Kontakti hukassa makkarissa.

anonymen1

Minulla on aika tuore suhde menossa, ja kaikki on muuten hyvin, mutta seksielämämme ei tyydytä minua.

Ongelmat juontavat alkuajoista: Suhteen ollessa vielä aika alussa, olisiko ollut kolmannella seksikerralla, mies pyysi minua ykskaks lopettamaan hänen peniksensä hyväilyn. Hän ei suostunut kuitenkaan puhumaan asiasta enempää, jättäen minut kylmäksi ja hyvin epätietoiseksi. Siitä asti olen kärsinyt huomattavista itsetunto-ongelmista makkarin puolella. Koko seksielämä on tämän vuoksi vähän laimeaa...

Minulla on kokemusta. Tiedän, että miehet ovat erilaisia ja tykkäävät eri jutuista, mutta yhteys on aina löytynyt muiden kanssa. Kukaan ei ole saanut minua tuntemaan itseäni huonoksi. Päin vastoin, olen kokenut itseni hyvinkin seksikkääksi, villiksi ja osaavaksi entisissä suhteissa. Mutta nykyään en uskalla edes koskea mieheeni, kaikki itsevarmuus on kadonnut. Pelottaa, että kaikki tuntuu hänestä huonolta. Hänen kanssaan tuntuu, etten oikeastikaan osaa. Nykyään minua jopa vaivaannuttaa siinä vaiheessa, kun vaatteet lähtee, koska en ole oikeastaan vielä syttynyt kun ei mitään saa tehdä itse. Siitä puuttuu se tietty intohimoinen hulluttelu. Mies ei myöskään ääntele juuri koskaan, tai kehu. Hän haluaa vain, että minä nautin, minkä eteen hän kyllä tekee kaikkensa. Itse tahtoisin villimpää menoa ja tuntea itseni halutuksi ja osaavaksi.

Hän ei osaa oikein jutella tällaisista asioista. Itse kyllä voisin nostaa kissan pöydälle, jos löytäisin sanat. Onko kelläkään mitään vastaavaa tilannetta takana? Mitä tässä tekisi?

Kommentit (5)

Vierailija

Minulla ei ole kokemusta tuollaisesta, mutta ei siihen kai auta muu kuin puhuminen. Hyvän parisuhteen perusta on luottamus ja jos luottaa toiseen niin silloin ainakin minä pystyn puhumaan kaikesta. Oletko kysynyt että miksi miehesi on vaikea puhua seksistä? Oletko kertonut hänelle mitä haluat? Ehkä hän ei tiedä että sytyt siitä jos saat kosketella miestä.  Voisiko olla että miehesi muna kuivuu, jos teet runkkausliikettä? Yritä vain puhua.

anonymen1

Olen koittanut puhua asiasta, mutta hän vain vaivaantuu ja olen siksi vältellyt asian ottamista esille uudestaan. Hänen on vaikea puhua seksistä, koska hän on hiukan kokematon suhdeasioissa eikä kuulemma oikein tiedä, miten ilmaisisi tunteitaan.

Hän sanoi tuolloin aikoja sitten hyvin epämääräisesti, ettei toinen voi tietää mitä tekee yhtä hyvin kuin ihminen itse. Vaikutti jotenkin haluttomalta edes kertomaan minulle, mistä itse tykkää. Ihan niinkuin hän ei uskaltaisi jotenkin kokeilla eri juttuja ja tutustua. Itse hän saisi varmasti raivarin, jos vain toteaisin, etten pidä antamastasi seksistä, mutta en kertoisi mistä pidän. Kerroin myös että tuntuu pahalta, jos ei saa toista nauttimaan eikä siitä voi puhua. Hän ymmärsi pahan mieleni muttei osannut siltikään sanoa, mistä tykkää.

Totta, mun pitäisi puhua. En vain tiedä, miten aloittaisin hänelle selvästi vaikean asian uudelleen. Hän tuntuu jotenkin nolostuvan.. Onko kenelläkään mitään käytännön vinkkejä? Tai samoja kokemuksia? 

Vierailija

Olisiko mahdollista, että ette juttelisi kasvokkain? Esimerkiksi mesessä tai facebookissa? Voisi olla helmpompaa miehellesi. Ainakin minä olen sen huomannut, että netissä on tosi helppo puhua mitä vaan:D

Vierailija

ihan voin puhtaasti sanoa, että jos ei keskustelukaan onnistu niin kannattaa miettiä onko oikeasti suhde sen arvoinen. sinulla on kaksi vaihtoehtoa, jäädä suhteeseen joka on seksuaalisesti ei tyydyttävä, jolloin sinulla on suurempi riski kuitenkin pettää jossain vaiheessa (vai kuka kestää oikeasti vuosia epätyydyttävää seksiä), vai että lähdet suhteesta ja etsit jonkun parisuhteen joka on MOLEMMILLE tyydyttävä ja molemmat nauttivat siitä yhtä paljon. voi olla että tämä nykyisesikin voisi löytää sitten jonkun joka olisi sitten enemmän hänen mieleisensä sillä saralla. aina ei vain kaikki ihmiset natsaa keskenään, ja se on ikävä mutta kylmä fakta.

reettapyen

Mulla on vähän samanlainen tilanne mun poikakaverin kans, ihmettelin ku aina siirsi mun käden pois peenikseltään, tai jos vinkkaan siihen suuntaan että ois hälle suuseksiä tiedossa, niin ei haluu. Uskaltauduin sit kysymään, tässä kolmisen kuukautta asiaa pohtineena, että miks, kun niin kovasti tykkäisin häntä hyväillä, niin sano että hänen alapää on vaan niin herkkä, ja esinahka sen verran tiukka ettei tunnu hyvältä. Tietenkään en voi olettaa että miehelläs syyt ois samat, mut voin kuvitella että jos johtuu jostain tuollasesta niin voi ottaa itsetunnon päälle, ja siks vaikee puhua. Itelläni taas on sellanen ongelma, että mun on vaikee tuntee mitään seksuaalista, ja se on mulle sen verran vaikee ja itsetuntoa laskeva juttu, että mieluummin vaikka feikkaan ku puhun. Onneks oon päättäny että en enää feikkaa, vaikka välillä vanhasta tottumuksesta niin vähän saattaa käydä, ja oon uskaltanu vähän puhuakki nykyselleni. Jos puhumisesta ei tuu mitään, niin voi aina miettiä että miks. Että voiks kyse olla esim siitä, että on vaikee luottaa toiseen, vai jostain muusta ? Tietenki jos kyse on sit vaan välinpitämättömyydestä tms, niin on sit eri juttu, mut ikävää jos näin on. Tuli vielä mieleen: mun itteni kun on monesti vaikee puhua tällasista jutuista, niin se onnistuu multa helpommin ku rupeen "leikkimään", leikin vaikka pikkulasta, esim: kun olin epävarma että mistä tuo mieheni tykkää, niin  otin ton pikkulapsen asenteen ja rupesin yks kerrallaan pussaileen eri paikoista, ja aina ennen ku pussasin niin kysyin että "tykkääks jos teen näin", muisk. Ku ottaa kevyen ja leikkisän asenteen niin vastauksia saattaa toiselta lipsahtaa ihan huomaamatta ;) Kuulostaa varmaan vähän pöljältä, mutta täällä ainaki toimii. Suorat kysymykset on monesti niin vaikeeta, hyvä miettii että miten asiat sais selville vähän pehmeemmin.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat