Miksi erota jos rakastaa?

katiina

Olin vuoden yhdessä poikaystäväni kanssa. Erottiin pari päivää sitten, mutta ollaan erottu jo muutaman kerran aikaisemminkin. Aina syynä se, että mies haluaa olla sinkku, olla hukassa ja tuntea ensihuuman ja jännityksen.

Itse en halua ymmärtää tätä. Mies sanoo, että rakastaa mua, mutta ei pysty olemaan suhteessa vain yhden kanssa. Hän sanoo ettei ole täysin onnellinen mun kanssa.

Onko kellään ollut samanlaisia kohtaloita?

Osaako joku sanoa mulle vinkkejä eroon ja tähän ahdistukseen. Itken vaan ja makaan sängyssä enkä saa syötyä tai tehtyä mitään.

Onko mies kaiken tän ikävän arvoinen, vaikka hän vain haluaa muita naisia? Kannattaako vaan päästää irti?

Kiitos jos joku osaa sanoa jotain järkevää kun minä en osaa..

Kommentit (9)

zz

vaikka mies rakastaisikin, hän ei kohtele sinua oikein, vaikkei tunteille voi aina mitään.. rakkauttakin on erilaista, mutta jos hän todella rakastaa sinua yhtä paljon kuin sinä häntä, hän haluaisi olla vain sinun kanssasi. toisaalta on niitäkin, jotka rakastavat mutta vain ahdistuvat parisuhteessa.

mieti, helpottaisiko ahdistus jos eroaisitte lopullisesti? saattaa tuntua aluksi kamalemmalta, mutta ainakin se tuska helpottaisi jossain vaiheessa kun taas tuo toistuva kaava.. tsemppiä :)

katiina

Mies kai vaan ahdistuu parisuhteessa. Oon ollu eka pitkä suhde hänelle ja hän toivoi että me vielä joskus palattaisiin yhteen. Mutta ei vuosiin.. Sanoi että ois mun kanssa voinu avioitua, mutta ei todellakaan vielä..

Se vaan on fakta että hän haluaa muita. Ja oi kyllä se sattuu.

Jos mietin asian lopullisuutta niin juuri se pelottaa. Etten nää häntä tai hänen perhettään enää..

Kiitos vastauksesta. Lopetti itkun hetkeksi :)

Shattered Glass

Kyllähän sen ymmärtää jos on nuori eikä halua sitoutua, mutta toista ei silti saa kohdella väärin. Valinta on sinun, mutta jos mies on tuota mieltä, suosittelisin etsimään jonkun joka on kanssasi samalla aaltopituudella nyt eikä mahdollisesti tulevaisudessa.

Vierailija

helppo ja ytimekäs vastaus; ei ole sen arvoinen, ja joo, kannattaa päästää irti. jonain päivänä se renttu huomaa mitä menetti, ja sinä olet onnellisena ihmisen kanssa joka todella haluaa olla sinun kanssasi, koko loppuelämänsä ja sinua ei tämä entinen renttu voisi vähempää kiinnostaa. koita niin yllätyt.

zoffi

erosin viikko sitten ensimmäisestä suhteestani, joka kesti yli vuoden. Ihanan vuoden, jossa olivat upeimmat rakkauden hetket ikinä, mutta myös katkeria kyyneliä riittämiin. Tiedän miltä sinusta tuntuu ja itse vain oksensin, itkin ja mietin synkempiä asioita kuin koskaan aikasemmin sen ensimmäisen illan.

Pahinta erossa oli, että jopa molempien kyynelien täyttämän erokeskustelun ajan halasimme ja kerroimme rakastavamme toisiamme. Sattui niin paljon, että vaikka kuulin "minä rakastan sinua", kuulin myös että hän pelkäsi liikaa, että eroavaisuutemme saisivat meidät eromaan tulevaisuudessa paikassa, jossa se sattuisi paljon enemmän kuin nyt. Vaikka en tiedä miten voisi sattua enemmän kuin nyt... and it gets better. Hän haluaa olla ystäviä, minun pitäisi olla jalo ja näytellä etten rakasta häntä ja vain käyttäytyä kuin kaveri..

Itseäni en ole saanut vakuutettua siitä, että minun voisi olla parempi ilman häntä, koska vielä rakastan häntä, mutta sinun kohdallasi voin yrittää.. Ajattele niitä suhteen huonoja puolia, älä koskaan usko että hän kohtelee sinua näin koska sinä olet tehnyt jotain, pakkaa hänen tavaransa, älä vähään aikaan käytä hänen antamiaan lahjoja (esim. hajuvesia, koruja yms.), yritä etsiä niitä pieniä asioita jotka sinulla olisivat paremmin ilman häntä (itse olen löytänyt vasta sen, ettei minun tarvitse varoa hänen allergioitaan kokatessani) ja ennen kaikkea... anna itsellesi aikaa. Sinun ei tarvitse lähteä ulos jos et halua, sinun ei tarvitse noudattaa normi-ero-ohjeita (itse en halunnut syödä suklaata tai lukea kenenkään muiden onnellisita lopuista- eli ei romanttisia elokuvia).

Tsemppiä! Toivottavasti sait tästä jotain irti (;  

Taika

Hei ja tsemppiä !

Täällä toinen joka on kyseisen vuoristoradan kokenut. Oikeastaan kahdestikin. Jostain syystä olen nimittäin kerännyt poikaystävikseni miehiä, joiden olen jo valmiiksi tiennyt olevan kykenemättömiä loputtomaan yksiavioisuuteen mutta oon kai kuvitellut voivani heitä muuttaa. Ja oikeastaan, kyllähän minä pystyinkin, mutta en loputtomasti.

Ensimmäinen näistä tällaisista parisuhteistani alkoi joskus hyvin nuorena, abaut 15-vuotiaana ja kesti useita vuosia. Erostakin on jo useita vuosia. Tällöin erosimme täysin sovussa, yhdessä keskusteltiin siitä ettei olla vielä valmiita ja tarpeeksi kaikkea kokeilleita. Vaikka oltiin kihloissakin silloin ja kaikkea, rakastettiin, oli kiva koti ja hänen perheensä varmaan maailman upein, niin silti molemmat älyttiin että ainut vaihtoehto mitä meillä oli on ero. Koska yksinkertaisesti hyvin suuri osa ihmisistä vaan haluaa päästä kokeilemaan ja tekemään kaikkea, kokemaan tarpeeksi monta kertaa ne perhoset vatsanpohjassa, ne tuttavuudet ja ihmiset ja kaikki ne arvaamattomat tilanteet. Kai se on ihmisen perusluonne.

No, tuon kyseisen suhteen jälkeen viettelin hetken villiä sinkkuelämää. Sitten rakastuin ja syvästi. Helvetin syvästi. Tämä uusi mies oli vanha tuttuni, ja suhde alkoi yhden illan jutusta. Ei mennyt kauaakaan kun asuimme yhdessä. En ollut koskaan, siis koskaan halunnut ja rakastanut ketään niinkuin tätä miekkosta. Ja tunne oli molemminpuoleinen. Kaikki tutut ihmettelivät, kuinka olin taas saanut haaviini miehen jota ei voi kesyttää, joka ei yksinkertaisesti voi olla yhden naisen mies. Mutta minun kanssa hän olikin. Tämän miehen kanssa toivoin syvästi viettäväni loppu elämäni. 

Suhde oli omalla tavallaan riitaisa. Siis tapeltiin paljon, mutta myös rakastettiin sitäkin enemmän. Jaettiin koti, rahat, autot, otettiin yhteinen lemmikkivauvva, koko elämä oli yhteinen. Sitä onnea kesti sitten pari vuotta. Toisin kuin kaikissa edellisissä suhteissani, hänen kanssaan ollessani en koskaan olisi vaihtanut häntä kehenkään toiseen mieheen. Siinä miehessä vaan on sitä jotakin.. Oivoi. MUTTA..

tämä kyseinen mies oli minua nuorempi. Ei paljon, mutta tarpeeksi siihen, että tulevaisuudensuunnitelmamme eivät kohdanneet. Suurin syy suhteemme loppumiselle olin oikeasti minä. Olin vain niin mustasukkainen ja ärsyttävä, ettei mies enää jaksanut. Hän ei halunnut ketään toista, ja rakasti ja rakastaa minua edelleen, mutta minä tavallaan tukahdutin hänet. Olin hänelle tärkeintä elämässä, mutta en uskonut sitä joten kai jollain tavalla raivasin itselleni enemmän ja enemmän tilaa hänen elämästään - ja näin muut hänelle tärkeät asiat eivät enää mahtuneet siihen. 

Mies jaksoi tällaista noin vuoden ajan. Keskusteltiin siitä, kuinka molempien pitäisi muuttua ja blablabla, mutta muutos kesti yleensä noin yhden vuorokauden ja sitten kaikki oli taas niinkuin ennen. Lopulta hän ilmoitti minulle täysin yhtä'äkkiä (vaikka kyllähän se oikeasti oli jollain tavalla jo odotettavissa..) että yhteinen kotimme ei enää ole yhteinen, hän pitää sen ja minä saan kaiken muun. Hän ei halunnut olla yhteydessä minuun, jätti vain kauniin viestin. Emme siis edes pystyneet eroamaan kasvokkain. 

Erosta on reilu puoli vuotta. Tätä kirjoittaessa mietin vieläkin, kuinka jaksoin sen eroprosessin. Laihduin kymmenen kiloa, koska en osannut enää syödä. En halunnut. Oksensin. Join kahvia, poltin tupakkaa ja oksensin taas. Menetin elämänhaluni täysin, vaikka jossain mielen perukoilla oli kokoajan ajatus uudesta, täysin itsenäisestä, villistä, ja onnellisesta elämästä. Alkuajat vain yritin soittaa ja tavoittaa häntä, itkin, huusin hänen nimeään, olin yksin kääriytyneenä mahdollisimman pieneksi kääröksi. Toivoin kuolevani, en uskonut  selviäväni enää. Kuitenkin, pienenpienin askelin, työkavereiden sekä ystävien ja perheen tuen (ja täytyy myöntää, laastarisuhteiden) avulla pääsin eteenpäin elämässä. Ja nykyään nautin elämästäni enemmän kuin koskaan. 

Vaikka eroprosessihan omalla tavallaan on edelleen kesken, mutta kaikki romanttiset tunteet häntä kohtaan ovat kadonneet. Rakastan häntä upeana ihmisenä mutta en millään muulla tavoin. Elämme nykyään molemmat omaa elämäämme, mutta olemme ystäviä. Tiedämme, että välillämme on jotain, mitä ei luultavasti koskaan enää tulla löytämään. Mutta meidän ei vain onnistunut olla yhdessä. Rehellisesti sanottuna hänen ja hänen uuden "tyttöystävänsä" suhde välillä mietityttää minua. Harmittaa, että menetin upeimman miehen omien virheideni takia, ja nyt joku muu saa nauttia hänestä. Mutta toisaalta, koskaan en olisi näin vahvaksi muovautunut ilman tätä tragediaa. Enkä olisi pitänyt näin paljon hauskaa, ja harrastanut näin paljon hyvää seksiä. Enkä nauttinut elämästäni täysin rinnoin itsenäisenä naisena.

Silti rakastan edelleen, ja niin hänkin minua.

Toivottavasti sekava kirjoitus ei ole liian sekava ymmärrettäväksi, ja toivon oikeasti että tämä auttaa sinua edes hieman, koska tiedän että se kipu mikä sinuun nyt koskee, on luultavasti yksi kovimmista kivuista joita ihminen voi elämässä kokea. Sydänsurut kun valtaavat koko pienen ihmisen niin kokonaan.. Mutta usko pois, kyllä se helpottaa. Alku on pahin. Ja turhauttavin. Epätoivoisin. V*ttumaisin.. Mutta kyllä se aurinko vielä paistaa, kirkkaammin kuin koskaan ennen <3 . 

eleniina

Kiitos kamalasti vastauksista! Kai sitä on vasta nyt tajunnut, että yhteenpaluu ei ole mahdollinen, kun mies ei vaan halua minua.

Jouduin viikonloppuna näkemään hänet erään toisen tytön kanssa ja siitä asti ahdistus on vallannut minut kokonaan. Nyt vain kokoajan miettii, että missä toinen on ja kenen kanssa.

En voi ymmärtää, miksei hän valitse minua jos rakastaa vaan halua unohtaa minut ja olla muiden kanssa. Ottaa ne toiset kainaloon ja rakastaa..

Lohduttavaa kuitenkin on, että tästä siis selviää vielä joskus :) Vaikka nyt tuntuu, että pää ei kestä, kroppa ei kestä ja valoa ei ole missään.

Taika

Kyllä se vielä helpottaa, usko pois. Vaikka itselläkin edelleenkin sillointällöin tekee tosi tosi tosi pahaa hyväksyä todellisuus, niin ajan saatossa siitä alkaa löytää paljon positiivisia asioita. Maailma on täynnä upeita miehiä (ja naisia), nauti niistä ja itsestäsi. :) <3

L0VE
Seuraa 
Liittynyt27.8.2012

Mulla on ollu melkeen samanlainen tilanne. Mun poikaystävä petti mua ja muutenki oli vaan pillun perässä. Mutta en osaa sanoa, miten selvitä erosta, koska mä olin tosi ahdistunu ja surullinen sinä aikana ku me oltiin yhessä ja ku ero sitte tuli niin vaikka olin tietysti surullinen niin se oli tavallaan helpotus ja aloin voimaan paljon paremmin eron jälkeen. Joten ehkä vaan kannattaa aatella että noin on parempi. Ja aina rakkaus ei vaan riitä...

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat