Riudun väkivaltaisessa parisuhteessa mitä tehdä?

toivoton

Olen seurustellut nyt suunnilleen puoli vuotta nykyisen poikaystäväni kanssa ja viimeiset 4 kuukautta on ollut yhtä tuskaa! En tapaa enää ystäviäni ollenkaan, koska muuten poikaystäväni suuttuu. Hän suuttuu myös aivan turhista asioista: istun hänen tuolissa, poltan tupakan liian hitaasti, puhun unissani, puhun puhelimessa liian kauan yms. 

Hän on myös todella mustasukkainen. Lähdin viikonloppuna ensimmäistä kertaa ilman häntä juhlimaan ystävieni kanssa ja siitä seurasi mykkäkoulua ja hirveetä huutoa. Eräs ystäväni yrittää mukamassa iskeä minua ja en saa olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä. Hän myös tutkii kaikki facebook keskustelut ja viestit. Olen yrittänyt puhua asiasta hänen kanssaan, mutta kun otan asian esille vika on ainna minussa ja sitten lähdetään taas ovet paukkuen.

Hän on myös muutaman kerran riidellessämme satuttanut minua fyysisesti. Mutta ainahan se oli vahinko ja mitäs seisoin tiellä yms. On myös niitä ihania hetkiä, jolloin poikaystäväni on mailman ihanin ja tälläisinä hetkinä eroaminen tuntuu huonolta idealta. Jospa tälläinen käytös menee ohi? Kaksi ensimmäistä kuukautta oli kuitenkin ihanaa aikaa.

Auttakaa! En tiedä mitä tehdä! Puhuminen ei auta, jos en halua taas joutua nyrkin ja seinän väliin...

Kommentit (8)

minna

Kannattaa lopettaa suhde, mietippä itsekin, voiko teillä olla mitään tulevaisuutta? Jonkinlainen tulevaisuus voi olla, mutta haluatko elää samanlailla kun nytkin... 

Vierailija

Minäkin suosittelisin suhteen lopettamista. Helppo se on näin ulkopuolisena sanoa, mutta ihan oikeasti, päästä hänestä irti!

iinu

Ihan itsesi takia, jätä poikaystäväsi. Ystäväni on vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. On kauheaa katsoa vierestä kun hän pilaa nuoruutensa tuolla tavalla. Olette seurustelleet vasta puoli vuotta ja poikaystäväsi käyttäytyy jo nyt väkivaltaisesti. Ei tuo tule tuosta muuttumaan. Ystäväni on ollut poikaystävänsä kanssa yhdessä 1,5 vuotta eikä heillä tuo ole muttunut miksikään vaikka mies niin lupailee. Jätä hänet nyt kun ette ole seurustelleet kuin puoli vuotta, myöhemmin se on varmasti paljon hankalampaa.

been there, done that

Jos partnerisi rakastaa tai edes arvostaa sinua, ei väkivaltaan pitäisi olla tarvetta mieleltään terveellä ihmisellä. Paras neuvo mitä sinun tilanteessa olevalle voi antaa on: LÄHDE. Lähde menemään kun sinulla vielä on siihen mahdollisuus, pari kuukautta lisää väkivaltaisessa suhteessa onnistuu murtamaan oman tahtosi ja vahvuutesi. Toki näin ei jokaisen kohdalla ole, onneksi, mutta omasta kokemuksesta sanon, että juokse kun siihen itse vielä pystyy. Hyviä hetkiä tulee olemaan uuden ihmisen kanssa ja useammin kuin väkivaltaisen ihmisen kanssa ollessa. Lähtö sattuu ja on vaikeaa, mutta et halua ottaa sitä riskiä, että tilanteesi pahenee ja tämä on ERITTÄIN YLEISTÄ väkivallan kanssa. Et halua herätä 8 vuoden päästä ja tajuta menettäneesi elämästäsi 8 vuotta ovimattona. Kenenkään ei pitäisi joutua tilanteeseen, jossa suhteessa oleminen tuhoaa sen oman itsensä ja uuvuttaa. Suhteen pitäisi olla voimavara ja positiivinen asia, ei väkivallan ja tappelun alituinen uhka elämässä. 

Myöhemmässä vaiheessa et enää itse välttämättä pääse pakoon, vaikka tiedostatkin tilanteen. Siinä vaiheessa kun oma itsesi on hukassa ja ainoa asia mitä on jäljelle jäänyt kavereiden kaikottua, on se partneri, lähteminen on aivan h*lvetin vaikeaa. Lähde kun vielä voit, hyviä hetkiä ei voi olla niin paljon tai ne eivät voi olla niin tärkeitä, että niiden takia kannattaa uhrata itseänsä väkivallan uhriksi. Löydät vielä jonkun, jonka kanssa hyviä hetkiä tulee olemaan enemmän kuten aikaisemmin sanoin ja voit olla oma itsesi. Huoletta. 

Toivoton

Kiitos kaikille vastaajille! Ajattelin kertoa että päätin suhteemme tänään. Vaikeaahan se teki ja kaduttaa nyt jo todella paljon, mutta silti tuntuu että tein ihan oikean ratkaisun. Eroamistilanteessakaan hän ei ollut valmis puhumaan mistään, eikä kuunnellut minua loppuun vaan lähti taas ovet paukkuen pois. Minun on jo nyt paljon parempi olla ja olen varma että kyllä se tästä vielä lutviutuu :) Kiitos vielä kovasti kaikille!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat