naisten välisestä

Emiliah

Onko täällä ketään joka haluaisi jakaa omia tuntemuksiaan kanssani?

Olen 21 vuotias nainen, asun avoliitossa, mutta melkein päivittäin haaveilen seksistä naisen kanssa. en voisi kuvitella suhdetta naisen kanssa, ja rakastan miestäni, mutta ystävyys suhde jossa sivussa olisi silloin tällöin seksiä. Eli rakentaisi ystävyyden ja lisäisi siihen hellyyttä. Onko tämä aivan hullua? :o

Kommentit (5)

Susan

Olin viime keväänä samoissa tunnelmissa mutten avoliitossa vaan sinkkuna. Halusin kokeilla seksiä naisen kanssa juurikaan keksimättä miten sen voisin toteuttaa. Sitten vanha ystävä ilmestyi näköpiiriin ja hän vaikutti sopivalta kaikinpuolin. Toki epäröin pitkään ja tunnustelin hänen ajatuksiaan keskustelujen kautta. Lopulta uskalsin tehdä aloitteen joka johtikin sitten kaikenlaiseen kivaan. Jatkuu itseasiassa vieläkin. :) Seksijutut ovat pysyneet vain meidän välisinämme eikä ystävyyssuhde mielestäni ainakaan huonoon suuntaan ole muuttunut. Muiden läsnäollessa olemme kuin aina ennenkin ja kaksin sitten hieman villimpiä. ;D

Hulluna en siis ajatustasi pidä. Suosittelen kokeilemaan jos vain elämä antaa myöden. Itsestään mikään tuskin tapahtuu joten oma-aloitteisuus kunniaan. Ennenkaikkea (uhka)rohkeutta vaaditaan.

Emiliah

Kuullostaapa hyvältä! :) tässä koitettukkin jo etsiä uusia ystäviä, tuntuu vain naisten välisenä olevan vaikeampaa. :/ mutta hiljaa hyvä tulee! :) ja kiitos vastauksestasi. (:

Tarkkana sitten

Itselläni oli tuollainen ystävyyssuhde pari vuotta sitten, tosin kumppanilta salaa.. Toihan se ystävyyteen ihan uuden puolen, mutta myös lopulta pilasi sen.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat