöä tuntuu silti, että tein väärin eksääni kohtaan. Tuntuu, että tein väärin kun löysin näin nopeasti "uuden" (vaikka tuo jäikin vain yhdenillan säätämiseksi, enkä enempää olisi halunnutkaan). Tuntuu, että teen väärin kun en jää kotiin suremaan ja ikävöimään kuten eksäni. Eivätkä nuo hänen yhteydenottonsa, joissa hän kertoo ikävöivänsä ja kertoo kuinka kurja hänellä on, auta yhtään asiaa. Paljon voimia sinullekin jonsku<3

zazza

Mä oon taas itse tossa jätetyn asemassa. Olin niin rikki erosta ja asiasta teki pahemmaks sen että eksä pitkitti eroa vaihtamalla mielipidettä joka toinen päivä. Lisäksi hän on se, joka haluaa pitää yhteyttä ja jolle on vaikeaa olla olematta minkäänlaisissa väleissä. Itselleni se on parhain vaihtoehto, ainakin nyt aluksi, mutten voi käsittää miksi häntä kiinnostaa miten häntä kiinnostaa tekemiseni kun erotessa kerran ilmaisi niin selkeästi ettei tiedä välittääkö enää sillä tavalla. Muutenkin koko ero oli hirveä sotku, hän, jättäjä käyttäytyi kuin jätetty ''en tule koskaan löytämään parempaa'', ''tajuan varmasti jossain vaiheessa että sua parempaa ei oo''. Oon edelleen ihan sekasin kaikesta, mutta voiton puolella ollaan. Sitä en vain ymmärrä että jos hän haluaa puhalta pelin poikki, miksi hän roikkuu minussa ja vaikeuttaa mun ylipääsemistä...?

zebra

oon ite kans jättäjän asemassa... ja uuski jo löytyis.. mutta ei vieläkäään! okei seurusteltiin kolme vuotta, ja nyt erosta on 3 kk, ja tiedän että en tehny oikein ku löysin uuden näin nopeesti (ei seurustella kyllä vielä) mutta minkäs sitä tunteilleen voi.. Ja vieläki se entinen laittaa jatkuvasti viestiä ja sanoo ettei halua jatkaa... ja kyllä olen sanonut että on jo uus kiikarissa ja hän otti asian suht hyvin.. mutta ahistaa silti koska hän kuitenki oli minulle tosi tärkeä ihminen monta vuotta ja haluisin että hänkin voisi olla yhtä onnellinen kuin minä olen juuri nyt

La-Te78

Itse tein ex-naiseni kanssa kolmen erotaan-ollaan yhdessä kerran jälkeen kylmät.

Yhden baari-illan jälkeen(joka oli sovittu kauan sitten,että menen jätkien kanssa) alkoi se normaali mustasukkaisuuspyöritys ja tenttaaminen.

Sitä jatkui koko seuraava päivä,jolloin totesin,että olisi kait parempi,jotta erotaan.

Akka siihen,että niinpä kait ja paineli ulos kämpästä.

Soitin samantien yhdelle naikkoselle,jonka tunnen,että tuleppa yöksi.

Exä tuli sitten yöllä kotiin hakemaan sovintoa juuri kun olimme paneskelemassa olohuoneen sohvalla..Eipä enää sen jälkeen vongannut takaisin.Ja hyvä niin!

Sunqueen
Seuraa 
Liittynyt11.10.2011
La-Te78

Itse tein ex-naiseni kanssa kolmen erotaan-ollaan yhdessä kerran jälkeen kylmät.

Yhden baari-illan jälkeen(joka oli sovittu kauan sitten,että menen jätkien kanssa) alkoi se normaali mustasukkaisuuspyöritys ja tenttaaminen.

Sitä jatkui koko seuraava päivä,jolloin totesin,että olisi kait parempi,jotta erotaan.

Akka siihen,että niinpä kait ja paineli ulos kämpästä.

Soitin samantien yhdelle naikkoselle,jonka tunnen,että tuleppa yöksi.

Exä tuli sitten yöllä kotiin hakemaan sovintoa juuri kun olimme paneskelemassa olohuoneen sohvalla..Eipä enää sen jälkeen vongannut takaisin.Ja hyvä niin!

Oikeen teinitouhua. Oot varmaan ylpee ittestäs

Eirene

Hei pisti silmään tuo, että 'tiedän että tein väärin kun löysin näin nopeasti uuden'. Eihän siinä ole mitään väärää! Jättävä osapuoli on aloittanut jo ajatustyön harkitessaan eroa usein monta kuukautta ennen eroa. Kun ero tapahtuu, se on helpotus. Jättävä osapuoli voi olla hyvinkin nopeasti valmis uuteen suhteeseen. Jätetty taas joutuu aloittamaan toipumisen vasta siinä vaiheessa. Jätetty ei varmastikaan arvosta yhtään, jos entinen kumppani löytää heti uuden, kun hän itse on vielä ihan rikki. Luultavasti syyttää, haukkuu, on kamalan loukkaantunut... Mutta kyllä eron jälkeen kumpikin saa tehdä ihan mitä haluaa. Jos kohtaa jonkun uuden, johon tunteet syttyvät, niin miksi ne tunteet pitäisi tukahduttaa vain siksi, ettei eksälle tule enemmän paha mieli. Kuunnelkaa sydäntänne. Teillä on oikeus olla onnellisia vaikka heti vaikean eron jälkeen, aivan turhaa rankaista itseään ajattelemalla noin.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat