auttakaa. lukekaa. tarvitsen neuvoja!

Eliisa

Hei kaikki ihanat ketkä luette tän. Tarviin keskustelua/mielipiteitä omaan elämääni liittyvässä asiassa. Olin kihloissa erään todella ihanan nuoren miehen kanssa kaksi vuotta. Vuoden 2011 kesällä erosimme, hän jätti minut. Hän oli ainakin pettäny minua, mutta osasin hyväksyä sen sillä en voisi rakastaa miestä jos en hyväksyisi hänen virheitään. 

Suhteemme oli kaunis, voimakas, intensiivinen ja ihana. Välillä oli toki harmaata ja arkista, mutta siitäkin selvittiin aina. Hän ei kuitenkaan osannut kertoa syytä eroon minulle ikinä.

pidimme puoli vuotta mykkäkoulua hänen toimestaan. Sitten kuitenkin tammikuussa aloimme taas tapailemaan, ihan toverillisesti ja nykyään olemme parhaat ystävykset, ja olemme myös seksisuhteessa.

Ongelmana kuitenkin on se, että varsinkin kevään puolella juopottelimme usein yhdessä, ja silloin hän aina halusi taas ruveta seurustelemaan kanssani. tottakai suostuin, välitän hänestä vieläkin erittäin kovasti ja taidan rakastaakkin häntä. Suhteemme kuitenkin oli melkoista on-offia ja hän kertoi tahtovansa välillä vikitellä muitakin naisia. Tein selväksi, että se kyllä sopii minulle, kun siitä kerran puhutaan avoimesti, ja olen tietoinen hänen tekemisistään. Hän kuitenkin sanoi, ettei hän itse kestäisi tilannetta. omatunto tulee siis vastaan, veikkaisin. 

Sovimme sitten kesällä että unohdamme tuollaiset asiat ja jatkamme ystävyyttämme tällaisenaan. Meillä on kaksi yhteistä asuntoa nyt, ja olemme lähes koko ajan yhdessä. Mutta kuitenkin, taas yhtenä iltana hän humalapäissään sanoi rakastavansa minua vielä, ja että tahtoisi olla kanssani, mutta se ei onnistu koska hän pelkää etten minä tahdo, ja kertoi myös (tätäkin hän on aiemmin sanonut) että hänkin oli todella surullinen suhteemme päättymisestä.

Selvin päin kun yritän joskus keskustella aiheesta, hän menee kuitenkin vaikeaksi. Hän myöntää että olen erittäin tärkeä ja ihana, mutta enemmän hän ei pysty keskustelemaan asioista. Meillä on yhteinen työpaikka, ja tulevaisuudessa olemme hyvin tiiviisti tekemisissä pitkään, mutta miten voin selvittää, onko rakkaudellamme tulevaisuutta? 

Tiedän, että voin toki pitää matalaa profiilia ja odottaa, mutta jos ei sitten tulekaan mitään, kadun sitä. Tahtoisin myös etsiä suhdetta, mutta en tiedä uskallanko yrittää tappaa tunteeni exääni kohtaan kokonaan, jos kadun sitä myöhemmin.

Kerran hän itkikin että mitä jos käy niin että hän tulee järkiinsä joskus ja haluaa minut ja olen silloin vakavasti jonkun muun kanssa? hän tietää, että jos ryhdyn suhteeseen, olen tosissani, enkä jätä ketään kenenkään muun takia, koska en ryhdy olemaan kenenkään kanssa, ketä en oikeasti rakasta. 

vaikeaa, kiitos jos jaksoit lukea viestini, ja vielä suuremmin kiitän, mikäli jaksat vastata!

Kommentit (3)

L0VE
Seuraa 
Liittynyt27.8.2012

Näin ulkopuolisen näkökulmasta ois ehkä helpompaa jos vaan jättäisitte toisenne rauhaan, että olisitte vaan kavereita ja alkaisitte ettimään uusia kumppaneita. Koska kumminki jo kerran erositte ja jos te pohimmiltaan oikeasti haluaisitte mennä takasin yhteen niin oisitte varmaan jo menny! Eikä ehkä kannata aatella sillaa, että mitä jos sitte monen vuoden päästä me tajutaanki että rakastetaan toisiamme, vaan että mitä jos monen vuoden päästä te ootte vieläki tossa tilanteessa ja tilanne ei oo edenny mihinkään suuntaan ja ne monet vuodet on menny ihan hukkaan...

n

Samaa mieltä LOVE:n kanssa. Kannattaa jättää asia sikseen. Kokemusta löytyy juuri tuollasesta suhteesta. Ei ole järkeä jatkaa samaa rataa, koska satutat vain itseäsi. Mies luultavammin etsii vain seuraa känni iltoihin.. Jos mies sanoo vain kännissä rakastavansa sinua mutta selvinpäin asiat vaikeutuvat, kannattaa silloin herätyskellojen jo soida. Kuinka valitettavaa tilanne onkaan, suosittelen lopettamaan säätämisen ja jatkamaan elämää eteenpäin. Omalla kohdalla samaa rataa kesti 3 vuotta ja ikuiset arvet ovat siitä jääneet.. Tsemppiä päätöksiin ! :)

katskuu

samaa mieltä kuin kaikki muutin, tuosta tulee teille molemmille vain lisää ja lisää pahaa mieltä ja harmia, jos jatkatte samaan malliin. Eiköhän se ole jo nähty, ettei suhteenne tule toimimaan nin kaverillisesti tai enemmissäkään määrin.. Toivottavasti osaat päättää, mikä ratkaisu on paras itsellesi :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat