missä vaiheessa suhde loppu?

ilonpilaaja

Minulla on hyvä olla avopuolisoni kanssa. Rakastan häntä ja tiedän, että hän rakastaa minua, mutta suhteessamme ei ole arvostusta. Minä olen itsestäänselvyys, jolle saa sanoa mitä tahansa ja jota saa kohdella miten tahansa.

Nuo hetket ovat kuitenkin melko harvassa. Ehkä kerran viikossa, joskus kerran kahdessa viikossa. Mutta ne hetket ovat niin musertavia ennestään huonolle itsetunnolle ja parantumattomille traumoille, joiden takia käyn edelleen terapiassa useiden vuosien jälkeen.

Mies tietää asioista, ja silti sanoo kaikenlaista. Eilen pari hänen kaveriaan tuli meille ja toinen tarjosi minulle suklaata. Minä kiitin, ja mies sanoi "hei ei tarvitse olla ilonpilaaja." Ja yleensäkin saan kuulla kaikenlaista "älä laita tuota hattua, näytät ihan kalastajalta" ja kaikkea muuta.

Voisihan hän vitsaillakin, mutta mistä tuollainen tulee edes mieleen, jos ei ajattele niin? Minä olen aina arvostanut miestä, olen vain kerran sanonut "näyttäisit paremmalta ilman", kun hän osti typerän pipon. Minä muistan, ettei hän ole itsestäänselvyys, ja muistutan häntä usein rakkaudestani. Annan/teen yllätyksiä, olen luopunut minulle tärkeistä asioista yhteiselomme vuoksi, ja annan hänelle yhteistä aikaa ja läheisyyttä toisinaan, vaikka olisi jotain tärkeää työhommaa.

Minä en saa mitään vastineeksi. En edes syntymäpäivälahjaa. Minä annoin ensitreffien vuosipäivänä hänelle elokuvan, jonka kävimme silloin katsomassa. Ei lahjat minua haittaa, mutta se, että minä olen itsestäänselvyys. Hän uskoo, että olen joka ainoa päivä täällä odottamassa lämmin ruoka pöydässä, vaikka työt olisi loppuneet jo tunteja sitten, eikä kuulunut mitään ilmoitusta, että meneekin pidempään.

Minun on yleensä hyvä olla tässä suhteessa, ja rakastan miestäni, joten en tiedä, miksi erota. Toisaalta, toisarvoisena eläminen on turhauttavaa kun mies on aina minulle ensimmäinen tärkeysjärjestyksessä.

Asiasta on puhuttu, ja hän on sanonut, että muuttuu, muttei tiedä, kuinka nopeasti pystyy muuttumaan. En vain enää jaksaisi odottaa.

Toisaalta, jos eroamme, hän tajuaa, että oikeasti käyttäytyy huonosti ja hänen pitää muuttua nyt eikä joskus. Ajatus siitä, että minä teen hänestä täydellisen puolison jollekulle muulle, on kamala. Minä oikeasti rakastan häntä ja haluan viettää loppuelämäni hänen kanssaan.

En vain tiedä enää, jaksanko. Missä vaiheessa suhde on loppu? Olisiko minun pitänyt lähteä jo aikaa sitten, vai onko karu totuus vain se, ettei nainen koskaan tule olemaan miehelle tärkein?

Kommentit (6)

kaikki suhteet muuttavat tai l...

Toimivassa ihmissuhteessa takaisin annetaan se mitä itse saadaan. Lopeta miehen passaaminen ja suhteesta huolehtiminen. Hanki omia harrastuksia ja vietä enemmän aikaa poissa kodista. Jossain vaiheessa mies huomaa, että jokin on muuttunut ja mitä on menettämässä, ja joutuu tekemään omat valintansa.

Lenune

Tuohan se on se pahin, että vituttaa, kun itse kärsii ja sitten lähtemällä saa sen toisen muuttumaan, niin että siitä tulee jollekin muulle täydellinen puoliso... Itselle taisi käydä juuri noin eksän kanssa. Paha sanoa varmaksi, kun en enää ole yhteydessä ihmiseen, mutta ainakin osa niistä asioista, joita minun aikanani tapahtui, on loppunut.

Kyllä se vituttaa... edelleenkin, koska en toivo minua satuttaneelle henkilölle mitään hyvää. Viime aikoina oon tosin yrittänyt päästä irti tästä ajatusmallista ajattelemalla, ettei se ole minulta pois, koska minulla on nykyään minulle täydellisesti sopiva mies, jota rakastan valtavasti. Ja eksäni ja minä tuskin olisimme sopineet yhteen ikuisesti vaikkei hän olisikaan ollut sellainen mulkku kuin oli. 

Ja toivon kovasti, että on olemassa jokin korkein oikeus, olkoon sitten jumala, sielunvaellus tai karma, joka jossain vaiheessa kostaa tälle kusipäälle.

Tintti

Minä en usko, että yksikään mies muuttuisi vain sen takia, että hänet on jätetty. Muutenhan miehen voisi hetken päästä ottaa takaisin ja hän olisi mystisesti tajunnut käyttäytyneensä huonosti ja rupeaisi kunnioittamaan seurustelukumppaniaan. Omasta kokemuksestani voinen sanoa, että mies saattaa kyllä muuttua hetkeksi, mutta pian sama vanha ralli jatkuu ja nainen on ihan yhtä itsestäänselvyys kuin aina ennenkin.

Uskoisin, että mies muuttuu vain siinä tapauksessa, että hän haluaa itse muuttua. Yleensä tämä tapahtuu toisessa suhteessa, jolloin mies on löytänyt naisen jota oikeasti rakastaa ja kunnioittaa ja haluaa tällöin vain hänen parastaan. En toki väitä, etteikö miehesi rakastaisi sinua. Minusta vain tuntuu ettei hän välitä tarpeeksi tunteistasi ja tarpeistasi.

Voit jäädä odottelemaan ihmettä, tai jatkaa matkaasi ja löytää miehen, joka haluaa tehdä sinut oikeasti onnelliseksi.

Nim. samasta tilanteesta kärsivä

http://lady-and-the-tramp.blogspot.fi/

kaisa_pieni

Sanot, että sinulla on hyvä olla, vaikka todellisuudessa koet ettei miehesi arvosta sinua ja, että sinä annat parisuhteellenne kaikkesi saamatta kuitenkaan mitään tai hyvin vähän takaisin. Miksi rakastat miestä, joka kohtelee sinua huonosti? Entä haluatko todella elää loppuelämäsi hänen kanssaan, vaikka hän ei koskaan muuttuisi? Haluatko antaa itsesi ihmiselle, joka ei sinua arvosta, vaikka voisit löytää jonkun joka aidosti arvostaa?

Olen itse käynyt läpi samankaltaisen suhteen, joten tiedän mitä se on. Minäkin olin pitkään sokea sille mitä oikeasti tapahtui, ja uskoin, että en voisi elää ilman kyseistä miestä. Että vaikka hän kohtelikin minua alentavasti ja epäkunnioittavasti, huomautteli kokoajan ulkonäöstäni, vaatteistani ja käyttäytymisestäni, niin kuitenkin kuvittelin hänen olevan se paras minulle. Minullakin oli kokoajan tunne, että annan miehelle kaikkeni, mutten saa mitään takaisin. Ero ottaa aina koville, mutta omalla kohdallani olen onnellinen, että tein sen päätöksen ja lähdin huonosta suhteesta. Nyt olen yksin, ilman parisuhdetta, mutta tunnen oloni paremmaksi kuin koskaan ennen.

Älä elä miehen kynnysmattona, vaan elä omaa elämääsi. Mielestäni ei ole olemassa rakkautta, jos ei ole molemminpuolista kunnioitusta ja arvostusta. Vankilasta katsottuna vapaus näyttää pelottavalta, mutta jos riskeistä huolimatta uskaltaa paeta, niin pian huomaa jo seisovansa onnellisena ilta-auringossa. Eikä vankikoppi enää sieltä auringonlaskusta katsottuna näytäkään turvalliselta ja kotoisalta, vaan viheliäiseltä ja kamalalta, jonne ei enää halua palata.

Tsemppiä ja rohkeutta!

pople

Kuulostaa kovin tutulle.. Minulla on suhteessa vain se pieni sinun suhteeseesi että loukkaamista tapahtuu usein ja hieman eri tavalla, mutta samalla tavalla ahdistaa. Poikaystäväni ei suostu puhumaan kanssani asioista, vaikka ne "syövyttäisivät" suhdetta näkyvästi. Eräänä iltana sanoin että hän on muuttunut viimeisen vajaan vuoden aikana todella paljon ja huonompaan suuntaan, ennen luotin täysin enkä pelännyt koskaan että hän pettäisi tai jättäisi tai mitään muutakaan, mutta nyt en luota häneen juuri ollenkaan käytöksensä takia (emme juttele tai vietä aikaa yhdessä oikeastaan yhtään. Illalla nukkumaan käydessä, mutta silloinkaan ei puhuta..), poikaystäväni totesi vain että se ei ole hänen ongelmansa jos en luota. Joskus on parempi vain lähteä pois vaikka kuinka haluaisi jäädä, vaikka itse rakastan poikaystävääni koko sydämestäni ja haluan elää hänen kanssaan, mutta tuollainen käytös satuttaa..

Ps. Muutama viikko sitten kävimme pitkästä aikaa yhdessä baarissa, missä hän kommentoi minulle joka ikisen naisen rinnat ja takapuolen että kuinka hyvä/huono on. Ennen jos hän teki sellaista, hän vertasi minuun että kaikki olivat huonompia. Joko minä olen rupsahtanut (19v..) ja rumentunut, tai sitten poikaystäväni on sika.

18v

Ihan kuin omasta suhteesta kirjoitettu! On tietenkin ollut vähän erilaisia juttuja, koska kaikki suhteet on erilaisia, mutta sama kaava paitsi meillä on myös miehen alkoholismi. En tietenkään tiennyt alkoholismista ensimmäiseen vuoteen (kaukosuhde, näemme joka toinen viikonloppu ja lomilla) mutta yhtäkkiä alkoi tulla öisiä viha puheluita kun mies on ihan perseet ja haukkuu mua vaikka kuinka pahasti. Aamulla pyyteli anteeksi ja lupasi muuttua. Tätä samaa jatkui noin kolme kuukautta, ja eskaloitui kaikkien lupausten rikkomiseen. Lupasi olla juomatta, soittaa kännissä ja sanoo ettei tarvi jonkun tyhmän huoran lupaa, että hän juo milloin häntä huvittaa. Ja unohteli hakea minua tärkeiltä työ keikoilta koska oli niin kännissä (ja siis alkoi ryyppäämään vaikka tiesi että lupasi tulla hakemaan) monet kerrat kävelin kymmenisen kilometriä alipukeutuneena pakkasilla kotiin missä mies on sammuneena.
Mies siis muuttuu ihan eri ihmiseksi kun juo, sekä tuo viimeisin baari juttu alkaa olla arkipäivää. Olen ollut tosi riippuvainen hänestä henkisesti tietämättömistä syistä, mutta nyt olen onnekseni alkanut irtautumaan hänestä. Tunteita ei ole juuri ollenkaan jäljellä ja voin hyvillä mielin jättää kyseisen keskenkasvuisen (19v) juopon rypemään itsesäälissä, kun tyttöystäväkin jätti ihan ihme syistä, vittu mikä tyhmä huora ei tajua mitä menetti! On about miten tää tulee menemään, mutta menköön. Mä olen vapaa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat