Miestä ei haluta ja muita ongelmia..

Kaneliiiiiiii

Ei olla harrastettu miehen kanssa seksiä taas varmaan reiluun kuukauteen. Miestä ei haluta eikä asiasta saisi oikein edes puhua. Tämä on ollut tällaista jo reilun vuoden ajan ja loppua ei näy :S

Muutenkin tuntuu, että suhde vetelee viimeisiään. Mies keksii jatkuvasti aiheita valittaa minulle yhdestä sun toisesta asiasta. Nyt on alkanut puhua erostakin, mutta vetää taas kaiken minun piikkiin. Tavallaan niin, että kun mulla on paha olla suhteessa niin kannattais erota. Mä taas itse olen täysillä mukana, teen kaikkeni eikä todellakaan ole aikeita erota!

Miehellä on paljon hyviä naispuolisia ystäviä, joiden kanssa soittelee ja tapaa päivittäin. Meidän kahden näkeminen on jäänyt vähiin, mutta oon antanut senkin asian olla, koska poikaystäväni tarvitsee kuulemma tilaa. En halua olla mikään riippakivikään hänelle. Jos joskus olen vähänkään osoittanut merkkiä mustasukkaisuudesta, on mies suuttunut. Musta on vaan outoa, että hänen seurustelevat (ja toki sinkutkin) naispuoliset kaverit soittaa taukoamatta ja viettää niin kovasti aikaa hänen seurassaan. Olen joskus kuullut poikaystävän puhelimessa ihmetelleen missä eräänkin naisen mies on, kun tämä nainen pyytelee apua ties mihin mieheltä.

Mä en tiedä mitä hemmettiä tässä pitäisi tehdä, meillä oli hieno ja toimiva suhde vielä aikaisemmin. Nyt mies on valittanut muun muassa hellyyden vähyydestä. Hellyyttä saisi toki enemmän jos viitsisi useammin nähdä. Ja en minäkään mikään kone ole joka hyväilee ja hieroo aina kun mies viitsii paikalle vain saapua.. Nykyään nähdään max kerran viikko ja silloinkin mies makaa sängyllä väsyneenä, nukkuu ja kiirehtii taas jonnekin. En oikein edes tiedä missä hän luuhaa, ei kerro tekemisistään ja niistä ei kannata kysellä, koska silloin olen riidanhaluinen ämmä..

En tiedä mihin se ihana, hellä ja kunnioittava mies hävisi. Ja mistä sen haen takaisin? Tuntuu että vika on minussa, mutta vaikka kuinka koitan olla ja tehdä asiat toisin ei tunnu auttavan :S

Onko muita saman läpi käyneitä? Ja onko vinkkejä kuinka selvitä tästä?

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat